Seinä eteen Ap.t.9:1-9
Seitsemännen luvun lopussa tutustuimme innokkaaseen fariseukseen nimeltä Saul. Hän oli todistajana Stefanosta vastaan ja hyväksyi hänen kuolemantuomionsa. Nyt juutalaiset olivat päättäneet kertakaikkiaan panna Jumalan pilkkaajiksi ymmärtämänsä (hellenisti)kristityt järjestykseen. Saul palveli alttiisti tässä tehtävässä ja lähti Damaskokseen huolehtimaan sikäläisten synagogien kurinpalautuksista.
Tämä matka muutti Saulin (Paavalin) elämän täysin. Omien kirjeidensä mukaan hän oli ollut ylpeä farisealaisuudestaan. Hän oli vainonnut kristittyjä innokkaasti juuri siksi, että he hänen mielestään olivat Jumalan pilkkaajia. Hän lukeutui siis niihin, jotka luulivat Jeesuksen sanan mukaan tekevänsä uhripalveluksen Jumalalle kristittyjä surmatessaan. Damaskoksen tiellä itse Kristus katkaisi Saulin kiivailun. Hän sai nähdä näyssä Kristuksen, joka pysäytti hänet. Näyn jälkeen Saul menetti näkönsä. Hän oli kolme päivää näkemättä mitään ja lisäksi syömättä ja juomatta. Koko hänen hengellisyytensä oli saanut kauhean iskun. Hän ei tiennyt mitä tehdä. Eteen oli ilmestynyt seinä, joka esti jatkamasta vanhaan suuntaan. Edessä oli jotain uutta. Pimeydessään Saul odotti ja rukoili Jumalaa sekavassa mielentilassa. Voimme vain kuvitella mitä kaikkea hänen mielessään liikkui.
Valittu astia 9:10-19
Jumala antoi Paavalin odottaa avuttomana ja sekavassa mielentilassa kolme päivää. Tämän jälkeen lakihurskas juutalaiskristitty (Ap.t. 22:12) Ananias (Hananja) sai Kristus-näyn. Toisin kuin Paavalin saama näky tämä tapahtui ilmeisesti yksinäisyydessä. Ananias sai tehtäväkseen toimia Jumalan välikappaleena. Paavali oli saanut toisenkin näyn, jonka mukaan Ananias-niminen mies tulisi ja parantaisi hänet sokeudestaan. Ananias ei ole halukas lähtemään kuuluisan vainoojan ulottuville. Tilanne oli kuitenkin muuttunut muutaman päivän aikana. Saul oli nyt umpikujassa ja saattoi vain rukoilla. Lisäksi Herra avaa Ananiaalle tulevaisuudensuunnitelmansa. Saulilla oli oma paikkansa Jumalan suunnitelmassa. Hän oli Herran valittu SKEUOS – sanalla on monta merkitystä (tavara, mikä tahansa työkalu tai esine, ase). Voi olla, että se ei tässä tarkoita asetta kuten vuosien -38 ja -92 suomalaiset käännökset sanovat vaan astiata. Sen taustalle nimittäin voidaan ymmärtää vanhatestamentillinen kuva saven valamisesta. Saul oli ollut Jumalan kädessä kuin saviruukku. Herra oli muotoillut häntä tarkoin oman suunnitelmansa mukaan. Nyt savella ei ollut enää mahdollisuutta kapinoida valajaansa vastaan. Oli tullut aika ottaa astia/ase käyttöön. Maan ääret, juutalaiset ja kuninkaat odottivat hänen todistustansa, joka lopulta vaatisi hänen henkensä. Siksi Ananias sai tehtävänsä.
Herran sanat Ananiaalle ovat merkilliset ja syvälliset: ”Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.” Tällä tavalla Jumala kutsui palvelukseensa! Paavalin kohdalla nämä sanat pitivät viimeistä piirtoa myöten paikkansa. Sen osoittaa esim. 2 Kor 11:21-33, jossa Paavali puhuu vaikeuksistaan. Olemme kärsimyksen salaisuuden äärellä. Kristus voitti kärsimällä. Ei Paavalinkaan työ ollut loistoa, vaan kärsimistä Jumalan valtakunnan takia. Jokainen Jumalan työtä tekevä saa nähdä, että kärsimys ja Jumalan rakkaus kuuluvat jollakin salatulla tavalla yhteen. Kun kaikki ihmisen tekemä murtuu ja luhistuu, Jumala synnyttää jotakin uutta. Kasvukivut voivat olla kovat, mutta silti usein juuri vaikeuksien keskellä on helppo nähdä Jumalan uutta luovan käden jälki.
Ananias saa tulla korjaamaan sadon, jota hän ei ollut itse kylvänyt. Hänen ei tarvinnut väitellä eikä taivutella. Hänen tarvitsi vain toimia Herran palvelijana ja taluttaa Saulia eteenpäin tiellä, jolla Jumala häntä kuljetti. Saul saa näkönsä. Hän liittyy kasteen välityksellä Kristukseen, jota hän oli pilkannut ja seurakuntaan jota hän oli vainonnut. Kasteessa hän saa myös Pyhän Hengen opettajaksi ja eläväksitekijäksi. Sisäinen kriisi oli lauennut ja samalla laukesi myös hänen ulkonainen kriisinsä.
Saul saarnamiehenä Ap.t. 9:19b-30
Damaskoksen kristittyjen turvissa Paavali saa lisää opetusta Kristuksesta. Pian hän jo saarnasi synagogissa. Huomiota kiinnittää Saulin saarnan ydin. Hän saarnasi, että Jeesus on Jumalan Poika. Juuri tämä käsitys oli saanut hänet aikaisemmin raivoihinsa ja pitämään kristittyjä Jumalan pilkkaajina. Hän oli siis jo kristittyjen vainoojana ymmärtänyt uskon ytimen oikein, mutta vihannut tätä oppia. Nyt se kaikui kirkkaana hänen saarnassaan. Voimme olla varmoja, että Paavali tutki näihin aikoihin innokkaasti Vanhaa testamenttia Kristuksesta käsin.
Saulin saarna sai aikaan hämmästystä niiden parissa, jotka tiesivät hänen aikaisemmasta tehtävänkuvastaan. Vainoojasta oli tullut kannattaja ja vieläpä sellainen, joka keräsi ympärilleen oppilaita. Lopulta Saulin saarnatoiminta suututti juutalaisia niin, että he tahtoivat järjestää hänet hengiltä. Yhteistyössä kaupungin viranomaisten kanssa (2Kor 11:32-33) kaupungin porttejakin vartioitiin yöt ja päivät. Saulia ei ollut tarkoitus päästää livistämään. Öiseen aikaan Saulin opetuslapset laskivat opettajansa korissa yli muurin maahan ja Saul pakeni Jerusalemiin.
Jerusalemissa kristityt muistivat liian hyvin Saulin menneisyyden eivätkä uskoneet hänen kääntymykseensä. He pelkäsivät kavalaa juonta, jonka avulla viholliset soluttautuisivat sisälle seurakuntaan valmistelemaan vainoa. Barnabas uskoi kuitenkin Saulia ja vei hänet apostolien luo. Saulin todistus Damaskoksessa saatettiin apostolien tietoon. Nyt Saulin ja alkuseurakunnan välit olivat kunnossa. Hän julisti sanaa Jerusalemissa. Saul oli ilmeisesti saarnamies, joka ei jättänyt ihmisiä kylmäksi. Monet uskoivat häntä, mutta toiset vihasivat häntä. Nytkin hän joutui lähtemään kaupungista murhahankkeiden tähden. Tämän jälkeen tunnelmat Jerusalemissa ja koko Palestiinassa rauhoittuivat. Seurakunta kasvoi Jumalan siunaavien kätten alla.
Ihmeitä Välimeren rannalla 9:32-43
Luukas jatkaa kertomalla lyhyesti Pietarin lähetystyöstä Välimeren itäisellä rannalla. Joppe ja Lydda ovat molemmat lähellä niitä seutuja, joissa Filippos Luukkaan mukaan oli jo tehnyt lähetystyötä. Paljon oli kuitenkin vielä tehtävänä. Sananjulistukseen liittyy täälläkin ihmetekoja. Kristus parantaa sairaita ja herättää kuolleen. Aineas-niminen mies saa parantua halvaantumisestaan. Kuulemme myös naisopetuslapsesta nimeltä Tabita. Hän on osoitus siitä, miten naiset eivät suinkaan olleet halveksittuja ja unohdettuja varhaisen Kirkon historiassa. He olivat alusta lähtien mukana täysivaltaisina seurakunnan jäseninä. Jumalanpalveluksissa he eivät kuitenkaan saaneet opettaa missään pyhien seurakunnassa ja tästä Paavali pitää aivan ehdottomasti kiinni (1 Kor 14:33b-40). Tabitan kuolema kosketti koko seurakuntaa ja saattoi sen surun valtaan. Jumala näki hyväksi antaa omilleen tuikahduksen siitä, että kuolemakaan ei riistä hänen omiltaan elämää. Tabita saa herätä henkiin Kristuksen herättämänä. Kun Jumala näin vahvisti evankeliumin merkkien avulla, sana kantoi myös hedelmää. Evankeliumi jatkoi voittokulkuaan.