Lihan laki ja Hengen laki – luku 8
Yhtä aikaa syntisiä ja pyhiä 8:1-11
Paavali alkaa jakson tekemällä valtavan yhteenvedon kaikesta edellä sanomastaan. Tämä lause on syytä osata ulkoa: ”Mikään kadotustuomio ei siis kohtaa niitä, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa.” Tässä on koko maailmanhistorian valtava käänne. Kaikki muut ihmiset ovat Jumalan vihan ja tuomion alla. Mikään muu ei riitä Jumalalle, ei siivo elämä, ei itku eikä ajattelu, ei edes rehellisyys. Vain se, että ihminen on Kristuksen oma, pelastaa synnin alta. Vanhat kristityt ovat sanoneet, että taivas on auki Golgatan kohdalta, mutta tarkkaan suljettu muualta. Kirjoittaessaan Hengen laista ja kuoleman laista Paavali kirjoittaa tavalla, joka ei aukea ilman syvällistä pohdintaa. Tämä kuitenkin aukeaa kaikille: Kristuksen tähden saat olla Jumalan lapsi ja mitenkään muuten et sitä asemaa voi saavuttaa!
Ihmisen piti tulla Jumalan edessä kelpaavaksi niin, että hän elää Jumalan tahdon eli hänen lakinsa mukaisesti. Jo aikaisemmin Paavali on osoittanut, ettei tämä onnistu keneltäkään. Siksi laista oli tullut huono pelastustie. Jumala avasi ihmiselle toisen pelastustien. Hän lähetti oman Poikansa synnin tähden maailmaan syntisten ihmisten kaltaisena ja tuomitsi synnin hänen lihassaan. Kristus naulittiin ristiin ja hänessä synti, jonka hän oli ottanut päälleen. Näin me saimme itsellemme vanhurskauden, kun Kristus tuli kiroukseksi meidän edestämme.
Me emme ole kuitenkaan täysin irti laista, eihän meidän ole lupa elää miten hyvänsä. Jokin on kuitenkin täydellisesti muuttunut. Emme elä enää lihan mukaan surkeillen käskyjen noudattamisen vaikeutta tai hillittömässä syntielämässä. Meissä on Jumalan lahja, Pyhä Henki. Liha – eli ihminen itsessään – on aina vain kapinassa Jumalaa ja hänen käskyjään kohtaan. Sen sijaan ihminen jossa on Henki, elää rauhassa Jumalan kanssa. Kuitenkin kristityillä on tallella myös syntinen lihansa. Se on saanut kuolemantuomionsa synnin tähden. Ruumiimme kulkee kohti kuolemaa emmekä voi mitenkään sitä pelastaa. Kuitenkin meillä on myös Kristuksen Henki. Se saattaa meidät taistelemaan syntiä vastaan. Olemme siis yhtä aikaa syntisiä ja pyhiä. Voiton perii Jumala, joka Hengellään herättää kuolleista meidän kuolevaiset ruumiimme. Silloin taistelu päättyy ja olemme pelkästään pyhiä.
Lapseuden Henki 8:12-17
Paavali muistuttaa kaikkia kristittyjä sanomattomasta velasta, joka meillä on. Se velka ei enää kohdistu lakiin niin, että joutuisimme punnertamaan entistä ankarammin kelvataksemme Jumalalle. Me maksamme iloisin mielin velkaa Hengelle, eli olemme kiitollisia syntien anteeksiantamuksesta. Olemme saaneet valtavan paljon lahjaksi saadessamme Kristuksen tähden syntimme anteeksi. Nyt meidän tulee muistella tätä velkaa arkipäivän elämässämme. Näemme Perkeleen ja Kristuksen taistelevan meidän sydämissämme. Rakastanko vai vihaanko? Annanko anteeksi vai odotanko hetkeäni? Noudatanko Jumalan tahtoa vai vaiennanko omantunnon äänen? Näitä pieniä ja suuria taisteluja on jokainen päivä täynnä. Paavali ohjaa meitä Kristuksen puolelle ja Perkelettä vastaan, tukahduttamaan ruumiin teot Hengen voimalla.
Joka elää synnissä, joutuu synnin orjaksi ja alkaa karttaa Jumalaa. Tälle tielle meidän ei tule lähteä. Onhan meille annettu lapseuden Henki, joka saa meidät lähestymään Jumalaa lapsen tavalla, luottavaisesti ja iloisina. Jumalan Pyhä Henki sanoo aamenensa silloin, kun panemme turvamme Kristuksen sovintovereen ja kun luovumme synnistä. Henki itse todistaa meidän sydämessämme, että elämme silloin niin kuin Jumalan lapsen kuuluu. Ja jos me kerran olemme lapsia emmekä orjia, meillä on myös lapselle kuuluva perintö odottamassa.
Toivo vaikeuksien keskellä 8:18-30
Paavali tietää kyllä, että kristityn elämä ei ole tässä maailmassa vain istumista ja uskomista, Kristuksen rakkauden ihailemista. On paljon sellaista, joka vie kiitosmielen maahan. On ulkoa päin tulevaa kovuutta ja rakkaudettomuutta, joka estää tunnustamasta uskoa iloisesti ja hyvillä mielin. Kyllähän me tiedämme, millaisen tulpan suullemme muodostavat oudot ihmiset, saati sitten pilkkaavat ja rääväsuiset. Kiitä siinä sitten Jumalaa! Tämän lisäksi meissä itsessämme on paljon puutteita ja heikkoutta. Synti painaa ja aiheuttaa huonoa omaatuntoa. Tämän lisäksi emme osaa rukoilla niin kuin tulisi.
Paavalin mukaan emme ole yksin vaikeuksinemme. Koko luomakunta odottaa sitä päivää, jolloin Jumalan lapset ilmestyvät kirkkaudessaan ja luodaan uusi taivas ja uusi maa. Samoin mekin huokaamme ja odotamme toivomme täyttymistä. Uskon monen kuulijan ymmärtävän kun puhun tässä yhteydessä taivasikävästä. Se valtaa mielen joskus kaikkein ihanimpien hetkien aikana. Joskus taas tunnemme elävästi, miten emme kuulu tähän maailmaan. Odotamme jälleennäkemistä rakkaiden omaistemme kanssa, jotka ovat nukkuneet Herrassa. Silloin kaipaus valtaa mielen. Me tarvitsemme kärsivällisyyttä. Elämme vielä uskossa emmekä näkemisessä. Meidän turvanamme on Jeesuksen paras lahja Kirkolleen ja omilleen. Pyhä Henki on lohduttaja ja estää meitä tuntemasta itseämme orvoiksi. Kun me emme osaa rukoilla, Pyhä Henki rukoilee meidän puolestamme sanomattomin huokauksin.
Monet kristityt pelkäävät puhetta Pyhästä Hengestä. Oletko silloin muistanut, että ”Henki rukoilee Jumalan tahdon mukaan pyhien edestä”? Näin turvallinen ja ihana asia on Pyhä Henki. Kun me olemme Jumalan ja hänen Henkenä turvissa, kaikki yhdessä vaikuttaa meidän parhaaksemme. Mikään ei voi viedä meitä Jumalan kädestä. Me emme valinneet häntä vaan hän valitsi meidät.
Kuka voi syyttää Jumalan omia? 8:31-39
Paavali päättää koko laajan jakson ihanaan ylistyshymniin Jumalalle. Turvallisempaa elämää kuin Jumalan lapsen elämä ei maailmassa ole. Jumala ei ole säästänyt omaa Poikaansakaan rakastaessaan meitä. Tässä Paavali viittaa Abrahamiin, jonka Jumala pani kokeelle ja huomasi rakastavan Jumalaa yli kaiken. Golgatan tapahtumista me näemme, miten palavasti Jumala rakastaa meitä, Kristuksen verellä sovitettuja syntisiä. Ja kun näin on asian laita, mikä voisi meitä kohdata? Kuka voi vastustaa Jumalaa? Kuka tulee ajamaan meidät helvettiin, kun Kristus rukoilee meidän edestämme? Tuli sitten vainoa tai tuskaa, vaikeuksia tai vaaroja, ne ovat vain korostamassa, miten loistavan voiton Herran omat saavat. Ei mikään, ei kerrassaan mikään, voi erottaa meitä Kristuksen ristillä ilmi tulleesta Jumalan rakkaudesta.
Lutherin elämässä oli kerran tilanne, jolloin odotettiin hänen joutuvan sekä kirkon- että valtionkiroukseen. Joku kysyi häneltä, missä hän sellaisessa tilanteessa aikoi elää, kun ei voinut olla kirkossa eikä valtiossa. ”Jumalan taivaan alla”, kuului vastaus. Jumalan turvista ei vie kukaan vastoin hänen tahtoaan.