Ensimmäisen Johanneksen kirjeen merkittävä aihe on puhe valosta ja pimeydestä. Tarkempi Raamatun selaileminen osoittaa, että aihepiiristä on löydettävissä paljon enemmänkin kuin vain Ensimmäisen Johanneksen kirjeen opetus. Itse asiassa kysymys valosta ja pimeydestä on esillä jo Raamatun ensimmäisellä lehdellä. Mutta lisäksi kannattaa avata harvemmin käytetty aarrearkku ja katsoa, mitä Raamatun ulkopuolelle jätetyt juutalaiset kirjoitukset asiasta sanovat. Nekin valaisevat mielenkiintoisesti sitä, miten Johanneksen kirjeen lukijat aikanaan asian ymmärsivät
Synkkä pimeys ja kauhu
Ensimmäinen Mooseksen kirja kertoo, miten Jumala antoi lupauksen isä Abrahamille. Välittömästi tämän jälkeen Abraham saa tehtäväkseen uhrata Jumalalle oudon uhrin. Tätä kuvataan Ensimmäisen Mooseksen kirjan luvussa 15. Abraham uhrasi uhrinsa ja varjeli niitä petolinnuilta, jotka pyrkivät jaolle. Tämän jälkeen kirjoitetaan näin (1938 käännös on nyt tarkempi!): ”Kun aurinko oli laskemaisillaan, valtasi raskas uni Abramin, ja katso, kauhu ja suuri pimeys valtasi hänet.” (1. Moos. 15:12). Tässä tilanteessa Jumala ilmestyi Abrahamille ja antoi hänelle lupauksensa. Sen jälkeen sanotaan näin: 17. Ja kun aurinko oli laskenut ja oli tullut pilkkopimeä, näkyi suitsuava pätsi ja liekehtivä tuli, joka liikkui uhrikappaleiden välissä. Me olemme tottuneet liukumaan nopeasti tällaisten Raamatun kohtien yli. Niin ei tehnyt esim. Gustav Doré, joka tavoitti upeasti tämän tietyllä tavalla kaamean hetken ja järkyttävän pimeyden. Niin eivät tehneet myöskään juutalaiset opettajat, jotka kuvasivat elävästi tätä pimeyttä ja demoneita, jotka sen keskellä elivät. Eikä niin ole tainnut tehdä myöskään Siionin kanteleen runoilija, jonka mukaan Jumala ilmestyy omilleen ”karkottaen yön ja kauhun”! Pimeyden ja valon vaihtelussa on jotakin, joka on aina koskettanut Jumalan ihmisiä syvästi. Tässä kohdassa tarkoille lukijoille on riittänyt innoittajaksi kaamea pimeys ja Jumalan läsnäolo sen keskellä.
Pimeys jota voi käsin koskea
Jumala oli johtanut Joosefin aikana kansansa Egyptiin nälkää pakoon. Vuosisatojen aikana kansa voi hyvin ja lisääntyi. Sen jälkeen hallitsijaksi tuli farao, joka ei tahtonut tietää mitään Joosefista ja hänen tapaisistaan. Kansa yritettiin tappaa sukupuuttoon ja se tahdottiin tehdä niin, että Israel joutui kovaan orjatyöhön. Tässä vaiheessa Jumala lähetti faraon luo Mooseksen, joka vaati kansalleen vapautta. Farao ei suostunut, ja sitä varten Egyptiä kohtasivat raskaat vitsaukset (2. Moos. 7-12). Vitsauksista yhdeksäs oli pimeys. Se oli kaikista rajuista vitsauksista toiseksi viimeinen, mikä kertoo samalla sen ankaruudesta: Faraohan syöksi kansansa jatkuvasti suurempaan onnettomuuteen. Raamattu kertoo tästä pimeydestä näin: ”Herra sanoi Moosekselle: ”Ojenna kätesi taivasta kohti, niin Egyptiin tulee pimeys, niin sakea pimeys, että siihen voi käsin koskea.” Mooses ojensi kätensä kohti taivasta, ja Egyptiin tuli synkeä pimeys kolmeksi päiväksi. Ihmiset eivät nähneet toisiaan eikä kukaan voinut kolmeen päivään mennä minnekään, mutta israelilaisten asuinsijoilla oli valoisaa.” (2. Moos. 10:21-23). Millaista on pimeys, joka on niin sakea, että siihen voi käsin koskea? Tähän ikiaikaiseen onnettomuuteen liittyi mielenkiintoinen juutalainen kertomustraditio. Toisaalta pimeyttä kuvattiin yksityiskohtaisesti. Toisaalta ymmärrettiin, että kyse ei ollut vain sellaisesta pimeydestä, jonka silmämme voivat havaita. Käsin kosketeltava pimeys tuntuu jo sinänsä varsin hurjalta ajatukselta. Juutalaiset kirjoittajat tiesivät lisäksi, ettei tätä luonnotonta valoa karkottanut lampun valokaan. Juuri tämä näkökulma on tarjolla Salomon Viisauden 17. luvussa. ”Sillä ei edes se etäinen nurkka, joka heidät kätki, voinut suojella heitä pelolta, vaan heidän ympärillään kuului kauhistavaa pauhua ja näkyi synkkiä kummituksia, joilla oli inhottavat kasvot. Eikä mikään tulen voima kyennyt antamaan valoa, eivätkä tähtien kirkkaat liekit voineet valaista tuota synkkää yötä,” (17:4-5) Ilmeisesti juutalaiset kertoivat juuri tätä piirrettä useinkin synagogissaan ja pyhäkouluissaan, koska myös kristityt (ensimmäisenä Sardeen piispa Meliton) tunsivat tämän yksityiskohdan. Kun Jumala lähettää pimeyden, sitä ei karkoteta ihmisvoimin. Mutta oli toki olemassa toinenkin tapa ymmärtää egyptiläisten kokema pimeys. Todellista pimeyttä on luopuminen Jumalasta ja hänen totuudestaan. Juutalainen oppinut Filon opetti, ettei todellinen pimeys koskettanut ruumista, vaan sielua: Kun sielu oli kääntynyt pois Jumalasta, se oli joutunut kammottavan pimeyden valtaan
Pimeys vai valo?
Parisataa vuotta ennen Jeesuksen aikaa osa juutalaisista sanoutui irti Jerusalemin temppelipalveluksesta ja vetäytyi omaan luostariinsa Qumraniin. Roomalaiset hävittivät tämän essealaisten yhteisön v. 68. Sen kirjasto löytyi luolasta v. 1947. Aiemmin uskottiin tämän joukon uskoneen ja eläneen tavalla, joka poikkesi selvästi kaikesta muusta juutalaisuudesta. Nykyisin ymmärretään paremmin niitä moni yhtymäkohtia, joita essealaisten uskolla on ollut monien muiden juutalaisten ryhmien kanssa. Qumranin luostarin jäsenet tiesivät, että oli olemassa kahdenlaisia ihmisiä. Toiset kulkivat valon tietä, toiset pimeyden tietä. Valon tietä kulkevat elivät valon lasten tavalla, pimeyden tietä kulkevat pimeyden lasten tavalla. Omaa väkeä kehotettiin karttamaan pimeyden tietä ja kulkemaan päättäväisesti valon tietä. Kahta tietähän ei kukaan voi kulkea. Aivan sama on ajatus myös Uudessa testamentissa: ”Mutta te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle. Emme siis saa nukkua niin kuin muut, vaan meidän on valvottava ja pysyttävä raittiina.” (1. Tess. 5:4-6). ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” (1. Piet. 2:9). Valon lapset elävät valossa, pimeyden lapset pimeydessä. Muistathan tämän.
Valo loistaa pimeydessä
Valosta ja pimeydestä puhutaan siis paljon Raamatussa, ja olemme vain raapaisseet pintaa. Jesaja lupaa valon loistavan pimeydessä vaeltavalle kansalle (Jes. 9:1). Psalminlaulaja rukoilee murheensa keskellä Jumalaa lähettämään valonsa ja totuutensa (Ps. 43:3), ja toinen laulaja löytää turvansa Juma-lasta pimeyden keskellä (Ps. 91) – tuota pimeyttä juutalaiset lukijat eivät välttämättä pitäneet tavalli-sena vaan kauhua täynnä olevana pimeytenä. Puhuttelevia kohtia olisi paljon – ovathan kristityt vielä maailman valo (Matt. 5:14). Kaikkein rakkaimmat muotoilut aiheesta ovat varmaan ns. johannekse-laisessa kirjallisuudessa, siis Johanneksen evankeliumissa ja kirjeissä. ”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa” (Joh. 1:4-5). Jeesus on maailman valo ja vain hänessä pimeys väistyy (Joh. 8:12). Yksi kirkas valo loistaa. Se vie syntisen ihmisen perille todelliseen kirkkauteen. Muuta valoa ei pimeydessä ole eikä sitä tarvita.