Johdanto
Efesolaiskirje on kauneimpia helmiä UT:n helminauhassa. Se on syvällinen, täynnä rakkautta ja toivoa. Tästä kirjeestä monet ovat ammentaneet jatkuvasti voimaa elää kristittynä. Kirje oli mm. evankelisen liikkeen isälle F. G. Hedbergille hyvin rakas ja sen tutkiminen johti evankelisen herätyksen syntyyn.
Efesolaiskirjeestä on olemassa useita selitysteoksia. Suomenkielisistä parhaana pidän Jukka Thurénin teosta Paavalin kirjeet Filemonille, Kolossalaisille ja Efesolaisille. Laajempia taustatietoja saa kasainvälisestä kirjallisuudesta.
Kuka kirjoitti, kenelle ja koska?
Paavalin kirje Efesolaisille luetaan perinteisesti vankeuskirjeiden joukkoon: Paavali on kirjoittanut sen vankeudesta käsin. Kirjeen nimi on kuitenkin arvoitus. Näyttäisi siltä, että Paavali ei tunne seurakuntalaisia henkilökohtaisesti (Ef 1:15; 3,2). Kuitenkin Paavali oli hyvinkin tuttu mies Efesoksessa – siellä jos jossakin (Ap.t. 19). Joistakin vanhimmista käsikirjoituksista ei kirjettä kutsuta Efesolaiskirjeeksi vaan Laodikealaiskirjeeksi.
Toinen merkille pantava asia on Efesolaiskirjeen varsin läheinen yhteys Kolossalaiskirjeeseen. Joka lukee molemmat kirjeet huolellisesti läpi, näkee, miten ne muistuttavat toisiaan. Miksi? Siksikö, että toinen kirje perustuu osittain toiseen? Vai siksi, että tietyt teemat ovat olleet näiden kirjeiden kirjoittamisen aikaan voimakkaasti pinnalla?
Saattaa olla että Efesolaiskirje on mainittu Laodikealaiskirjeenä Kol 4:16. Saattaa myös olla, että Ef on alkuaan kiertokirje, joka on lähetetty myös Efesokseen. Koska Efesoksen kappale kopioitiin, kirje sai myöhemmin nimekseen Efesolaiskirje.
Tutkijat pitävät yleensä todennäköisenä, että Paavali ei olisi kirjoittaja (kuten Ef 1:1 ja 3:1 väittävät) vaan että Efesolaiskirje olisi syntynyt 80-90 jKr. Silloin ajatellaan, että Efesolaiskirjeen kielenkäyttö poikkeaa liikaa muista Paavalin kirjeistä. Kiistoihin harhaopettajien kanssa ei nyt ole tarvetta. Muitakin perusteluja esitetään, esimerkiksi, että kirkolliset virat ovat Ef 4:11:ssä kehittyneempiä kuin Paavalin aikaan. Kirjoittaja on tämän käsityksen mukaan Paavalin oppilas, joka vetoaa Paavalin arvovaltaan. Hän haluaa sanoa, että Paavalin opettamasta uskosta löytyy vastaus myöhemmänkin tilanteen tuomiin ongelmiin. Tuohon aikaan ei ollut mitenkään tavatonta, että oppilas kirjoitti opettajansa nimissä.
Ei ole kuitenkaan mahdotonta, että apostoli on sittenkin kirjeen lähettäjä. Ehdottoman selviä todisteita sitä vastaan ei toki ole, ja useat tutkijat liittävät kirjeen vankeudessa olevaan apostoliin. Mm. Jukka Thurén arvelee, että vankeudessa oleva Paavali olisi antanut toiselle oppilaalleen tehtävän kirjoittaa Kolossalaisille ja samanaikaisesti toiselle Efesokseen.
Vaikka meillä olisikin käsissämme Paavalin välikäden avulla kirjoittama kirje, tunnustamme sen Pyhän Hengen inspiroimaksi ja Jumalan ilmoitukseksi. Kirjoittaja on sittenkin sivuseikka, tärkeää on että Jumala takaa jokaisen sanan, minkä Ef sisältää.
Kirkon kirje
Efesolaiskirje ei oikeastaan ole kirje, vaan opetuskirjoitus jonka otsikoksi sopisi paremmin ”Kristittyjen yhteys” tai ”Mitä Kirkko on?”. Efesolaiskirjeen pääajatuksiin kuuluu että Kristus on avannut kaikille ihmisille tien Jumalan luokse. Tämä yhteys Jumalaan ei kuitenkaan jää jokaisen yksityisasiaksi, vaan kristitty liittyy laajempaan kokonaisuuteen. Se on maailmanlaajuinen Kirkko, jota Kristus johtaa niin kuin pää ruumista. Tämä kirjeen sanoma haastaa lukijansa miettimään kristittyjen yhteyttä käytännössä. Yksi tämän selityssarjan tarkoituksia on auttaa jokaista näkemään Efesolaiskirjeestä, miten Kirkon olemassaolo on yksi osoitus Jumalan suuresta hyvyydestä. Katsomme nyt Kirkkoa ennen muuta Uuden testamentin näkökulmasta, ideaalikirkkona, emme nykyajan surullisesta pirstoutumisesta käsin.
Efesolaiskirjeen tarkasteleminen suosittaa muutamien sanojen merkityksen täsmentämistä. Koetan käyttää niitä jatkossa johdonmukaisesti näin: Koska uskontunnustuksessa tunnustamme, että on olemassa vain yksi ainoa Kirkko, tämä sana kirjoitetaan isolla silloin kuin tarkoitetaan maailmanlaajaa pyhien yhteisöä, johon kuuluvat kaikki taivaaseen matkalla olevat. Pienellä kirjoitettuna sana ”kirkko” tarkoittaa rakennusta. Nykyään se voi tarkoittaa myös kirkkokuntaa (evankelis-luterilainen kirkko). Sana ”seurakunta” tarkoittaa Kristuksen Kirkkoa tietyllä paikkakunnalla, siis paikallisseurakuntaa.
Kysymykseen Kirkosta – oikeasta ja väärästä, eri kirkkokunnista ja pyhien yhteydestä – on varmaan pakko palata usein tämän sarjan aikana. Tässä vaiheessa riittää sen tajuaminen, että on olemassa vain yksi ainut Kirkko, että Efesolaiskirjeessä sanalla on tietysti yksinomaan myönteinen merkitys ja että tästä Kirkosta käytetään monia, puhuttelevia kuvia, jotka valaisevat sen olemusta.
Rauhallista, mietiskelevää ylistystä
Efesolaiskirjeen tyyli on rauhallista, mietiskelevää, ylistyksen sävyttämää. Jumalanpalvelusliturgia on vaikuttanut sen kielenkäyttöön. Opetuskin on perinteistä: yhteenvetoa monista Paavalin opetuksista ja muista UT:n kirjeistä tuttuja käytännön elämänohjeita (vertaa Kolossalaiskirjeeseen ja Ensimmäiseen Pietarinkirjeeseen). Efesolaiskirje painottaa sitä, että pelastus kuuluu kaikille ihmisille. Siinä syvennytään evankeliumin salaisuuteen, jossa riittää tutkimista pitkäänkin kristittyinä eläneille. Efesolaiskirje muistuttaa siitä, että Jeesus korjaa meidän katkenneet suhteemme Jumalaan. Samalla ihmisiä erottavat muurit kaatuvat. Juutalaiset ja pakanat löytävät toisensa Kristuksen Kirkossa kuva kirkosta rakennuksena onkin kirjeessä tärkeä vertaus. Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen ja meidän kasteemme takia olemme Jumalan lapsia. Siksi meitä myös opetetaan perheen tavoille, ettemme sulkisi itseämme Isän lapsijoukon ulkopuolelle. Apostoli Paavalin opetukset yhdistävät erilaisia kristittyjä yhdeksi Kirkoksi. Ne auttavat meitä antamaan oikean kuvan Jumalasta ihmisille, jotka eivät häntä tunne.
Muutama sana käännöksistä
Vuonna 1992 työnsä valmiiksi saaneella raamatunkännöskomitealla oli kunnianhimoinen tavoite kirjoittaa tekstiä, jota ymmärtää satunnainenkin suomalainen lukija. Samalla haluttiin karttaa vanhaa raamattusuomea, jossa vieraskieliset ilmaisut olivat saaneet huonosti tajuttavat vastineet. Nyt niitä pyrittiin purkamaan osiin ja kirjoittamaan ulos tajuttavaan muotoon.
Tavoitteeseen sisältyy myös kääntöpuoli. Harvinaisten ja vaikeaselkoisten ilmaisujen karttaminen merkitsee yksinkertaistamista ja pelkistämistä. Vaarana on, että samalla tarkkuus kärsii. Teksti on kyllä ymmärrettävää, mutta ei välitä enää tarkasti sitä mitä alkuteksti sanoo.
Tuskin missään komitean tavoitteiden toteuttaminen on niin vaikeaa kuin Efesolaiskirjeessä. Lauseet ovat pitkiä ja ladattuja. Lisäksi lähes kaikki kirjeen perusajatuksen ilmaisut katsottiin raamattusuomeksi: Jumala oli Kristuksessa ja teki rauhan niin ihmiskunnan kanssa kuin juutalaisten ja pakanoiden välillä ja tämän osallisuus omistetaan uskon kautta. Ilmaisut ”Kristuksessa” ”pakana” ja ”uskon kautta” olivat kartettavien joukossa.
Olen tämän kirjeen kohdalla halunnut käytettävän uutta ja vanhaa käännöstä rinnakkain. Asiaan palataan tarvittaessa.