Johanneksen evankeliumin 6. luku: kysymyksiä ja tehtäviä

  1. Jeesus ei puhu ehtoollisesta ollenkaan koko Johanneksen evankeliumissa ja kuitenkin hän puhuu juuri siitä. Miksi Johannes on tahtonut toimia näin?
  2. 1500-luvun kiistoissa tärkein ehtoollista käsittelevä raamatunkohta oli ehtoollisen asetussanat, reformoiduille Johanneksen evankeliumin kuudes luku. Voimmeko edelleen ymmärtää luterilaisten isien perusteita?
  3. Mitä Vanhan testamentin hyvin tunteville juutalaisille merkitsi että Jeesus ruokki tuhansia ihmisiä?
  4. Jakeessa 6:20 Jeesus sanoo sananmukaisesti: ”Minä olen. Älkää pelätkö.” Mihin Vanhan testamentin kohtaan Jeesus viittaa?
  5. Kolmessa ensimmäisessä evankeliumissa Jeesuksen ihmeet kerrotaan lyhyesti. Johanneksen evankeliumissa ihme on vasta esityksen alku. Nytkin esitys liikkuu ainakin kolmella eri tasolla – millä kaikilla?
  6. Jakeissa 6:26-27 Jeesus tekee selväksi, että leivän antaminen tuhansille oli pelkkä sivuseikka suuremman samalla tapahtuneen asian rinnalla. Mikä oli tämä tärkeämpi asia?
  7. Jeesus moittii usein Johanneksen evankeliumissa ihmisiä siitä että he odottavat tapahtuvaksi ihmeitä. Mikä ihmeiden merkitys on meidän aikamme kristittyjen elämässä? Voimmeko me väärällä tavalla paisutella ihmeiden merkitystä? Voimmeko toisaalta väärällä tavalla vähätellä niitä?
  8. Miten keskustelukumppanit ymmärtävät Jeesuksen puheen leivästä jakeessa 6:32? Miten sanat olisi pitänyt ymmärtää?
  9. Jakeet 6:52-59 tuovat uudelleen esille Johanneksen evankeliumin keskeisen teeman: Jeesus ei ole ihmisille ainoastaan tie, vaan ainoa tie.
  10. Miten vaikeaksi katsotte pitää edelleen kiinni tästä uskosta? Voiko muslimi näiden jakeiden mukaan pelastua? Entä ateisti? Onko olemassa taivasta ja helvettiä? Mitä nämä kysymykset merkitsevät meidän lähetysnäyllemme?
  11. Lukekaa jae 6:65. Voiko ihminen omasta aloitteestaan uskoa Jeesukseen? Mitä ihminen voi tehdä asian hyväksi vai voiko mitään?