Toinen tessalonikalaiskirje alkaa Paavalin kirjeiden tavoin tervehdyksellä ja kiitosrukouksella. Rukous puhuu kristittyihin kohdistuvasta ahdistelusta ja viimeisistä tapahtumista. Samalla se huokuu luottamusta Jumalaan: Jumala on lopulta voittaja, ja siksi meillä, jotka olemme hänen puolellaan, ei ole hätää.
- Voiko meistä sanoa sen, mitä kirjeen vastaanottajista sanotaan jakeissa 3-4? Voimmeko tehdä jotain sen eteen, että usko kasvaisi ja rakkaus lisääntyisi meidän keskellämme?
- Vahvistavatko ahdistukset uskoa?
- Jakeissa 6-8 puhutaan Jumalan kostosta. Mitä Jumalan kosto tarkoittaa? Miten Jumalan rakkaus ja Jumalan kosto sopivat yhteen? Pelottaako puhe Jumalan kostosta sinua?
- Jeesuksen palatessa ihmiset jaetaan kahteen joukkoon. Millä perusteella jako tapahtuu? Mitä tapahtuu ihmiselle sen perusteella, kumpaan joukkoon hän kuuluu?
- Luku puhuu iankaikkisesta kadotuksesta eli helvetistä. Mikä helvetti on? Ketkä sinne joutuvat?
- Voimmeko tehdä jotain, että helvetissä olisi mahdollisimman vähän väkeä? Tiedämmekö, ketkä ovat matkalla kadotukseen?
- Jakeessa 11 kirjeen kirjoittaja rukoilee, että Jumala saattaisi täydelliseksi halun hyvään ja uskon teot. Mitä kirjoittaja tällä tarkoittaa? Voiko kristitystä tulla täydellinen?
Päätöshartaus:
Kristillinen vanhurskaus on kokonaan järjen, luonnon ja viisauden yläpuolella. Sitä ei voi hyväksyä yksikään, joka päättelee järjen mukaisesti. Maailman kaikki viisaat sanovat näet näin: Vanhurskaus on ominaisuus, se on hyve, sellainen pyhyys ja hurskaus, joka on vanhurskaan ja jumalisen ihmisen ominaisuus, jotakin valkean tai mustan seinään sivellyn värin kaltaista. He sanovat, että vanhurskaus ja jumalisuus on ihmiseen vuodatettu säilyvä ominaisuus. Eikä sydämemme voi järjen mukaan toisin päätelläkään, vaan ajattelee: Ihmisen on nähtävä ja tunnettava vanhurskaus, mutta minä sitä vastoin näen ja tunnen itsessäni pelkkää vanhurskauden puutetta. Kuinka siis voisin olla vanhurskas? Perkele, maailma ja oma sydämeni ovat siis minua vastaan sanoen: Et ole vanhurskas. Mitä vastaan?
Vastaan vain näin: Herraani Jeesusta Kristusta, joka on syntynyt ja annettu alttiiksi minun tähteni, sanotaan ”Ihmeelliseksi”. Hän hallitsee kirkkoaan ja kristittyjään niin ihmeellisellä tavalla, että he ovat vanhurskaita, pyhiä, viisaita, puhtaita, väkeviä, eläviä Jumalan lapsia siitä huolimatta, että niin maailman kuin omalta kannaltammekin asia näyttää aivan päinvastaiselta. Mihin siis on tukeuduttava tällaisesta harhanäystä vapautumiseksi? Sanaan. Näin oudosti ja ihmeellisesti Kristuskin tekee. Tahtoessaan mennä Isän luo iankaikkiseen elämään hän käykin kuolemaan. Tahtoessaan vangita synnin, kuoleman ja perkeleen hän antautuu niiden valtaan, niiden syytösten, herjausten ja tuomion alaiseksi, ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi. Nähkäämme mekin näin, älkäämme päätelkö näön mukaan vaan sanan mukaan. Sanon siis: Yhtenä kristityistä en ole pyhä oman vanhurskauteni tähden, vaan pyhän kasteen, pyhän ehtoollisen, sanan ja Herran Kristuksen tähden, johon uskon. Ilman kastetta, ehtoollista ja sanaa minussa on vain synti ja olen vailla vanhurskautta. Näen itsessäni jopa perkeleen, joka alati minua kiusaa. Ei teissäkään ole ilman kastetta, ehtoollista ja sanaa mitään pyhyyttä siitä huolimatta, että te olette kirkossa, kuulette Jumalan sanaa ja harjoitatte rukousta. Ilman sanaa ja sakramenttejä te ette ole pyhiä. Ei näet ole ulkomuodosta kysymys. Aivan toista on, että voin sanoa: tämä ihminen on kastettu, hän kuulee mielellään Jumalan sanaa, hän uskoo Kristukseen. Näistä tuntomerkeistä päättelen, onko kysymyksessä tosi kristitty ja pyhä ihminen.
Fredrik Gabriel Hedberg/Ainoa autuuden tie