Toimintasuunnitelma ja talousarvio hyväksytty: on kiitoksen aika

 

Sleyn toimintasuunnitelma ja talousarvio ensi vuodelle on hyväksytty. Talousarvion 2023 yhdistetty varainhankinnan ja toiminnan tulos on -635 243 euroa. Sley ry:n tulos on -227 735 euroa.

– Ensi vuonna Sley juhlii 150-vuotista taivalta. Se on mahdollista ainoastaan uskollisten työn tukijoiden ja tekijöiden vuoksi, sukupolvesta toiseen. Vietämme ensi vuotta teemalla: Armo kuuluu kaikille. Mikä olisikaan parempi juhlavuoden teema, sillä evankelisen uskon keskiössä on alusta saakka ollut ilo siitä, että Kristus on sovittanut koko maailman ristinkuolemallaan, ja siksi ihan jokainen saa siltä seisomalta uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi ilman mitään ehtoja, yhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo ja jatkaa.

– Teemme yhdistyksen talouden tasapainottamisen kanssa vielä pitkään töitä, mutta on myös aika kiittää siitä tuesta, jonka Evankeliumiyhdistys on menneen vuoden aikana saanut niin taloudellisina lahjoituksina kuin uskomattomana määränä vapaaehtoistyötunteja.

Tulevana kesänä kokoontuvalle yhdistyksen kesäkokoukselle esitetään hyväksyttäväksi sääntömuutosehdotuksia, jotka PRH on ennakkotarkastanut. Sääntömuutoksien myötä jäsenkokouksissa olisi jatkossakin etäosallistumismahdollisuus. Samalla sääntöihin lisättäisiin Sleyn alueellista toimintaa määriteltäessä osastojen rinnalle myös messuyhteisöt.

– Uudet säännöt alistetaan kesäkokouksen hyväksyttäväksi, Tom Säilä kertoo.

Viron kirkon lähetyskeskus on kutsunut Kirsi Vimparin uudelle työkaudelle. Sleyn hallitus on vastannut kutsuun myöntävästi, ja Vimpari jatkaa Sleyn lähetystyötä Viron kentällä vuosina 2023–2025.

Sley on myös perustanut kaksi uutta rahastoa. Varojen luovuttajien toiveesta on nyt perustettu Keski-Pohjanmaan piirin nuorisotyön rahasto ja Pääkaupunkiseudun diakoniatyön rahasto.

Keski-Pohjanmaan piirin nuorisotyön rahasto perustettiin Kaustisen evankeliselta kansanopistolta ja sen toverikunnalta opiston lakkauttamisen myötä saaduista varoista. Sleyn saama lahjoitussumma on 225 606 euroa. Helvi Vuoristo lahjoitti Sleylle testamentillaan 354 946 euroa, jotka rahastoitiin pääkaupunkiseudun diakoniatyölle.

Pääkaupunkiseudulla Kaisa Timperin aloittamasta diakoniatyöstä voit lukea lisää täällä:

 


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: