Turvallisempaa kuin koskaan aiemmin

 

Maata Näkyvissä –festareiden järjestyksenvalvontapäällikkö Ville Lahtela nukkuu yönsä rauhassa.

Ville Lahtela ja Perttu Tarvainen suunnittelevat ja johtavat Maata Näkyvissä –festareiden järjestyksenvalvontaa yhdessä Gatorade Centerin ja Turun messukeskuksen työntekijöiden kanssa. Lahtela lupaa, että tapahtuma on jälleen turvallisempi kuin aiemmin.

– Teemme kaikkemme, että nuoret olisivat tapahtumassa turvassa. Järjestyksenvalvojia on enemmän kuin poliisi vaatii, ja järjestyksenvalvojat ovat koko ajan näkyvissä tapahtuma-alueella nuoria varten. He auttavat kaikenlaisissa asioissa nuoria, Lahtela kertoo.

Kolme keskeistä uudistusta

Festarivieraille turvallisuusuudistukset näyttäytyvät ennen kaikkea kolmessa asiassa. Tänä vuonna Messukeskuksen ovelle on tuotu turvatarkastukset. Gatorade Centerin ulkopuolella on kontteihin rakennettu narikka, sillä sisään halliin ei enää voi tuoda ”käsimatkatavaroita” suurempia laukkuja. Kolmas uudistus vähentää jonotusta pihamaalla: Gatorade Center on auki koko tapahtuman ajan, eikä hallista tarvitse enää poistua konserttien välillä. Syömässä tietysti käydään edelleen Messukeskuksessa kuten aina ennenkin, mutta halli varsinaisesti tyhjennetään ainoastaan öisin ja sunnuntain messun jälkeen. Messu on kaikille avoin, eikä pääsylippuja kysytä.

– Kun halliin tuodaan ainoastaan käsimatkatavaroiden kokoisia pieniä laukkuja, voimme olla varmoja, että turvatarkastukset toimivat ja saamme rajattua kielletyt esineet tapahtuma-alueen ulkopuolelle. Hallin käytäville on järjestetty monipuolista tekemistä ja ohjelmaa konserttien välille, Lahtela toteaa.

Lääkäreitä aina paikalla
Ensiapu on järjestetty tapahtuma-alueelle yhteistyössä Suomen Punaisen ristin kanssa.

– Järjestyksenvalvojilla on koko ajan radiopuhelinyhteyden päässä SPR:n päivystyspiste, joka sijaitsee Gatorade Centerissä. Siellä on lääkäreitä aina paikalla. Tapahtuma-alueella kiertää myös koko ajan SPR:n partio ja toinen partio päivystää lavan ja yleisön välissä, Lahtela kertoo.

Maata Näkyvissä -festarit Turussa 17.–19.11.
Teksti on julkaistu Sanansaattajassa 45/17.

Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: