Uutta ja vanhaa

 

Kesäterveisiä!

Olemme kiitollisia menneestä kesälomasta. Neljän viikon ajan olimme koko perheen kesken
mökillämme Miekojärvellä. Päivät kuluivat kävelyretkiä tehden, metsäretkillä ja rannalla nauttien. Iloitsimme toinen toisistamme, virkistyimme ja lepäsimme. Taivaan Isälle erityisesti kiitos perheestä, Suomen maasta ja upeasta luonnosta.

Korona-tilanne sekä Suomessa että Keniassa ei näytä edelleenkään kovin hyvältä. Olemme rukoilleet paljon, mikä on Taivaan Isän tahto kohdallamme. Me vanhemmat olemme saaneet kaksi korona-rokotetta ja Sley on valmis ja halukas lähettämään meidät takaisin kentälle. Meille on varattu paluuliput Keniaan torstaille 26.8. Paluulippuja on vain kaksi kappaletta, sillä Joanna haluaa jäädä
Suomeen suorittamaan IB-lukion viimeistä lukuvuotta. Korona-rajoitukset ja yöllinen ulkonaliikkumiskielto ovat voimassa Keniassa. Työn tekeminen paikan päällä on hyvin rajoittunutta. ”Turhaa” liikkumista ja esimerkiksi kouluvierailuja ei suositella. Näyttää siltä, että joudumme hoitamaan monia työtehtäviä etänä Keniassa ollessammekin. Toisaalta olemme olleet jo pitkään poissa kentältä ja tuntuu, että olisi hyvä päästä takaisin. Tällä hetkellä näyttää siltä, että aivan pian olemme jo takaisin Nairobissa, jos Jumala suo. Pyydämme paljon rukouksia tähän haasteelliselta tuntuvaan tilanteeseen.

Moni työmuoto on jatkanut kentällä suunnitellusti. Matongon teologinen seminaari on ollut toiminnassa ja juuri nyt osa opiskelijoista saa viettää valmistujaisiaan. Näin myös sambialainen Esther Simukoko joka valmistuu diakonissaksi. Iloitsemme uudesta diakonissasta Sambian LECA-kirkon
työyhteyteen ja muistamme Piispa Kaumbaa ja kaikkia kirkon jäseniä rukouksin. 12.8. oli Sambiassa presidentin vaalit, jotka sujuivat kohtalaisen rauhallisesti. Sambian uudeksi presidentiksi valittiin
Hakainde Hichilema. Hän on vuonna 1964 itsenäistyneen Sambian seitsemäs presidentti.

Orpotyössä lasten ja nuorten tapaamiset ohjelman työntekijöiden kanssa ovat olleet koronarajoitusten takia minimaaliset. Credo-tytöt ovat jatkaneet lyhyen loman jälkeen koulunkäyntiään. Samoin
Kisumun kehitysvammaiskoulu on jatkanut toimintaansa. Kesän aikana koulun normaalin toiminnan tuen lisäksi lähetettiin koululle varoja vessarakennuksen remontointia varten.

Valitettavasti suunnitteilla olleet lähettipäivät täällä Suomessa jouduttiin peruuttamaan korona-tilanteen vuoksi. Sleyn lähetyskurssi on valmistunut ja olisi ollut innostavaa saada tavata innostuneita tulevia lähettejä sekä jo palvelleita seniorilähettejä yhteisillä päivillä. Muistammehan lähetyskurssin päättäneitä erityisin rukouksin. Olisi hienoa saada uusia lähetystyöntekijöitä Sleyn lähettämänä ympäri maailmaa.

Osallistuimme Hämeenlinnan evankeliumijuhlille. Jumalanpalveluksen loppuvirteen on hyvä lopettaa myös tämä kirjeemme:

Jeesukselle Kristukselle olkoon kiitos iäti, kun hän taivaan leipää antoi, antoi synnit anteeksi. Saimme toivon, saimme ilon matkallemme voimaksi. VK 221

Siunauksin,

Satu ja Jorma Arkkila, sekä Joanna ja Sarella


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: