Vanhaa ja uutta vuotta

 

Liisa Rossin lähettikirje 1/2024
17.1.2024

Aurinkoisen pakkaspäivän terveiset Tallinnasta! Arki alkaa vähitellen olla normaaleilla uomillaan, mihin pääseminen ottaa pyhien ja lomien jälkeen aina oman aikansa.

Joulu Virossa

Vietin tänä vuonna joulunpyhät täällä Tallinnassa ja niiden jälkeen kävin viikon verran kyläilemässä Suomessa. Yksi suosikkiasioitani Virossa vietetyissä jouluissa on aaton jumalanpalvelus. Sille on oma erityinen kaavansa, josta suurimman osan muodostavat raamatuntekstit ja niiden sanomaan liittyvät virret. Samalla tulee hyvää taukojumppaa, kun noustaan kuulemaan pätkä Raamatusta, istutaan laulamaan virsi ja toistetaan tämä useaan kertaan, ennen kuin saarnan ajaksi istutaan pidemmäksi hetkeksi. Jumalanpalvelus päättyy vahvaan joulun iloon, kun viimeisellä virrellä kristikansa lähetetään riemuitsemaan syntyneestä Vapahtajasta.

Viime vuonna tapahtunutta

Vuoden alku on raporttien kirjoittamisen aikaa, joten otetaanpa tähän kirjeeseenkin pieni kertaus menneestä vuodesta. Kävin vuoden aikana kouluttamassa yhdeksässä seurakunnassa Hiiumaan Käinasta Itä-Viron Lüganuselle ja Etelä-Viron Põlvaan: kahdessa johdin visiopäivän, kolmessa pidin raamattuopetussarjan ja yhdessä kaksi pitempää raamattukurssikokonaisuutta, lisäksi oli yksi Minun persoonani -koulutus, yhden pienryhmän alkuun avustus ja yksi rippikoulutunti rukouksesta. Näiden lisäksi vierailin yhden viikonlopun aikuisten raamattukurssilla, järjestin – pieneksi jääneen – pienryhmätyön konferenssin ja vastasin kotiseurakuntani kesäleirin aikuisten raamattuhetkistä.

Suuria massoja en tavoittanut, osallistujamäärän keskiarvo oli kahdeksan henkeä per tilaisuus. Luotan silti siihen, että Jumala tekee sanansa kautta aina työtään. Iloitsin siitä, että erityisesti syyskaudella sain keskittyä ennen kaikkea opettamaan Raamattua – voiko juuri sen parempaa ollakaan. Jumalan suurelta armolta on tuntunut sekin, että niin monet ovat olleet innoissaan raamattutunneista ja kiitelleet niistä. Niin usein näin suuressa työssä, vieraassa maassa ja ei-äidinkielellä toimiessa joutuu tuntemaan itsensä alamittaiseksi.

Mukavaa vastapainoa työhön toivat myös muutamat vierailut tilaisuuksiin Suomessa niin etänä kuin kesällä paikanpäälläkin sekä omalla äidinkielellä kirjoitetut ja pidetyt raamattuopetukset ja hartaudet. Kiitos mukavista kohtaamisista kaikille ja rohkaisevista viesteistä ja palautteesta.

Myös talouden suhteen on syytä sanoa kiitos. Lähettäjärenkaalleni kertyi yksityishenkilöiden lahjoituksia ja Sleyn omassa toiminnassa kerättyjä kolehteja ja muita tuloja 14 635 euroa (parisataa euroa oli kirjautunut vielä kaavion saamisen jälkeen), joten asetettu 13 500 euron tavoite ylittyi. Suuri kiitos tästä! Ja luonnollisesti suuri kiitos myös nimikkoseurakunnille, joiden talousarvioavustukset ja kolehdit kattavat noin kaksi kolmasosaa koko renkaan tuotosta. Jatketaan yhdessä eteenpäin tänä vuonna.

Tänä vuonna tulossa

Tämän vuoden ensimmäinen raamattutunti on takana, ja seuraavan vuoro on huomenna. Vuoden alku tarkoittaa myös koulutusten markkinointia ja tarjoamista seurakuntiin. Muutaman seurakunnan kanssa alustavasti keskusteluja onkin jo käyty. Pikkuhiljaa siis alkaa kalenteri täyttyä ja kevätkauden ohjelma hahmottua. Samalla täyttelen kalenteria myös kesälle ja alkusyksylle, kun luvassa on kotimaankausi.

Kahden viikon kuluttua piispainkokous tekee päätöksen koskien Sleyn ja Kansanlähetyksen statusta kirkon virallisena lähetysjärjestönä. Jos se päättää lähteä ajamaan tilanteeseen muutosta, ratkeaa asia kirkolliskokouksessa myöhemmin tänä vuonna. Päätös on merkittävä niin järjestöille kokonaisuudessaan kuin meille läheteille henkilökohtaisesti. Rukoilethan, että Jumala johdattaisi vaikeissa tilanteissa hyvän tahtonsa mukaisesti.

Vihaa vai iloa?

Eilen alkoi Evankelisten Opiskelijoiden somekanavilla Matteuksen evankeliumin raamatunlukuhaaste, johon liittyviä päivittäisiä lyhyitä ajatuksia minuakin pyydettiin kirjoittamaan. Tartun mielelläni EO:lta tuleviin pyyntöihin, sillä se oli minulle omina opiskelu- ja opiskelijatyöntekijävuosinani tärkeä kasvualusta ja määritti isolta osin koko elämän suuntaa. Näin loppiaisen jälkeistä aikaa kun kirkkovuodessa eletään, jaan kanssanne tänään julkaistun ajatuksen Matteuksen evankeliumin toisesta luvusta.

Jo luodessaan tähdet ja planeetat Jumala oli valmistanut kaiken niin, että oikealla ajalla ne olivat juuri oikeissa asennoissa johdattaakseen tietäjät Jeesus-lapsen luo. Kuninkaanlinnassa sanoma uudesta kuninkaasta herätti pelkoa ja vihaa, mutta kaukaa tulleiden vieraiden sydämeen syttyi ylivuotava ilo, kun he löysivät Jeesuksen.

Saakoon tuo ilo Jeesuksesta kulkea mukanasi alkaneena vuonna!

Rukousaiheita

-Kevään koulutusten suunnittelu ja sopiminen
-Virolaisille rakkautta Raamattuun ja sen vaikutuksia näkyväksi elämässä
-Uudet raamattupiirimateriaalien käännökset
-Terveyttä ja voimia talveen
-Sleyn ja Kansanlähetyksen asema Suomen kirkossa

Kiitos rukouksistasi!

 

Instagram @liisa_vironmaassa

Facebook @kolmellamantereella


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: