Viestejä Virosta

 

Oleniusten lasten lähettikirje 1/2024

27.3.2024

 

Tere tere!

Virossa on koulussa tapana pitää säännöllisesti ”luokkailta”, jolloin oman luokan kesken tavataan koulussa illalla pelaten, leikkien ja herkutellen. Osallistuminen on vapaaehtoista, mutta koulupäivän aikana jo suunnitellaan mitä kaikkea kivaa illalla yhdessä tehdään, niin että kaikki haluavat osallistua.

Sofialla oli helmikuussa luokkaillan lisäksi myös Aapisjuhlat sen kunniaksi, että Aapinen oli käyty läpi. Aapisjuhliin kutsuttiin myös vanhemmat ja perheet kuulemaan lauluja ja runoja, sekä tietenkin herkuttelemaan ja leikkimään.

Meidän arki on aika touhukasta, niin oli kiva kun vihdoin koitti hiiihtoloma. Ollaan odotettu uutta Heinähattu, Vilttitossu ja kana -elokuvaa ja vihdoin hiihtolomalla päästiin katsomaan sitä Suomessa elokuvateatterissa. Hiihtolomalla tavattiin myös sukulaisia ja käytiin isoukin 89v juhlissa.

Koulussa Sofian luokan piti lukea 50 sivuinen kirja, joka kertoi ”Pätu” nimisestä ukkelista, joka teki perheen kotona kaikenlaisia ilkeyksiä. Kirjan lukeminen kesti kauan, kun sen lisäksi oli myös muita koululäksyjä ja musiikkikoulu. Kirjassa oli hauskinta se, että lopulta perheellä oli tylsää ilman Pätua, niin ne oli iloisia, kun se tulikin takaisin

Käytiin äitin kanssa Tallinnassa tyttöjen reissulla junalla. Junamatka kestää Tartusta Tallinnaan noin 2 ja puoli tuntia, eikä junassa ole ravintolavaunua tai leikkipaikkaa. Mentiin Tallinnassa asuvan pikkuserkun Lennen ja Sofian kummitädin Johannan kanssa uudistettuun Miia Milla lastenmuseoon. Myös Memme tuli Suomesta viettämään meidän kanssa Tallinnapäivää. Meillä oli tosi hauska päivä leikkien ja sitten saatiin vielä kahvilassa minilettuja nutellan kanssa.

Käydään äitin mukana pyhäkoulussa kahdessa seurakunnassa. Viimeksi kun mentiin Kanepiin oli aurinkoinen päivä ja pysähdyttiin matkalla kotiin syömään kahvilassa pizzaa ja munkkeja. Läheisellä koululla oli kiva leikkipuisto, jonne jäätiin leikkimään aurinkoon pitkäksi aikaa. Joskus vapaapäivä ei tunnu vapaapäivältä, jos on äitin ja isin mukana niiden töissä, mutta oli kivaa, kun yhdistettiin pyhäkoulumatkaan hauskaa tekemistä.

Muutenkin on kiva, kun tulee kevät, niin on lämmintä eikä tarvitse pukea paksuja ulkovaatteita. Sointu on kasvanut talven aikana niin paljon, että pääsi testailemaan Sofian vanhaa polkupyörää. Potkupyöräily on sujunut jo pitkään, niin nyt Sointu pääsee isojen pyörällä harjoittelemaan ja ehkä kesällä päästään koko perheen pyöreretkille niin, että kaikilla on oma pyörä.

Yhtenä lauantaina kun äiti ja isi oli vähän kipeitä me keksittiin, että tehdään koko perheelle lounas. Laitettiin spagettia ja lihapullia, tehtiin salaattia ja myös jälkiruoka herkkukaapin perältä löytyneistä jämistä. Kaikki muu meni hyvin, mutta spagetti oli valmis jo tunti ennen lounasta, niin se vähän jäähtyi. Laitettiin isille jättikasa lihapullia, mutta se sanoi ettei jaksa syödä niin paljon!

Yksi kerta tehtiin pyhäkoulussa linnuille eväsnauhoja. Naruun solmittiin omenia ja talipalloja ja niiden väliin käpyjä, havunoksia ja keppejä. Talipallot varsinkin maistui meidän pihan linnuille mainiosti.

Virossa ei ole tapana virpoa palmusunnuntaina, mutta koristeltiin kuitenkin pajunoksia Kanepin pyhäkoulussa. Pääsiäislauantaina päästään taas viettämään perhepäivää, kun äiti ja isi järjestää sellaisen Kanepin seurakunnassa. Sinne tulee muistakin pyhäkouluista kavereita. Perhepäivässä ainakin värjätään kananmunia ja etsitään suklaamunia. Mitähän muuta hauskaa ne keksii?


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: