Vihdoinkin taas tapahtuu

 

Pekka Jauhiaisen lähettikirje 1/2023 – 5.6.2023

Ensossa tapahtuu
Korona-aika pysäytti työt Ensossa. Sen jälkeen töiden jatkumisen aloittamista on pitkittäneet taistelut Ukrainassa. Syksyllä aloimme suunnitella töiden aloittamista. Kevään aikana saimme vähitellen tarkennettua ajatuksia ja toukokuun lopulla pääsimme vauhtiin. Tällä kertaa suomalaisia on projektissa vain kaksi. Onneksi viipurilaiset nuoret miehet sekä ensolaiset seurakuntalaiset ovat olleet halukkaita auttamaan rakentamisessa. Tämän lisäksi Viipurin seurakunnan kirkkoherra, taloudenhoitaja ja toinen pastori ovat olleet etukäteisvalmisteluissa edellisiä kertoja vahvemmin mukana. Näin projektin painopiste siirtyy enemmän paikallisten vastuulle.

Enson tontille suunniteltiin jo muutama vuosi sitten uudisrakennus. Tätä varten saimme rahoituksenkin kasaan. Yksi norjalainen avustusjärjestö lupasi merkittävän osan projektin kustannuksista. Ukrainan tilanteen takia he joutuivat kuitenkin antamaan merkittävän osan saamistaan avustuksista takaisin lahjoittajille. Siksi uudisrakennuksen rakentaminen siirtyy vuosilla eteenpäin. Tämä norjalainen avustusjärjestö pitää projektia listoillaan mutta se ei ole kärkipäässä. Koska uudisrakennuksen rakentaminen viivästyy, niin me kehitämme olemassa olevaa rakennusta.

Työt alkoivat salaojituksen teolla sekä tontilla olevan kasvihuoneen purkamisella. Kasvihuoneesta saamme rakennusmateriaaleja moneen käyttöön. Teemme rakennukseen pienen lisäosan, johon tulee ainakin suihku, kaksi wc:tä sekä juokseva vesi keittiöön. Mietimme vielä mahtuisiko siihen vielä neljän hengen sauna. Näiden lisäksi tarkoitus on tehdä ulos mm. grillipaikkaa ja pelialuetta. Näin kappelilla voisi pitää lyhyitä leirejä tai raamattuviikonloppuja.

Enson kappeliseurakunnan kanttori Nadezda Naskova on hämmästellyt kuinka tällaisessa maailmanpolitiikan tilanteessa minulla on edelleen voimakas halu edistää tätä asiaa. Tosiasia on, että Jumala saa aikaan tahtomisen ja tekemisen. Jumalan valtakunnan työtä ei saa lopettaa eikä estää minkäänlainen mullistus. Kevään aikana tein alustavat suunnitelmat koko projektista. Kevätkausi on ollut varsin kiireinen ja tuollaisen suunnitelman tekeminen kiireessä on varsin haastavaa. Olen toki diplomi-insinööri mutta ei minulla ole kokemusta tällaisesta. Siten projektisuunnitelman tekeminen on tässäkin suhteessa ollut haastavaa.

Terveydestä ja elämästä

Syksyllä sairastin kahdesti keuhkoputkentulehduksen. Molemmilla kerroilla kuume nousi lähelle 40-astetta. Nämä sairaudet johtivat siihen, että liikuntaan tuli peräti kahden kuukauden aukko. Keväällä olen kuitenkin saanut kuntoa kohotettua varsin mukavasti. Siten olen varsin lähellä tavoitteita ja voin hyvällä mielellä osallistua Jukolan viestiin. Juoksen taas ankkuriosuutta, joka on suoraa viivaa pitkin 15,2 km pitkä.

Väitöskirjasta
Mainitsin jo, kuinka kevätkausi on ollut varsin tiivis. Osansa tuohon johti se, että syksyn sairaudet tiivistivät kevään töitä. Sen olen tehnyt työpäivän verran viikossa väitöskirjaani. Joskus olen käyttänyt myös pitämättömiä lomia ja tehnyt väitöskirjaa. Nyt tuo työ on hyvässä vauhdissa. Elokuusta lähtien aion tehdä töitä vain 50 %:sesti. Toivon saavani keväällä 2024 väitöskirjani esitarkastukseen.

Ajatus väitöskirjaan liittyen:
Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa (Gal 2:19b–20a).

Paavali kuvaa tässä omaa suhdettaan Kristuksen kanssa. Kirjeen alkupuolella hän kuvaa elämäänsä ja erityisesti sitä kuinka hän vainosi Kristuksen seurakuntaa. Se mitä hän omassa voimassaan sai aikaan oli jotain mikä vastusti Jumalan tahtoa. Tämän kaiken hän saa jättää Kristuksen ristille – ristille, jossa Jumala on tehnyt rauhan ihmiskunnan kanssa ja siis myös Paavalin kanssa. Paavalin koko elämä, kaikki mihin hän oli panostanut murtui Kristuksen edessä.

Nyt Paavalissa elää Kristus, joka on rakastanut häntä ja antanut hänen puolestaan henkensä. Näin Paavalilla on uusi moottori ja uusi suunta. Tämä uusi elämä perustuu täysin Jeesuksen armolliseen tekoon sekä siihen, että Pyhän Hengen kautta Kristus elää hänessä vahvistaen ja ohjaten häntä. Paavalin uusi identiteetti ja meidän kristittyjen kristillinen identiteetti perustuu Kristuksen asumiseen meissä.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: