Ensimmäinen on viimeinen, viimeinen ensimmäinen

Tutkiessamme Jeesuksen opetusta isännästä ja hänen palkkaamistaan työmiehistä huomiomme kiinnittyy helposti työtuntien eroon ja samaan palkkaan. Se tuntuu epäreilulta ja sopimattomalta erityisesti meidän aikamme suomalaiselle, joka on tottunut pitämään kiinni oikeuksistaan. Pitäisihän samasta työstä saada sama palkka!

Jumalan valtakunnan asioissa työn tekeminen, sen määrä eikä pitkä kokemus tee meistä enemmän tai vähemmän Jumalan lapsia.
Työmiesten saamalla päiväpalkalla tarkoitetaan ajallista hyvää – ei mitään hengellisiä pisteitä taivastiellä. Me emme tule Jumalan lapsiksi työtä tekemällä, vaan olemme tulleet Taivaan Isän omiksi Pyhässä kasteessa. Olemme Jumalan lapsia uskoessamme Kristuksen kaikkien puolesta suorittamaan lunastusmaksuun Golgatalla. Me emme voi ostaa Jumalan suosiota tai odottaa Häneltä jotakin palkkaa tekojemme perusteella. Teemme työtä, hyviä tekoja, koska se on oikein. Kristityt ovat Jumalan armosta yhtä lailla osalliset. Ja mikä on tärkeintä: olla Jumalan armolapsi!

Martti Luther selittää Kirkkopostillassa tekstiämme seuraavasti: ”Evankeliumimme ydin on siis seuraava: Kukaan ei ole niin korkea eikä voi päästä niin ylös, ettei hänen ole pelättävä kaikkien alimmaiseksi joutumista; kukaan ei myöskään ole langennut niin syvälle tai voi langeta niin syvälle, ettei saisi toivoa pääsevänsä ylimmäiseksi; tässä nimittäin kaikki ansio tehdään tyhjäksi ja ainoastaan Jumalan hyvyyttä ylistetään, ja siis on aivan varmaa: ensimmäinen on oleva viimeinen, ja viimeinen ensimmäinen.”