Raskas ja julma taakka

Fariseusten omat laintulkinnat ja niiden pikkutarkka seuraaminen olivat vieneet heidät väärille raiteille. Jumalan antamien käskyjen varsinaisen tarkoituksen etsiminen oli unohtunut ja tilalle oli tullut perinnäissääntöjen noudattaminen. Jokaisen käskyn ympärille oli laadittu suuri määrä käskyä ”suojelevia” lisämääräyksiä, jotka eivät lopulta suojelleet vaan ennemmin kahlehtivat alkuperäisen käskyn. Näin oli käynyt erityisesti sapattikäskylle. Montako askelta sapattina saa kävellä? Mitä sapattina saa kantaa? Ja nyt: saako sapattina parantaa? Vaikka fariseukset eivät ääneen sanoneet mitään, sisimmässään he varmaan ajattelivat: ei saa. Onhan parantaminen katsottava kielletyksi työn tekemiseksi. Jumalan antamasta käskystä, jonka tarkoitus oli tuoda ilo, lepoa ja virkistystä, oli tullut raskas ja julma taakka.

Samalla kun ihmettelemme fariseusten perinnäissääntöjä ja sitä, miten he olivat voineet joutua niin kauas Jumalan alkuperäisestä tahdosta, meidän on hyvä katsoa peiliin. Millaisia perinteitä ja opittuja tapoja me pidämme suorastaan pelastuksen ehtoina huomaamatta, että ne eivät perustu Jumalan sanaan? Emmehän vain me ole luomassa turhia esteitä ihmisten löytää tietään armahtavan Vapahtajan luo hänen parannettavakseen?