Herran paluu

Kristilliseen uskoon on alusta asti kuulunut Herran toisen tulemisen odotus. Sitä on rukoiltu, ja sen on uskottu tapahtuvan pian. Meidän Raamatussamme juuri ennen viimeisen jakeen armon toivotusta on Ylösnousseen sana ja seurakunnan vastausrukous: ”Hän, joka todistaa tämän, sanoo: ’Tämä on tosi, minä tulen pian.’ Aamen. Tule, Herra Jeesus!” (Ilm. 22:20) Vieläkö seurakunta meidän aikanamme odottaa ja rukoilee, vai olemmeko niin kiinni tässä ajassa ja maailmassa, että kristillisyydestäkin on tullut lähinnä maailmanparantamista?

Uudessa testamentissa muistutetaan usein siitä, että Herran paluu tapahtuu äkkiarvaamatta. Hän tulee kuin isäntä myöhään venyneestä hääjuhlasta tai kuin varas yöllä. Siksi on oltava aina valmiina. On valvottava. Valvominen on yksinkertaisesti sitä, että elämme joka päivä Jumalan armossa. Kun synnit ovat anteeksi, silloin on valmis ottamaan Herransa vastaan, kun hän tulee. Alkuseurakunta odotti Herraansa yhdessä rukoillen, kuunnellen ja noudattaen apostolien opetusta ja viettäen Herran ehtoollista. Siinä on meille ja kaikkien aikojen kristityille esikuva.

Vertaus häistä palaavasta herrasta päättyy oudosti. Tuskin talon isäntä rupesi keskellä yötä palvelemaan palvelijoitaan. Ennemmin hän odotti heidän palvelevan. Mutta vertaus puhuukin Jumalan valtakunnasta, jossa kaikkien Herra on kaikkien palvelija. Herra Jeesus on vielä palatessaankin lävistetty Vapahtaja, joka hoitaa uskoviaan ja kantaa heidät ikuiseen kotiin.