Kuvassa ovat Helene ja Joona Toivanen

Ketkä ovat Helene ja Joona Toivanen?

Olemme Helene ja Joona Toivanen. Meidät siunattiin lähetystyöhön vuonna 2019 ja lähetettiin Yangoniin, Myanmarin suurkaupunkiin. Myanmarissa on monta pientä itsenäistä luterilaista kirkkoa, joista jokainen palvelee omalla kielellään omaa etnistä ryhmäänsä.

Työskentelimme yhteistyössä pääosin yhden luterilaisen kirkon kanssa vuonna 2017 perustetussa Myanmarin luterilaisen teologian instituutissa. Nykyään Myanmarin muuttuneessa ja haastavassa sosio-poliittisessa tilanteessa etsimme paikallisten yhteistyökumppanien kanssa uusia yhteistyön muotoja. Työmme tavoite on tarjota luterilaisten kirkkojen tarpeisiin vastaavaa tukea teologisen koulutuksen kehittämiseksi.



Mobilepay-painike


Lähde mukaan

Meidän työmme on kasvanut myös Myanmarin rajojen ulkopuolelle ja olemmekin tehneet yhteistyötä Thaimaan Luterilaisen kirkon kanssa sekä rakentaneet siltaa mahdolliseen yhteistyöhön Indonesiassa Pohjois-Sumatralla sijaitsevan luterilaisen kirkon kanssa. Lähde mukaan tähän työhön, kiitos tuestasi.


Kirjeet ja blogit


Anu Laine

Sleyn lähetysosaston osastokoordinaattori

Anu Laine
anu.laine@sley.fi
044 298 2601