224 On kaikki synnit Herra anteeksiantanut

1. On kaikki synnit Herra anteeksiantanut, / ne vaikka painoi meitä, hän on ne kantanut, / kun henkensä jo antoi / ja kärsi vuoksemme, / joi kerran vihan maljan ristillä tähtemme.

2. Ei yksin uskovalle tuo armo kuulukaan, / vaan koko maailmalle sen Herra lahjoittaa. / Kun yhden synti saattoi orjuuteen ihmisen, / myös yhden kuuliaisuus puhdisti jokaisen.

3. On murhe, rukouskin varmasti paikallaan, / vaan niistä sielu koskaan ei löydä autuuttaan. / On toista lahja taivaan kuin tyhjät kätemme. / Se, minkä Herra antaa, on vanhurskautemme.

4. On Herra oppaaksemme sanansa antanut / ja siinä autuutemme eteemme tarjonnut. / Jos käyttämättä meillä on sana Jumalan, / me käymme kadotukseen, kohtaamme kuoleman.

5. Maailma autuaaksi ei pääse kuitenkaan, / jos torjuu Herran lahjan, ei taivu uskomaan. / Ja vaikka kahleistansa hän päästi vangit maan, / niin mielellänsä kansa jää vielä vankilaan.

 

Melodia:
saksalainen 1700-luvun herrnhutilaissävelmä
Teksti:
Sionsharpan 1879
Uudistaja:
Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi:
1900