Mitä minua auttaisi, vaikka kaikki ihmiset minua suosisivat, puolustaisivat ja syntini unohtaisivat, jos Jumala ne muistaa ja niitä soimaa? Ja toisaalta mitä minua vahingoittaisi, vaikka kaikki luodut kuormaisivat päälleni syntiä, jos Jumala antaa anteeksi ja vapauttaa niistä? Sillä, joka ei välitä Jumalan tuomiosta, ei ole oikeaa pelkoa. Se joka ei pelkää ei rukoile Herraa. Joka ei rukoile, ei löydä armoa.

Vilpittömän ihmisen on siis alati pelättävä Jumalan tuomiota hänessä olevan vanhan ihmisen tähden, jota vastaan Jumala on. Tämän pelon ohessa on pantava toivo armoon Jumalan laupeuden tähden. Meissä oleva uusi ihminen vastustaa vanhaa. Näin se suostuu Jumalan tuomioon. Samassa sydämessä asuu siis pelko ja toivo. Jumalan tuomio synnyttää pelon, mutta pelko panee huutamaan avuksi ja avuksi huutaminen saavuttaa armon.

Niin kauan kuin siis tämä vanha ihminen on elossa, pelko eli lihan ristiinnaulitseminen ja kuolettaminen ei voi lakata eikä Jumalan tuomio unohtua. Jos sen sijaan ei olla Jumalan tuomion pelossa, elämä hänen edessään ei ole vilpitöntä.