Ilpo Harjutsalo - Erkki Koskenniemi

Luther CD-ROM:iin sisältyvä kirjallisuus (1997)

 

1.  Johdannoksi

Käsissäsi oleva SLEY-kirjojen Luther CD-ROM sisältää Raamatun vuoden 1938 ja 1992 käännöksinä, valtaosan suomennetuista Lutherin teoksista, Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat sekä eräitä muita teoksia.

Lutherin modernilla kirjasimella painetut teokset on kyetty lukemaan optisesti. Sen sijaan fraktuurateksti on jouduttu kirjoittamaan puhtaaksi. Tämän työn sekä koko tekstimäärän oikoluvun on tehnyt yli satahenkinen talkoolaisten joukko.

 Monia Lutherin teoksia on painettu useaan kertaan, usein monella eri nimellä tai useita teoksia samassa niteessä.  Ymmärrettävistä syistä mukaan on pääsääntöisesti otettu tuoreimmat käännökset eikä teoksia ole yleensä otettu mukaan kahtena versiona.  Tähän kirjallisuusluetteloon on liitetty osa, jossa on luetteloitu muutamia aikanaan toisella nimellä julkaistuja tuoreempiin teoksiin sisältyviä tekstejä. Kokoomateokset, kuten Mannaa Jumalan lapsille tai Elämänkerrallisia katkelmia, sisältävät suuren määrän tekstikatkelmia yksittäisistä teoksista. Nämä teokset on pääsääntöisesti otettu mukaan kokonaisina. Joidenkin fraktuuratekstien kohdalla on tyydytty viittaamaan tiettyjen jaksojen kohdalla tuoreempaan versioon, joka on mukana SLEY-kirjojen Luther CD-ROM:illa.

  Luther CD-ROM:n sisältämä teosmäärä riippuu laskutavasta. Työn kestäessä on pidetty jatkuvasti lähtökohtana Lutherin originaaliteoksia. Näitä ja myöhemmin laadittuja kokoomajulkaisuja on lähes 200, vaikka esim. Kirkkopostillaan sisältyviä (myös erillisinä vihkosina julkaistuja) saarnoja ei ole laskettu erillisiksi teoksiksi. Painettuja niteitä on vähemmän. Pääasia on, että Luther CD-ROM kattaa lähes koko Lutherin tuotannon.

 Kattavuus ei ole kuitenkaan sataprosenttinen.  Ulkopuolelle on jätetty paitsi ne uskonpuhdistajan teosten suomennokset, jotka sisältyvät toisiin teoksiin, myös Lutherin virret. Tämän lisäksi ulkopuolelle on jouduttu jättämään jonkin verran muuta materiaalia, ennen muuta sellaisia saarnakokoelmia, jotka valtaosaltaan sisältyvät muihin kokoelmiin.  Saarnakokoelmat ovat kaiken kaikkiaan ongelmallisia: Jo 1500-luvulla saarnoista liikkui eri versioita, ja 1800-luvun Luther-innostuksen aikana liikkeellä oli varsin erilaisia uskonpuhdistajan saarnojen kokoelmia. Näin esim. Kirkkopostillan tai Huonepostillan sisältämät saarnat saattavat olla hyvin samanlaisia kuin aemmin julkaistut saarnat, mutta eivät identtisiä. Postillojen ja erillisten saarnavihkosten kaikkien versioiden ottaminen tälle levykkeelle ei kuitenkaan ollut mahdollista.

Luther CD-ROM ei ole syntynyt ensisijaisesti akateemisesta tai antikvaarisesta mielenkiinnosta, vaan rakkaudesta Lutherin teologiaan. Silti tekijät ovat halunneet myös palvella akateemista Luther-tutkimusta.  Teoksista on pyritty etsimään alkuperäiset otsikot ja sivunumerot kriittisen julkaisun mukaan (D. Martin Luthers Werke. Kritische Gesamtausgabe. Weimar, Hermann Böhlau 1883-, fotomech. Nachrdruck 1964-). Tässä selvitystyössä on ollut perustana Valittujen teosten (3,615-623) luettelo Lutherin suomennetuista teoksista ja niistä originaaliteoksista, joihin käännökset perustuvat.  Tämän luettelon laatijan Irma Kampradin työtä on syytä arvostaa korkealle. Selvitystyötä on jatkettu käyttäen apuneuvona ennen muuta Kurt Alandin teosta Hilfsbuch zum Lutherstudium (4. Aufl. Bielefeld 1996). Vaikka Valittujen teosten luottelon alkamaa selvitystyötä on merkittävästi jatkettu, tarjolla on vielä paljon töitä ennen kuin suomalainen Luther-bibliografia on tässä suhteessa aukoton.

  Mikäli alkuperäistekstiä ei ole ilmaistu, kyseessä on kokoelmateos.

Teokset on pyritty mahdollisuuksien mukaan ilmaisemaan niin, että tutkija pääsisi mahdollisimman helposti alkuperäisteoksen sivuille. Näin monet kokoomajulkaisut löytyvät alla sisältämiensä yksittäisten teosten eikä kokoomajulkaisun kohdalta. Parhaiten yksittäiset teokset löytyvät Luther CD-ROM:n hakuohjelman avulla (esim. vapaa haku Ghiselli). Näitä teoksia ovat seuraavat:

Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­distus­ta koskevia kirjoja 1-4. Helsinki 1890-1898 (SLEY).

Laki ja evankeliumi. Suom. Erkki Koskenniemi. Vaasa 1983 (SLEY).

Valitut teokset 1-3. Toim. Lennart Pinomaa. Porvoo 1958-1959 (WSOY).

Walitut teokset 1-3. (Useita suomentajia). Kuopio 1908-1934 (SLS).

Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö).

Kaste ja usko.  Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta.  Suom. Eero Huo­vi­nen.  Jyväskylä 1991 (Herättäjä-yhdistys)

 

Huom! Mikäli et löydä etsimääsi Lutherin teosta tästä vihkosesta siltä paikalta, josta etsit, on syytä etsiä sitä Luther-CD:ltä. Hakuikkunan Vapaa haku saattaa edelleen löytää teoksen toisen hakusanan kohdalta.

2.  Raamattu

Pyhä Raamattu. Vanha testamentti v. 1933, Uusi testamentti v. 1938 kirkolliskouksen käyttöön ottama suomennos.

Raamattu. Kirkolliskokouksen v. 1992 käyttöön ottama suomennos.

3.  Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat

Evankelisluterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Jyväskylä 1990 (SLEY).

4.  Lutherin teokset

4.1. Luther cd-romiin sisältyvä kirjallisuus

95 teesiä.  Suom. A.F. Peltonen ja Lennart Pinomaa.  Valitut teokset 1,453-460. Porvoo 1958 (WSOY). Disputatio pro declara­tio­ne virtutis indulgentiarum. 1517. WA 1,233-238.

Aabrahamin uskosta. Turku 1846, 7.p. Hämeenlinna 1922.  Vorlesung über 1. Mose von 1535-1545. WA 42,1-561-673.

Ahti-saarnoja  [Suom. ei mainittu]. 3.p. Tampere 1900. (SLEY). Sivut 242-249 ks. Huonepostilla s. 312-317. Sivut 250-263 ja 263-277 ks. Kuolleitten ylösnouseminen. Apostoli Paavalin 1 Korintto­laiskir­jeen 15 luvun selitys, s. 63-86, 256-282.

Autuuden lähteillä. Toimittaja A. E. Koskenniemi. Helsinki 1917. (SLEY)

Autuus on armosta uskon kautta. Lyhyitä todistuksia Jumalan sanan eri kohdista.  Kirjoittajina .... M. Luther (et.al). [Suom. ei mainintaa]. Vaasa 1964 (Suomen evankelisluterilainen todista­jain seura).

Avaimista.  Suom. A.F. Peltonen ja Kalevi Kaski. Valitut teokset 3,406-453. Porvoo 1959 (WSOY). Von den Schlüsseln. [Zweite Bearbeitung, Druck 1530 (A).] WA 30,2,465-507.

Avioelämästä.  Suom. Aune Krohn. Valitut teokset 3,197-214. Porvoo 1959 (WSOY). Vom ehelichen Leben. 1522. WA 10,2,275-304.

Avoin lähetyskirje ankarasta kirjasta talonpoikia vastaan 1525.  Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 3,175-194. Porvoo 1959 (WSOY).  Ein Sendbrief von dem harten Büchlein wider die Bauern. 1525. WA 18,384-401.

Bibliallinen lauseisto ja tava­rasto 1-3. [Suom. ei mainintaa]. Turku 1877. S. W. Wilén & kumpp.

Dawidin 51:sen Psalmin seli­tys Tohtori Martti Luterukselta. Suom. F.G. Hedberg. 8. p. Helsinki 1895 (SLEY). Enarratio Psalmi LI. 1532. [1538.] WA 40,2,315-470.

Elämän ohjeet yhteiselle kan­salle. Suom. R. W Helsinki 1878 (R.E Holm).

Elämän taistelussa.  Koottu tohtori Martti Lutherin kirjoista.  Suom. K.Aug. Hilden.  3. p. Helsinki 1946 (SLEY).

Elämänkerrallisia katkelmia. Suom. Aune Krohn ja Heidi Ollikai­nen. Valitut teokset 3,3-64. Porvoo 1959 (WSOY).

En minä kuole - vaan elän. Antologia.  Uskonpuhdistuksen 450-vuotisjuh­lavuoden julkaisu. Toim. Ossi Kettu­nen.  Suom. Ahti Hakamies ja Teivas Oksala.  Helsinki 1967 (SLEY).

Ensimmäinen väittely antinomilaisia vastaan = Martti Lutherin ensimmäinen väittely antinomilaisia vastaan. Suom. Erkki Kosken­niemi. Laki ja evankeliumi, 41-95.  Vaasa 1983 (SLEY). Die erste Disputation gegen die Antinomer, 18.12.1537. WA 39,1,360-417.

Esipuheet Pyhän Raamatun kirjoihin. Suom. Juho Koskinen. Helsinki 1903 (SLEY). Esipuhe Vanhaan testamenttiin ks. Kristus on Raamatun Herra ja kuningas, s. 17-28. Esipuhe Uuteen testamenttiin (s.117-177) ks. Valitut teokset 2,11-41.

Esipuheet Uuteen testamenttiin. Suom. Paavo Lehtinen. Valitut teokset 2,11-41. Porvoo 1959 (WSOY).  Das newe Testament Deutzsch. 1522. Vorrede. WADB 6,2.4.6.8.10.

Esipuhe antinomilaisiin teeseihin = Lutherin esipuhe antinomilaisiin teeseihin, antinomilaiset teesit ja teesit ensimmäistä antinomilais­väittelyä varten.  Suom. Erkki Kosken­niemi. Laki ja evankeliumi, 23-34.  Vaasa 1983 (SLEY). Die Thesen gegen die Antinomer, 1537-1540. WA 39,1,342-358.

Esipuhe latinankielisten teosten julkaisuun = Lutherin esipuhe latinankielisten teostensa julkaisuun v. 1545.  Suom. Pentti Aalto.  Valitut teokset 1,3-11. Porvoo 1958 (WSOY). Vorrede zum 1. Bande der Gesamtausgaben seiner lat. Schriften, Wittenberg 1545. WA 54,1,179-187.

Esipuhe saksankielisten teosten julkaisuun = Lutherin esipuhe saksankielisten teostensa julkaisuun v. 1539.  Suom. Thea Aulo. Valitut teokset 2, 3-7. Porvoo 1959 (WSOY).  Vorrede zum 1. Bande der Wittenberger Ausgabe der deutschen Schriften. 1539. WA 50,657-661.

Että eläisimme.  Toim. Johannes Hanselmann ja Peter Helbich, suom. Helinä Kuusiola.  Helsinki 1984 (SLEY).

Evankeliumi saarna Pyhän apostoli Thomaksen päivänä. Niin myös Epistolasaarna Uuden vuoden päivänä. Suom. C. H. Lindfeldt. Turku 1845. (Christ. Ludv. Hjelt).  Epistolasaarna Uuden vuodenpäivänä ks. Kirkkopostil­la 1,471-488. Evangelium am Thomastage. Joh. 20,24-29. Roths Festpostille 1527. WA 17,2,289-297.

Galatalaiskirjeen selitys.  Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teok­set 2,45-233. Porvoo 1959 (WSOY).  In epistolam Pauli ad Galatas commen­tarius, 1519. WA 2,443-618.

Galatalaiskirjeen selitys. Suom. A.E. Koskenniemi.  Turku 1932 (SLEY). In epistolam S. Pauli ad Galatas commentarius ex praelectione D. Martini Lutheri collectus. [1531.] 1535. WA 40,1,15-688; 40,2,1-184.

Hengellinen aarre-aitta = Tohtori Martti Luteeruksen hengellinen aarre-aitta. Suom. F. O. D:m. Helsinki 1875 (G.W.Edlund).

Hengellinen virvoittaja.  Jokapäiväisiä Jumalan sanan tutkistelu­ja, Martti Lutherin kirjoista kokoilleet J.L. Pasig ja Geo. Link.  3. painos toim. Heikki Koskenniemi.  Helsinki 1952 (SLEY).

Henki lohduttaa kärsivää sydäntä. Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). In Festo Pentecostes. 27.5.1520. WA 9,461-465.

Herramme Jeesuksen Kristuk­sen Vuorisaarnan selitys. Suom. Juuso Hedberg. Helsinki 1906. (SLEY).  Wochenpre­digten über Matth. 5-7. 1530/2. WA 32,1,299-302-544.

Huonepostilla.  Martti Lutherin kotisaarnoja.  Suom. Niilo E. Wainio.  6. painos Turku 1945. (SLEY).  Valtaosaltaan Veit Dietrichin laitos v. 1544, mukana myös joitakin muita saarnoja.  Hauspostil­le. 1544 (nach Veit Dietrich). WA 52,1-732.

Hyödyllisiä neuvoja valmistuk­sesta Herran ehtoolliselle. Koonnut G.D. [Kustantajasta ei mainintaa]. Turku 1893.

Häälahja = Tohtori Martti Lutheruksen häälahja eli neuvoja pitämään Jumalalle otollista ja siunattua perhe- ja avioelämää. 6. p. Helsin­ki 1924.

Häälaulu. Psalmin 45 johdos­ta. Suom. Juuso Hedberg. Helsinki 1907. (SLEY). Praelectio in psalmum 45. 1532. [1533.] WA 40,2,472-610.

Ihana Confitemini. Psalmin 118 selitys 1530.  Suom. Aune Krohn ja Kalevi Kaski. Valitut teokset 3,503-544. Porvoo 1959 (WSOY). Auslegung des 118. Psalms 1529-1530. Das schöne Confitemini 1530. WA 31,68-182.

Ihmisoppien välttämisestä sekä selitys niihin raamatunlauseisiin, joi­ta esitetään ihmisoppien puolustamiseksi. Walitut teokset 2,191-214.  Suom. Yrjö Loimaran­ta. Kuopio 1910. (SLS). Von Menschenlehre zu meiden und Antwort auf Sprüche, so man führet, Menschenlehre zu stärken, 1522. WA 10,2,72-92.

Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Ks. erilliset saarnat.

Iso Katekismus = Tohtori Martti Lutherin Iso katekismus. Tunnustuskirjat 1990,327-423. Grosser Katechismus. 1529.

Isä meidän- rukouksen selitys. Suom. Tuomo Mannermaa. Helsinki 1982 (SLEY-kirjat).  Auslegung deutsch des Vaterun­sers für die einfältigen Laien, 1519. WA 2,80-130.

Jeesuksen kaste Jordanissa. [Suom. ei mainintaa]. Viipuri 1914. (Wiipurin uusi Kirjapaino ja Sanomalehtiyhtiö). Sermon aus dem 3. Kapitel Matthäi von der Taufe Christi. 6.1.1526. WA 20,217-232. ; Predigt in Halle gehalten. Eine predigt D: Martini Lutherj, zu Hall gethan am tage der Erscheinung Christi, Anno M.D.xlbj. Aus dem Text Matthej am dritten, Von der Taufe Christi. 6.1.1546. WA 51,107-117.

Jeesus vastaanottaa syntisiä joka päivä. Suom. Andreo Phaal. Tam­pere 1908 (G.W.Giescke).

Jesaja 53. Suom. Hannu Lehtonen.  SLEY-kirjat 1994. Vorlesung über Jesaia 53. In Esaiam Scholia ex D. Martini Lutheri praelec­tionibus collecta. 1527-1529. WA 25,87-401.

Johanneksen ensimmäisen kirjeen selitys. Suom. Juuso Hedberg. Helsinki 1902. (SLEY). Etliche schöne Predigten aus der ersten Epistel S. Johannis Von der Liebe. Predigten des Jahres 1532. WA 36,416-477.

Johdattavaiset kirjoitukset katekismukseen. Suom. Aukusti Lilius. Turku 1861.  S. 37-54: Ks. Saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista.  Suom. Eero Huo­vi­nen.  Kaste ja usko.  Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta.  Jyväskylä 1991 (Herättäjä-yhdistys).

Joulukirja = Roland H., Martti Lutherin ajatuksia joulun sanomasta. 1985 (SLEY). The Martin Luther Christmas book.

Jumalan käskyjen pääytimen selitys ja lain väärästä ja oikeas­ta käy­tän­nös­tä.  Suom. G.D.  Oppi-isä Lutherin kolme ajankoh­taista selitystä.  Vaasa 1952 (Ev. luth. todistajain seura). Predigt über 1. Tim. 1, 3-7. 17.3. 1525, WA 17,1,102-120.

Jumalan rakkaus loistaa ristiltä. Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo II. de Passione Christi. 1518. WA 1,340-345.

Jumalan vanhurskaus ja Totinen sana. [Suom. ei mainintaa].  Helsinki 1879. (J. W. Hirvonen). Rauhan sanomia 1. [Br 1,35 (1516)]; Reihenpre­digt über 1. Tim. 1, 15. 22.7.1544. Predigten des Jahres 1544. WA 49,520-525. Luther an Georg Spenlein, Augus­tiner in Memmingen. Wittenberg, 8.April 1516. WABr 1,35-36

Jumalan voimallinen armo eli Davidin 117 Psalmin selitys. Suom. Gust. Dahlgren. Helsin­ki 1906. (SLEY). Der 117. Psalm ausge­legt. 1530. WA 31,1,223-257.

Juutalaisista ja heidän val­heistaan. Suom. T. T. Karanko. Kerava 1939 (Kustannus OY Vasara). Von den Juden und ihren Lügen. 1543. WA 53,417-552.

Kaksi aasia.  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo in die Palmarum. 20. 24.3.1521. WA 9,633-637.

Kaksi kirjettä. Toinen Luikkijoista ja nurkkasaarnaa­jista ja toinen Lain hylkääjiä vastaan. [Suom. ei mainintaa]. Oulu 1877. (Joh. Bergdahl). Von den Schleichern und Winkelpredigern. 1532. WA 30,3,518-527.   Wider die Antinomer. 1539. WA 50,468-477.

Kananean vaimo. Helsinki 1838. Evangelium am Sonntag Reminis­cere. Matth. 15,21 ff. Fastenpostille 1525. WA 17,2,200-204.

Kaste ja usko. Ks. erilliset teokset.

Katekismuksen yksinkertainen harjoitus =  Lutherin katekismuksen yksinkertainen harjoitus, jonka rukouk­sen muotoon sovitti W. Joh. Stoltz. Liitteenä kirjasessa Tohtori Martti Lutherin rukous­kirja, hänen teoksistaan koottu. Helsinki 1899 (SLS).

Katekismus, ks. Iso katekismus, Vähä katekismus

Katso ihmistä!  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo I. de Passione Christi. 1518. WA 1,336-340.

Kaupankäynnistä ja koronkiskonnasta. Suom. Aune Krohn. Valitut teokset 3,217-225. Porvoo 1959 (WSOY). Von Kaufshandlung und Wucher, 1524. WA 15,293-322.

Kehotus rauhaan.  Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 3, 143-166. Porvoo 1959 (WSOY).  Ermahnung zum Frieden auf die zwölf Artikel der Bauernschaft in Schwaben. 1525. WA 18,291-334.

Kimppu ruusuja.  Poimintoja Martti Lutherin teksteistä.  Hämeen­linna 1994 (Päivä).  Ein Strauss Luther-Rosen.

Kirja anttikristuksen käskykirjaa vastaan = Tri Martti Luteruksen kirja anttikristuksen käskykirjaa (bullaa) vas­taan. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdistusta koskevia kirjoja 1,61-80. Suom. Gustaf Dahlberg. Helsinki 1890 (SLEY). Wider die Bulle des Endchrists. 1520. WA 6,614-629.

Kirje Belgernin pastori Severin Schulzelle = Tri Martti Lutherin kirje Belgernin pastori Severin Schulzelle. Luther an den Pfarrer Severin Schulze in Belgern. Wittenberg, 1. Juni? 1545. WABr. 11, 112. Suom. Jorma Kallio Kotimatkalla 1994,100-101.  Pieksämäki 1994 (SLEY).

Kirje kristityille Strassburgissa = T:ri Martti Luteruksen kirje kristityille Strassburgissa.  Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdistusta koskevia kirjoja 2,69-76. Suom. Gus­taf Dahlberg. Helsinki 1890 (SLEY). Ein Brief an die Christen zu Strassburg wider den Schwärmergeist. 1524. WA 15,391-397.

Kirje rajakreivi Albrechtille = Toht. M. Luteruksen kirje rajakreivi Albrechtille, vaaliruhtinaal­le, Mainzin ja Magdeburgin arkkipispalle y.m. (31.p. Lokak. 1517). Luther an Albrecht von Mainz. Wittenberg, 31. Oktober 1517. WABr. 1,110-112. Suom. Gustaf Dahlberg. Ks. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­distus­ta koskevia kirjoja 1-4. Helsinki 1890-1898 (SLEY).

Kirje Saksenin vaaliruhtinaalle = T:ri Martti Luteruksen kirje Saksenin vaaliruhtinaalle, kapinalli­sesta hengestä. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdis­tusta koskevia kirjoja 2,54-68. Suom. Gustaf Dahlberg. Helsinki 1890 (SLEY). Ein Brief an die Fürsten zu Sachsen von dem aufrühri­schen Geist, 1524. WA 15,210-221.

Kirjeitä.  Suom. Kaarina Visakanto.  Valitut teokset 3,577-611.  Porvoo 1959.

Kirkkopostilla.  Ensimmäinen osa.  Suom. A.E. Kosken­niemi.  Helsinki 1941 (SLEY). Kirchen­postille ist die Zusammenfassung der Advents-, Weinachts- und der Fastenpostille. WA 10,1,2,1-208. 10,1,1,1-728. 17,2,5-246.

 - Toinen osa.  Suom. A.E. Koskenniemi.  Helsinki 1942 (SLEY).

 - Kolmas osa.  Suom. A.E. Koskenniemi.  Helsinki 1944 (SLEY).

Kirkolliskokouksista ja kirkosta.  Walitut teokset 2,11-185. Suom. Yrjö Loimaranta. Kuopio 1910. (SLS). Von den Konziliis und Kirchen. 1539. WA 50,509-653.

Kirkon Baabelin vankeudesta.  Suom. Yrjö Loimaranta ja Heidi Ollikainen. Valitut teokset 2,393-486. Porvoo 1959 (WSOY).  De captivitate Baby­lonica ecclesiae praeludium, 1520. WA 6,497-573.

Kolmas lähetyskirja Paavi Leo X:lle. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­distus­ta koskevia kirjoja 1,20-32.  Assertio omnium articulorum M. Lutheri per bullam Leonis X. novissimam damnatorum. 1520. WA 7,94-151.

Koronkiskurit. Otteita Martti Lutherin kirjoituksista, koon­nut Karl Marx. Suom. Yrjo Sirola. Helsinki 1925 (Työväenjärjestöjen Tiedonantaja). Von Kaufshandlung und Wucher. 1524. WA 15,293-(311)-322 ; An die Pfarrherrn wider den Wucher zu predigen, Vermahnung. 1540. WA 51,331-424.

Kristityn aseet ja varustus. Lutherin pöytäpuheista. Liitteenä kirja­sessa Selitys 37 ja 62 psalmissa lohdutukseksi sorretuille ja raadollisille. Suom. Gust. Dahlberg. Helsinki 1903 (SLS). Armatura christiana hominis. [Aland: Bei diesem Stück und bei dem nächsten darf man wohl zweifeln, ob sie von Luther seien; Inhalt und Stil deuten eher auf Melanchthon hin.] WATr 5,626-627.

Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä.  Tohtori Martti Luthe­rin elä­mänoh­jei­ta kristitylle 1. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS).

Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä.  Tohtori Martti Lutherin elä­mänoh­jei­ta kristitylle 3. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS).

Kristityn vael­lus Kristuksen jäljissä.  Tohtori Mart­ti Luthe­rin elä­mänoh­jei­ta kristitylle 2. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS).

Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä.  Tohtori Martti Luthe­rin elämänohjeita kristitylle 5. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS)

Kristityn vaellus Kristuksen jäljissä.  Tohtori Martti Lutherin elä­mänoh­jei­ta kristitylle 4. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1897 (SLS)

Kristityn vapaudesta.  Suom. Tuomo Mannermaa.  Vaasa 1981 (SLEY-kirjat). Von Freiheit eines Christenmenschen 1520. WA 7,20-38.

Kristuksen iloinen ylösnousemus.  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Predigt am Ostersonntag. 17.4.1530. WA 31,39-47.

Kristuksen valtakunnasta eli toisen psalmin selitys. Suom. Gust. Dahlberg. Helsinki 1902. (SLEY). Enarratio Psalmi II. 1532. [1546.] WA 40,2,193-195-312.

Kristuksen kärsimyksen tutkistelemisesta (saarna).  Suom. Aune Krohn.­­­­ Vali­tut teokset 1, 523-529. ­­­­­ Porvoo 1958 (WSOY).  Ein Sermon der Betrachtung des heiligen Leidens Christi. 1519. WA 2,136-142.

Kristuksen veisu hänen seura­kunnastaan.  Liitteenä kirja­sessa Pääosia kasteenkertojien erhetyksistä. 25,303 (1532-34). In Esaiam Scholia ex D. Martini Lutheri praelec­tionibus collecta. 1527-1529. WA 25,87-401.

Kristus on Raamatun herra ja kuningas.  Martti Lutherin Raamatun esipuheita ja reunaselityksiä.  Käänt. ja toim. Pekka Kinnunen.  2. täyd. painos 1984 Oulu (Suomen rauhanyhdistys­ten keskusyhdistys).

Kristus on kirkon pää.  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kir­janeliö).  Postridie Ascencionis. 18.5.1520. WA 9,457-459.

Kuningas Jumalan säätämises­tä.  Tampere 1901. (E. W. Ör­ling). (Lut­­­­­­­­­­­­­­­­­he­rin kirjoituksesta, "Kristuksen valtakunnasta"). Enarratio Psalmi II. 1532. [1546.] WA 40,2,193-260-312.

Kuolemaan valmistumisesta (saarna). Suom. Aune Krohn. Valitut teokset 1,529-542. Porvoo 1958 (WSOY).  Ein Sermon von der Bereitung zum Sterben, 1519. WA 2,685-697.

Kuolleitten ylösnouseminen. Apostoli Paavalin I Korinttolaiskir­jeen 15 luvun selitys. Suom. N.E. Wainio. Helsinki 1908 (SLEY). Sama nimellä:­ Ylösnousemus kuolleista eli 1. Kor. 15 luvun selitys. 1862. Das 15. Capitel der Ersten Epistel S. Pauli an die Corinther 1532/33 (osa). Predigten des Jahres 1532. WA 36,478-696.

Käsitys munkkilupauksista = Martti Lutherin käsitys munkkilupauksista. Walitut teokset 1,444-599. Suom. Aug. F. Peltonen. Kuopio 1908. (SLS) De votis monasticis Martini Lutheri iudicium, 1521. WA 8,573-669.

Laki ja evankeliumi, ks. yksittäiset teokset.

Lapsikasteen puolustamiseksi. Oppi-isä Lutherin kolme ajan­koh­tais­ta selitystä. Suom. G.D.  Vaasa 1952 (Ev. luth. todistajain seura).  Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherrn. 1528. WA 26,144-174.

Laulu kahdesta Kristuksen marttyyrista, jotka Löwenin sofistit polttivat Brysselissä v. 1523.  Kauppala, Jalmari, Keski- ja uudenajan marttyyrien historia, Porvoo 1927). Luthers Lieder 35,411-473. Eynn hubsch Lyed von denn zcweyen Marterern Christi, zu Brussel von den Sophisten zcu Louen verbrant. (1523) WA 35,411-415.

Lauseita = Toht. Martti Lutherin lauseita. [Suom. ei mainintaa]. Tampere 1907 (Sanoma).

Lentokirjanen kääntämisestä. Suom. Kaarina Visakanto. Valitut teokset 3,547-554. Porvoo 1959 (WSOY). Sendbrief vom Dolmet­schen. 1530. WA 30,2,632-646.

Lohdullinen ennustus Kristuksen valtakunnasta eli Profeetta Jesaian neljäskymmenes luku. Suom. K. I. Nordlund. Turku 1844. (Christ. Ludv. Hjelt) [Jes. 40]. WA 25,248 (1527/29). Vorlesung über Jesaja. In Esaiam Scholia ex D. Martini Lutheri praelec­tionibus collecta (osa). 1527-1529. WA 25,87-401.

Lohdutus sairaille ja kuoleville. (7. korjattu painos) [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1926 (SLEY).

Luteruksen kirje/saarna/opetus tms ks. kohdasta kirje/saarna/opetus

Luthe­r opas­taa. Lut­he­rin neuvoja uskon ja elä­män kysy­myksis­sä. [Suom. ei mainintaa]. Helsinki 1943 (SNKL).

Lutherin kirje/saarna/opetus tms ks. kohdasta kirje/saarna/opetus

Lutherin ja Melanktonin satuja ja vertauksia.  Suom. Einari Kaskimies.  Helsinki 1958 (SLEY).  Fabeln und Gleichnisse von Luther und Melanchton.

Lutheruksen kirje/saarna/opetus tms ks. kohdasta kirje/saarna/opetus

Lutherus-sauva. Suom. P.S. 2. painos Helsinki 1891 (SLEY).

Lyhykäinen neuvo = Toht. M. Lutheruksen lyhykäinen neuvo kuinka ripitettämän pitää.  Teoksesta Filip Melanchton, Totises­ta parannuk­sesta. [Suom. ei mainintaa].  Turku 1862 (J.J. Granlund).  Eine kurze Unterweisung, wie man beichten soll. 1519. WA 2,1,59-65.

Lyhyt Epistola-Postilla = Tohtori Martti Lutheruksen lyhyt Epistola-Postilla. 4. painos. Suom. J.E. Ahlgren. Helsinki 1910 (SLEY). [5. painos: Valon aseihin., 1930].

Lyhyt Evankeliumi-Postilla = Toht. Martti Lutheruksen lyhyt Evankeliumi-postilla.  Suom. J.E. Ahlgren. 5. painos Helsinki 1908 (SLEY).

Lähetyskirje Hollannin, Bra­bantin ja Flanderin kristityille. Teoksesta Kauppala, Jalmari, Keski- ja uudenajan marttyyri­en historia s. 227-229. Ein Brief an die Christen im Niederland. 1523. WA 12,77-80.

Maallisesta esivallasta.  Suom. Heidi Ollikai­nen. Valitut teokset 3,67-102. Porvoo 1959 (WSOY).  Von weltlicher Oberkeit, 1523. WA 11,245-281.

Manaus nuorukaisille = Tohtori Martti Lutheruksen Manaus nuorukaisille ja nei­tosille. Suom. U. J. Veänänen. Helsinki 1852. (J. C. Frenckel & Poika).

Mannaa Jumalan lapsille.  Martti Lutherin kirjoista koottuja mietelmiä vuoden jokaiselle päivälle. Johdanto, kielen tarkistus ja toimitustyö Lauri Koskenniemi.  16. painos Juva 1994 (SLEY-kirjat).

Marian ylistyslaulu. Suom. Anja Ghiselli.  SLEY-kirjat 1986.  - Das Magnificat verdeutschet und ausgelegt 1521. WA 7,544-604.

Martti Lutherin saarna/kirje/opetus ks. saarna/kirje/opetus

Matkaevästä. Uudistettu laitos, toim. Marja Koskenniemi. Porvoo/Juva 1996  (SLEY-kirjat)

Messun väärinkäyttämisestä.  Wa­li­tut teokset 2,274-381. Suom. Yrjö Loimaranta. Kuopio 1910. (SLS). De abroganda missa privata Martini Lutheri sententia. 1521. WA 8,411-476. / Vom Missbrauch der Messe. 1521. WA 8,482-563.

Miten Jumala uudistaa kirkkoa? Invocavit-viikon saarnat v. 1522. Suom. Lennart Pinomaa ja Erkki Koskenniemi. Pieksämäki 1996 (SLEY). Acht Sermone D. M. Luthers von jm geprediget zu Wittenberg in der Fasten. (1.-8. Invokavit­predigt 1-8), 9. bis 16. März 1522. WA 10,3,1-64.

Muista Herran pöytää. [Suom. ei mainintaa). Helsin­ki 1915 (SLEY). Vermahnung zum Sakra­ment des Leibes und Blutes Christi (osa), 1530. WA 30,2,595-618-626.

Muistutuksia = Lutheruksen muistutuksia. Suom. E.J. Liljestrand. Turku 1854 (omakustan­ne). Bibel- und Bucheinzeichneungen Luthers. WA 48,1-297.

Muutamia lohdutussanoja. Tampere 1896.

Muutamia Toht. Martti Luthe­rukselta lyhyesti selitettyjä Raama­tun paikkoja. [Suom. ei mainintaa]. 1845.  (S. S.). (D. Y. Länsi-Suomen kirjapaino).

Neljätoista lohdutusta.  Suom. Kaarina Visakanto. Valitut teokset 3,457-499. Porvoo 1959 (WSOY).  Tessaradecas consolatoria pro laborantibus et oneratis, 1520. WA 6,104-106-134.

Neuvo ja lohdutus kuolemaa vastaan. Suom. Johan Ephraim Ahlgren. Turku 1845. (J. C. Frenckell & Poika)

Neuvo, ettei vanhempain pidä lapsiansa naimiseen pakotta­man eikä siitä estämän. [Suom. ei mainintaa]. Oulu 1858. (Chr. Ev. Barck). Dass Eltern die Kinder zur Ehe nicht zwingen noch hindern, und die Kinder ohne der Eltern Willen sich nicht verloben sollen. 1524. WA 15,163-169.

Neuvoja kristilliseen lasten kasvatukseen sekä sananen kastees­ta. Helsinki 1906 (SLEY).  Ein Sermon von dem ehelichen Stand. 1519. WA 2,166-169-171; Laajasta teoksesta Auslegung D. Mar: Luthers, uber etliche Capitel des andern Buchs Mosi (WA 16,1-646, 1524-1527) suomennokseen sisältyvät seuraavat jaksot:  Kap. 20 (Sechtes Gebot). Kap. 20 (Viertes Gebot).

Neuvoja nuorisolle = Tohtori Martti Lutherin Neuvoja nuorisolle. Esittänyt Johan Georg Kelber. 4. painos. [Suom. ei mainintaa].  Helsinki 1929 (SLEY).

Ole turvallisella mielin. Toim. Margareta ja Aleksi Lehtonen. Helsinki 1951. (Otava)

Oppi Kristuksen kalliista lunastuksen työstä kuin myös Luthe­ruk­sen saarna Kristuksen kärsimisestä ja Lutheruksen neuvo Kristuksen kärsimisen oikeaan käyttämiseen. 4.p. Rauma 1941. (Länsi-Suomen kirjapaino).  Die Parasceves. Sermo de passione domini. 29.3.1521. WA 9,649-651-656. - Toiset osat sisältyvät Galatalaiskirjeen selitykseen (A.E. Koskenniemen kääntämä laitos).

P. Johanneksen Teologin ilmestys. Vorrede auf die Off. Johannis. WA BB 7,406-421 1530/1546 

Paimen ja lammas. Helsinki 5.p. 1929. Der 23. Psalm über Tisch ausgelegt. 1536. WA 51,267-295.

Paimenkirje Böömin veljille. Suom. Ruotsin kielestä Hannu Viljakainen. Pieksämäki 1986.  De instituendis ministris Ecclesiae, 1523. WA 12,169-196.

Pikku Raamattu. 3.p. 1974. Eine haus predigt D.Martini Luter uber das Euang. am andern pfingstag Joh. iij. Nachträge zu den Predigten des Jahres 1534. WA 41,753-762.

Poimintoja pöytäpuheista, teoksesta Syvyydestä minä huudan.  Porvoo-Helsinki 1963 (WSOY), s.7-15

Psalmi 22.  Suom. Heidi Ollikainen. Valitut teokset 2,575-645. Por­voo 1959 (WSOY).  Operationes in Psalmos (osa), 1519-1521. WA 5,19-673.

Psalmin 130 selitys. Suom. Gust. Dahlgren. Uusikaupunki 1898. (Uuden­kaup. Kirjapaino Oy). Kleinere Arbeiten über die Psalmen (osa). 1530-32. WA 31,1,464-577.

Puhe 2:na adventtina.  Suom. Gustaf Dahlberg. Tohtori Martti Lu­te­­­ruk­sen Uskonpuhdistusta koskevia kirjoja 1,19-22. Helsinki 1890 (SLEY). Sermo Dominica II. Adventus. [De Euangelio.] 1516. [Der zweite Sonntag im Advent war 1516 der 7. December.] WA 1,104-106.

Puhe 8:na sunnuntaina kolminaisuudesta. Suom. Gustaf Dahl­berg. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdistusta koskevia kirjoja 1,17-18. Helsinki 1890 (SLEY). Sermo Domin. VII. post Trinit. 1516.

Puhe, jonka = T:ri Martti Luteruksen puhe, jonka hän kirjoitti Litskan rovastin käy­tet­tä­väksi. Suom. Gustaf Dahlberg. Tohtori Martti Luteruk­sen Uskonpuh­dis­tusta koskevia kirjoja 1,3-16. Helsinki 1890 (SLEY). Sermo praescriptus praeposito in Litzka. 1512. WA 1,10-17.

Puhe hyvistä teoista.  Suom. A.F. Peltonen ja Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 2,237-316. Porvoo 1959 (WSOY).  Von den guten Werken, 1520. WA 6,202-276.

Puhe parannuksen sakramentista. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdis­tusta koskevia kirjoja 1,62-77. Suom. Gustaf Dahlberg. Helsinki 1890 (SLEY). Ein Sermon von dem Sakrament der Busse, 1519. WA 2,713-723.

Puhe pidetty Tapanin päivänä 1515.  Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­dis­tusta koskevia kirjoja 1,23-36. Helsinki 1890 (SLEY). Sermo [de propria sapientia et voluntate,] in die S.Stephani Anno 1515. WA 1,30-37.

Puolustus kirjaselle rosvoamis- ja murhanhaluisia talonpoikia vastaan = Tohtori Martti Lutherin puolustus kirjaselle rosvoamis- ja murhanhaluisia talonpoikia vastaan, laadittu helluntaipäivänä vuonna 1525.  Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 3,173-175. Porvoo 1959 (WSOY).  Verantwort­tung D. Martin Luthers auss das büchlein widder die Reüberischen und mördi­schen Bawern gethan am Pffingstage ym jare 1525. WA 17,1,265-267.

Puustaavista ja hengestä. Hengellinen lukemisto 1. [Suom. ei mai­nin­taa]. Helsinki 1874 (SLEY). Epistel am zwölften Sonntag nach Trinitatis. 2. Kor. 3, 4-11. Crucigers Sommerpostille. WA 22,211-231. (1535?).

Pyhästä ehtoollisesta (saarna).  Suom. Aune Krohn. Valitut teokset 1,554-578. Porvoo 1958 (WSOY).  Ein Sermon von dem neuen Testament, das ist von der heiligen Messe. 1520. WA 6,353-378.

Pääosia kasteenkertojien erhetyksistä. [Liite: Kristuksen veisu hänen seurakunnastaan]. [Suom. ei mainintaa]. Tampere 1894. (B. E. Martin). Evangelium am Sonntag Trinitatis. Joh. 3, 1-15. Crucigers Sommerpostille. WA 21,525-535-551. (1532/34?)­­­.

Pääsiäiskirja.  Martti Lutherin ajatuksia pääsiäisen sanomasta, koonnut Roland H.Bainton.  Hämeenlin­na 1985 (SLEY).

Päätössanat = Tohtori Martti Lutherukselta paikka paikoin kirjoistansa kootut päätös-sanat.  Teoksesta Suloisia sanomia Sionille 23-27. Suom. K. J. N. Turku 1848 (J.W. Lilja).

Pöytäpuheita = Tohtori Martti Lutherin pöytäpuheita.  Valikoiden suomennettu. Suom. Eino Sormunen. Sortavala 1937 (SLS).

Pöytäpuheita tästä elämästä ja tulevasta. Suom. Outi Cappel, Kirjapaja 1983. Die Welt ist wie ein betrunkener Bauer.

Pöytäpuheita.  Suom. Kaarina Visakanto.  Valitut teokset 3,557-574.  Porvoo 1959 (WSOY).

Roomalaiskirjeen luento. Suom. Pentti Aalto ja Mauri E.Lehtonen. Valitut teokset 1,15-371. Porvoo 1958 (WSOY). Diui Pauli apostoli ad Romanos Epistola. Die Scholien. WA 56,157-528.

Rooman paavin vallasta.  Walitut teokset 1,125-180. Suom. Aug. F. Peltonen. Kuopio 1908. (SLS) Von dem Papstthum zu Rom wider den hochbe­rühmten Romanisten zu Leipzig, 1520. WA 6,285-324.

Rukoilemme Lutherin kanssa tänään.  Suom. Anna-Maija Raitti­la.  Mikkeli 1980 (SLEY-kirjat).

Rukouksia = Tohtori Martti Lutherin Rukouksia.  Hänen jokapäiväinen rippinsä, rukous Wormsin valtiopäivillä, viimeinen testamentti, ym. [Suom. ei mainintaa]. Tampere 1907 (Luukkosen ja kumpp. kustannnuksella)

Rukouksia.  Suom. Anna-Maija Raittila. Jyväs­ky­lä 1983 (Kirjapaja).

Runsas lunastus. Helsinki 1929, In XV Psalmos graduum. 1532/33. [1540.] WA 40,3,335-376.

Saarna ripistä. Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo de poenitentia. 1518. WA 1,319-324.

Saarna, jonka Lutherus piti 6:na sunnuntaina kolminaisuudesta v. 1523. Turku 1895 [suomentajasta ja kustantajasta ei mainintaa]. Predigt am 6. Sonntag nach Trinitatis. 12. Juli 1523. WA 11,147-150.

Saarna kahdenlaisesta vanhurskaudesta. Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo de duplici iustitia. 1518. WA 2,145-152.

Saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista.  Suom. Eero Huo­vi­nen.  Kaste ja usko.  Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta.  Jyväskylä 1991 (Herättäjä-yhdis­tys). Ein Sermon von dem heyligen Hochwirdigen Sacrament der Taufe, 1519. WA 2,727-737.

Saarnoja Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta. Suom. T. J. K. Näköispainos vuoden 1915 painoksesta, Panelian painotuote 1989. Predigten über das erste Buch Mose, gehalten 1523/1524. WA 14,97-488.

Saarnoja ja selityksiä Suomen kirkon uusille evankeliumi-teksteille = Tohtori Martti Lutherin saarnoja ja selityksiä Suomen kirkon uusille evankeliumi-teksteille. Toim. B. ja R. Sarlin.  Toinen vuosikerta.  Helsinki 1892 (SLEY).

Saksan kansan kristilliselle aatelille kristillisen säädyn parantami­sesta. Suom. A.F. Peltonen ja Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 2,319-390. Porvoo 1959 (WSOY).  An den christlichen Adel deutscher Nation von des christlichen Standes Besserung, 1520. WA 6,404-469.

Saksan maiden kaikkien kaupunkien pormestareille ja neuvosher­roille. Suom. A.F. Peltonen ja Kalevi Kaski. Valitut teokset 3,229-252. Porvoo 1959 (WSOY). An die Ratherren aller Städte deutsches Lands, 1524. WA 15,27-53.

Sana ja armo. Hartauskirja vuoden joka päivälle. Suom. Eero Metsola. Helsinki 1948 (Peller­voseura).   Nun freut euch liebe Christen Gmein.

Sanan lohdutusperusteet ristissä ja vainossa. Suom. H. J. W-d. Tam­pe­re 1886 (1902). (B. E. Martin). Sprüche, mit denen sich Luther getröstet hat, Anno 1530. WA 30,2,700-710.

Schmalkaldenin opinkohdat. Tunnustuskirjat 1990,255-281. Die Schmalkaldischen Artikel. 1536/1538.

Seitsemän katumuspsalmia. Suom. Toivo Laitinen ja Heidi Ollikainen. Valitut teokset 1,375-450. Porvoo 1958 (WSOY).  Die sieben Busspsal­men 1517. WA 1,158-220.

Selitys 37 ja 62 psalmista lohdutukseksi sorretuille ja raadollisil­le. Suom. Gust. Dahlberg. Helsinki 1903 (SLS).  Vier tröstliche Psalmen an die Königin zu Ungarn. 1526. WA 19,552-615.

Selitys kristittyin sota-aseista.  Oulu 1878. Sama nimillä Toht. Martti Lutheruksen ylösrakentava opetus kristit­tyin warustukses­ta ja sota-aseista, joilla heidän tulee sotia Saatanaa vastaan Turku 1845; Tampere 1898, 1908. Kirkkopostilla 3,579-614. Das sechste Cap. St. Pauli an die Epheser von der Christen harnisch und waffen. 29.10.1531. Predigten des Jahres 1531. WA 34,2,371-406.

Selitys Pyhän Salomonin saarnaajaan = Luteruksen selitys Pyhän Salomonin saarnaajaan 7:20 saarnoista. Suom. Gustaf Dahlberg. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuhdis­tusta koskevia kirjoja 1,3-16. Helsinki 1890 (SLEY). Disputatio Heidelbergae habita. 1518. WA 1,358-367-374.

Selitys Pyhän Paavalin episto­laan Roomalaisille. Suom. K. G. Sirén. Helsinki 1897. (SLEY).

Seurakunnan oikeudesta ja vallasta arvostella kaikkea oppia sekä kutsua, ottaa ja eroittaa opettajia sekä saarna­virasta. Suom. A.E. Koskenniemi. Hämeenlinna 1924 (Suomalai­nen kirjapaino).  Dass ein christliche Versammlung oder Gemeine Recht umd Macht habe, alle Lehre zu urteilen usw., Grund und Ursache aus der Schrift, 1523. WA 11,408-416.

Sidottu ratkaisuvalta. Suom. A.E. Koskenniemi.  Helsinki 1952 (SLEY). De servo arbitrio. 1525. WA 18,600-787.

Sillä Herra on sinun lohdu­tuksesi. Toim. Friz Bredow. Porvoo 1903 (WSOY).

Suloisin ylkä ja ihana autuas morsian. [Suom. ei mainintaa]. Tampere 1898 (P.K.). Evangelium am zwanzigsten Sonntag nach Trinitatis. Matth. 22, 1-14. Crucigers Sommerpostille. WA 22,333-345. (1537?).­­

Suuri tunnustus Herran Ehtoollises­ta = Tohtori Martti Lutherin Suuri tunnustus Herran Ehtoollises­ta.  Toh­to­ri Martti Luteruksen Uskonpuhdistus­ta koskevia kirjoja, 7-259. Suom. Gus­taf Dahlberg. Helsinki 1898 (SLEY). Vom Abendmahl Christi, Bekenntnis. 1528. WA 26,261-509.

Sydämen valmistaminen ehtoollisen sakramentin vastaanottami­seen.  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö). Sermo de digna preparatione cordis pro suscipiendo sacramento eucharistiae. 1518. WA 1,329-334.

Syntein anteeksi saamisesta. [Suom. ei mainintaa]. Porvoo 1890. (WSOY). Ein Sermon Mart. Luther über das Euangelion Matth. ix. von dem gichtbrüchtigen. 5.10.1529. WA 29,564-582.­­­­­­­­

Syvyydestä minä huudan, ks. Poimintoja pöytäpuheista. Muut teokset ks. Isä meidän -rukouksen selitys, Iso katekismus, Yksinkertainen tapa rukoilla.

Talonpoikien murha- ja ryöstöjoukkoja vastaan. Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 3,167-172. Porvoo 1959 (WSOY).  Wider die räuberischen und mörderischen Rotten der Bauern. 1525. WA 18,357-361.

Teesit toista antinomilaisväittelyä varten = Lutherin teesit toista antinomilaisväittelyä varten. Suom. Erkki Kosken­niemi. Laki ja evankeliumi, 35.  Vaasa 1983 (SLEY). Die Thesen gegen die Antinomer, 1537-1540. WA 39,1,342-358.

Teologian perusta.  Iloinen Kärsimys. Valikoima Martti Lutherin saarnoja. Suom. Anja Ghiselli. Helsinki 1996 (Kirjaneliö), 28-32.  Theologiae fundamentum. [Sermone aus den Jahren ca. 1514-1520]. WA 4,650-653.

Toht. /Tohtori M. Luteruksen kirje/saarna/opetus tms ks. kohdasta kirje/saarna/opetus

Toinen väittely antinomilaisia vastaan = Martti Lutherin toinen väittely antinomilaisia vastaan. Suom. Erkki Kosken­niemi. Laki ja evankeliumi, 96-147. Vaasa 1983 (SLEY). Die zweite Disputation gegen die Antinomer, 12.1.1538. WA 39,1,419-485.

Tri M. Luteruksen kirje/saarna/opetus tms ks. kohdasta kirje/saarna/opetus

Tulkaat minun tyköni. [Suom. ei mainintaa]. Helsin­ki 1895. (SLS). (1525).  Evangelium am Matthiastage. Matth. 11,25-30. Roths Festpostille 1527. WA 17,2,387-398.

Tunnustus kaikkien niiden kohtien johdosta, jotka Leo X:nnen uusimalla pannajulistuksella ovat tuomitut.  Teoksesta Sidottu ratkai­suvalta. Suom. A.E. Kosken­niemi. Hel­sinki 1952 (SLEY).  Assertio omnium arti­culorum M. Lutheri per bullam Leonis X. novissimam damnatorum. 1520. WA 7,94-142-151.

Uskon heikkous opetuslapsis­sa ja kuinka Kristus valtakun­nassansa käyttää itsensä heik­kouskoisia kohtaan. Rauma 1934 (W. F.). Evangelium am Ostermontag. Luk. 24, 13-35. Crucigers Sommerpostille. WA 21,221-236; 1544.

Uskon koetus ja rukous. Suom. K. I. Nordlund. Turku 1845. (Christ. Ludv. Hjelt). Vorlesung über 1. Mose von 1535-1545. WA 44,1-73-825.

Uskonkappale Konstantinuksen lahjoituksesta. Walitut teokset 1,183-211. Suom. Aug. F. Pelto­nen. (SLS) Kuopio 1908. Einer aus den hohen Artikeln des päpstlichen Glaubens, genannt Donatio Constantini. 1537. WA 50,69-89.

Uskontunnustus vuodelta 1529 = Tohtori Martti Lutheruksen uskontunnustus vuodelta 1529. Suom. G. Dahlberg. Turku 1893 (G.W.Wilén ja kumpp). WA 29,69 (1529).[1]

Uudesta syntymisestä. [Suom. ei mainintaa]. Turku 1895 (Kaupunkilähe­tys). Evangelium am Sonntag nach Pfingsten. Joh.3,1-15. WA 10,1,2,293-306. Roths Sommerpostille 1526.

Uudestikastamisesta.  Martti Lutherin kirje kahdelle papil­le.  Kaste ja usko.  Valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta. Suom. Eero Huovinen. Jyväskylä 1991 (Herättä­jä-yhdistys). Von der Wiedertaufe an zwei Pfarrherrn. 1528. WA 26,144-174.

Vakaa rukous = Martti Luteruksen vakaa rukous, jonka hän piti Herrain päivillä Worm­­­­­­sis­sa v. 1521.  Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­dis­tusta koskevia kirjoja 1,80-83. Suom. Gustaf Dahlberg. Helsinki 1890 (SLEY). WA 35 sisältää Die Lieder Luthers. Einzelunter­suchun­gen: Ein feste Burg ist unser Gott. 35, 185-229. Itse rukous kohdassa 35,213-214, vuodelta 1521.

Valituille muukalaisille 1-2. Ensimmäisen ja toisen Pieta­rinkirjeen selitys. Suom. A. V. Lehtola. Sortavala 1931. (SLEY). Epistel S.Petri gepredigt und ausgelegt. Erste Bearbeitung 1523. WA 12,259-399. Die ander Epistel S. Petri und eine S.Judas gepredigt und ausgelegt. 1523/1524. WA 14,14-91.

Vanhurskaudesta ja uskosta (Ihmisen vanhurskaudesta.  Kananean vaimo).  [Suomentajasta ei mainintaa]. Helsinki 4. painos Helsinki 1850 (Suomalaisen kirjallisuuden seura). Kananean vaimo: Evang­elium am Sonntag Reminiscere. Matth. 15,21 ff. Fastenpos­til­le 1525. WA 17,2,200-204. Ihmisen vanhurskaudesta: WA 10,1,1,325 (1522).[2]

Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen Ylimmäispapillinen Rukous eli Johanneksen evan­geliumi­raamatun 17. luvun selitys. Suom. R. E. Wainio 3. p. Mikkeli 1903. (SLEY). Das Siebenzehend Capitel Johannis, von dem gebete Christi. 1528. WA 28,70-200.

Vastaus kahteen painavaan kysymykseen.  Millainen on Kristus ja millainen hänen valtakuntansa. Suom. K. I. Nordlund,  1845. (Präntätty Christ. Ludv. Hjeltin tykönä, vuonna 1845).  Vorlesung über Jesaja. In Esaiam Scholia ex D. Martini Lutheri praelectionibus collecta. 1527-1529. WA 25,87-401.

Vastine Latomukselle.  Suom. Mauri E. Lehtonen. Valitut teokset 3,255-369. Porvoo 1959 (WSOY).  Rationis Latomianae confutatio, 1521. WA 8,43-128.

Verisen kuninkaan Herramme Jeesuksen Viimeinen Testa­mentti. Pyhän ehtoollissakra­mentin selitys  [Suom. ei mainin­taa]. Pori 1901. (H. J. Lax). [sisällöltään sama kuin Rippi-kirja. Helsinki 1880]. S. 26-49 ks. Tunnustuskirjat 410-419.

Vieraasta uskosta ja sen voimasta. Kaste ja usko.  Valikoi­ma Luthe­rin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta. Suom. Eero Huovinen.  Jyväskylä 1991 (Herättäjä-yhdistys). Evangelium auf den 3. Sonntag nach Epiphanias. Matth. 8,1ff. Fastenpostille 1525. WA 17,2,72-78-88.

Viimeinen saarna = Tohtori M.Lutherin viimeinen saarna, jonka hän on pitänyt "Eislebenissä" syntymäkaupungissaan 14. p:nä helmik. v. 1546, ja neljä päivää sen jälkeen, siis 18:p:nä, nukkui autuaasti Herrassa. [Suom. ei mainintaa].  Vammala 1953. Matti Toivola.  Predigt über Matth. 11,25ff. zu Eisleben gehalten. 15.2.1546. Predigten des Jahres 1546. WA 51, 187-194.

Viinipuu ja oksat. Suom. H. J. Prins.  Pori 1907. (H. J. Lax). Das XIV. und XV. Kapitel S. Johannis. (1537) WA 45,465-636-733.

Voivatko sotilaatkin kuulua autuaalliseen säätyyn?  Suom. Heidi Ollikai­nen. Valitut teokset 3,105-140. Porvoo 1959 (WSOY).  Ob Kriegsleute auch in seligem Stande sein können. 1526. WA 19,623-662.

Vähä katekismus. Tunnustuskirjat 1990,299-323.  Der kleine Katechismus für die gemeinen Pfarrherrn und Prediger. 1529.

Väsyneille matkamiehille.  Lutherin kirjoituksista ja Tunnustus­kirjoista kokoiltuja, uskoon tarpeellisia ydinlauseita, kokoillut Joonas Peippo.  Turku 1963 (omakustanne).

Yksin armosta.  Lutheria vuoden jokaiselle viikolle. Toim. Jussi Talasniemi. Helsinki 1996 (Kirjapaja).

Yksinkertainen tapa rukoilla. Suom. Matti Mikkola. SLEY 1995.  Eine einfältige Weise zu beten für einen guten Freund. 1535. WA 38,358-375.

Ylösrakentava opetus = Toht. Martti Lutheruksen Ylösrakentava Opetus totisten kristittyin autuaallisesta toi­vosta. Pori 1926 (Otto Andersin). Sama nimillä: Tohtori Martti Luthe­ruksen esitys totisten kristit­tyin autuaallisesta toivosta.  Neuvo ja opetus totisten kris­tittyin autuaallisesta toivosta.  - Predigt von unserer seligen Hoffnung (in Kemberg) uber den Spruch S. Pauli Tit. 2,13ff., 19.8.1531, WA 34,2,108-137.

 

4.2.  Muihin Lutherin teoksiin sisältyviä teoksia

 

Ankara varoitus ahkeraan rukoukseen. Sortavala 1848, Kuopio 1860. (E. W. Holmström kirjaräntti. Deudsch Catechismus. (Der Grosse Katechis­mus.) 1529. WA 30,1,125-238. Ks. Iso katekismus Tunnustuskirjat 384-386.

Eläinsatuja ja kertomuksia Aisopoksen ja Lutherin mukaan.  Helsinki 1970 (Suomen pyhäkouluyhdistys). Laajempi esitys ks. Lutherin ja Melanktonin satuja ja vertauksia, suom. Einari Kaskimies.

Häitten hengellinen merkitys.  Toim. E. W. Alhonen. Porvoo 1889. (WSO­Y). Evangelium auf den 2. Sonntag nach Epiphanias. Joh. 2,1ff. Fastenpostille 1525. WA 17,2,60-68-71. Ks. Kirkkopostilla 2,71-74.

Invocavit-viikon saarnat. Ks. Miten Jumala uudistaa kirkkoa.

Kahdeksan saarnaa, jotka hän piti Wittenbergissä paastonaikana. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­distus­ta koskevia kirjoja 2,15-50. Ks. Miten Jumala uudistaa kirkkoa.

Kaksi saarnaa. Tampere 1899. (W. Toivonen). (Jumalan rak­kaudes­ta lankennutta ihmis-sukukuntaa kohtaan, ja siitä lahjasta, joka sen lunastuk­seksi ulosannettu on. Am andern Pfingstag, Euangelion Joha. 3. Hauspostil­le 1544. WA 52,327-335; [Uskosta, jolla tämä lahja yksin ja ainoastaan taitaan otettaa vastaan ja joka usko on paljaaseen Jumalan Sanaan perustettu WA 52,514]). Ks. Huonepos­tilla s. 451-461; 678-686.

Kaksi saarnaa. [Suom. ei mainintaa]. Turku 1844.  (J. E. Frenckell & Poika). (Jumalan rakkaudes­ta lankennutta ihmis-sukukuntaa kohtaan, ja siitä lahjasta, joka sen lunasteuk­seksi ulosannettu on, 52,327, 1533; [Uskosta, jolla tämä lahja yksin ja ainoastaan taitaan otettaa vastaan ja joka usko on paljaaseen Jumalan Sanaan perustettu. Am Ein und zweintzigsten Sontag nach der Trifeltigkeyt, Euangelion Johannis 4. [Folgt der Text v. 47-54]. Hauspostille 1544. WA 52,514-521]. Ks. Huonepos­tilla s. 451-461; 678-686.

Kirje Georg Spenleinille Rauma 1891. Ks. Jumalan vanhurskaus ja Totinen sana.

Kolme joulusaarnaa. Suom. J.E. Ahlgren. Turku 1845. Hauspos­tille 1544: Am heyligen Christag das Euangelion Luce am ij. Die erste predigt. [Folgt der Text V. 1-20]. WA 52,36-41. Die Andere Predigt, Was die Engel von diser geschicht verkunden und predigen. WA 52,41-49. Die Dritte Predigt, von der Engel Lobgesang. WA 52,49-57. Huonepostilla s. 54-59; 60-71.

Kolme kehottavaista kirjaista  sisältää teokset  Selitys kristittyjen sota-aseista, Neuvo ja lohdutus kuolemaa vastaan sekä Toht. Martti Lutheruksen ylösrakentava opetus totisten kristittyjen autuaallisesta toivosta.

Kristuksen ylösnousemisen hyödystä. Suom. J. Judén. Turku 1886, 1915. (Kotimaan Merimieslähetys). Evangelium am Osterta­ge. Mark. 16, 1-8. Crucigers Sommerpostille. WA 21, 213- (1538?). Ks. Kirkkopostilla 2,287-316.

Kristus minun edestäni. Turku 1886. In epistolam S. Pauli ad Galatas commentarius ex praelectione D. Martini Lutheri collectus. [1531.] 1535. WA 40,1,82. Sisältyy Galatalaiskirjeen selitykseen (A.E. Koskenniemen kääntämä laitos).

Lutheruksen saarna Jumalan lapsista ja kainillisista pyhistä. Suom. Johan Helenius.  Turku 1845. (J. E. Frenckell & Poika). Epistel am Sonntag nach dem Christtage, Gal. 4,1-7. Kirchenpostille 1522. WA 10,324-378. Ks. Kirkkopostilla 1,401-431.

 

Lyhyt tapa tutkia kymmeniä käskyjä, uskoa ja Isä Meitää. Suom. Frans Oskar Durchmann. Vaasa 1844. Eine kurze Form der Zehn Gebote, eine kurze Form des Glaubens, eine kurze Form des Vaterunsers, 1520. WA 7,204-229.  Ks. Tohtori Martti Lutheruksen johdattavai­set kirjoitukset katekismukseen (Turku 1861).

Niin rakasti Jumala maail­maa. Turku 1887, Viipuri 1894. Am andern Pfingstag, Euangelion Joha. 3. [Folgt der Text v. 16-21]. Hauspostille 1544. WA 52,326-335. Ks. Huonepostilla, 475-487

Oikea rakkaus itseemme. Helsinki 1895, 1897. Ks. Kristityn vaellus Kristuksen jalanjäljissä.

Oikea jumalanpelko. Helsinki 1895, 1897. Ks. Kristityn vaellus Kristuksen jalanjäljissä.

Oppi Kristuksen kalliista lunastuksen työstä kuin myös Luthe­ruksen saarna Kristuksen kärsimisestä ja Lutheruksen neuvo Kristuksen kärsimisen oikeaan käyttämiseen. Helsinki 1846, 4.p. Rauma 1941. In epistolam S. Pauli ad Galatas commentarius ex praelectione D. Martini Lutheri collectus. [1531.] 1535. WA 40,1,82; [40,1,432 (1531); 9,651 (1521)].  Sisältyy Galataiskirjeen selitykseen (A.E. Koskenniemen kääntämä laitos.). Muut osat ks. osasto 4.1.

Oppi-isä Lutherin kolme ajankohtaista selitystä. Vaasa 1952. Sis. Selitys Profeetta Jesaian kirjan 53. lukuun (ks. Jesaja 53), Muutamia syitä lasten-kasteen puolustamiseksi ja Jumalan käskyjen pääytimen selitys.

Osanotto lähimmäisen myötä- ja vastoinkäymiseen Helsinki 1895. Kotimaisen lähetyksen kirjasia 1897. Ks. Kristityn vaellus Kristuksen jalanjäljissä.

Osoitus kristilliseen lastenkasvatukseen. 1883 = lyhennelmä teoksesta Neuvoja kristilliseen lastenkasvatukseen.

Pyhän Pietarin epistolat T:ri Martti Lutheruksen selityksillä. Pori 1884. Ks. Valituille muukalaisille.

Rakkaus Jumalaa kohtaan. Helsinki 1894, 1895. Ks. Kristityn vaellus Kristuksen jalanjäljissä.

Rippi-kirja. Helsinki 1880. Sisältää saman kuin Verisen kuninkaan Herramme Jeesuksen Kristuksen viimeinen testamentti.

Saarna parannuksen sakramentista.  Suom. Gustaf Dahlberg, muokannut M.O.Mattila. Loimaa 1976 (Akateeminen kustannus­liike). Ein Sermon von dem Sakrament der Busse. 1519. WA 2,713-723. Ks. Puhe parannuksen sakramentista.

Saarnoja Kristuksen kärsimi­sestä. Suom. H. Käkikoski. Porvoo 1888.  [52,228.] Am Grünen Donnerstag, von den Füsswaschen, Joh. 13. [Folgt der Text v. 1-17]. Hauspostille 1544. WA 52,216-226; [52,734; 52,237]; (1544-1545).  Teoksessa [Tohtori Martti Lutheruksen] ahtisaarnoja Kristuksen kärsimisen historiasta sekä kaksi saarnaa Herran pyhästä ehtoollisesta ja lyhyt selitys kuolleitten ylösnouse­misesta. 3. painos Helsinki 1900 (SLEY).

Saatanan vimma kristityssä maailmassa. Kajaani 1902: Esipuheessa osa teoksesta Selitys kristittyin sota-aseista.

T:ri Martti Lutherin ajatukset nurkkasaarnaajista. Viipuri 1885. Ks. Kaksi kirjettä.

Toht. M. Lutheruksen lyhye kehoitus ripille  Teoksessa Filip Melanchton, Totises­ta parannuk­sesta. [Suom. ei mainintaa].  Turku 1862 (J.J. Granlund).  Eine kurze Unterweisung, wie man beichten soll. 1519. WA 2,1,59-65. Ks. Iso katekismus, Tunnustuskirjat 420-423.

Tohtori Martti Lutheruksen saarna uudesta syntymisestä, niin myös saarna syntien an­teeksi saamisesta. Suom. J. E. Ahlgrén. Turku 1845. (J. E. Frenckell & Poika).  Die ander Predigt, uber das Euangelion Johanis 3. Hauspostille 1544. WA 52,345-356; [52,497]. Ks. Huonepostilla 475-487; 656-666.­

Tohtori Martti Lutherin Saarnoja vanhoihin (1:sen vuosikerran) evanke­liumiteksteihin. Uusi laitos. Lutherin kootuista teoksista valinnut ja järjestänyt W. Kreutzer. Suom. N.E.Wainio. Porvoo 1906 (WSOY). Vrt. Kirkkopostilla 1-3 (ks. tämän kirjallisuusluettelon johdantoa!).

Tohtori Martti Luteerin selitys Kristuksen kirkosta.  Tampere 1901 (Kustannus ja kirjap. osakeyhtiö Sampo). Ausle­gung des Glaubens. Der Dritte artickel. Deudsch Catechis­mus. (Der Grosse Katechis­mus.) 1529. WA 30,1,125-238. Tunnustuskirjat 379-383.

Tohtori Martti Lutheruksen saarna viisaista ja tyhmistä neitseis­tä. [Suom. ei mainintaa]. Rau­ma 1931 (Maria Frangen-Näähä). Ks. Huonepostilla 737-740.

Tohtori Martti Luteruksen kirje vaaliruhtinas Fredrikki Vii­saal­le. Suom. Gustaf Dahlberg. Luther an Kurfürst Friedrich. Borna, 5. März 1522. WABr 2,454-457. Tohtori Martti Luteruksen Uskonpuh­dis­tusta koskevia kirjoja 2,454. Ks. Kirjeitä (Valitut teokset 3, 578-581).  Helsinki 1890 (SLEY).

Tohtori Martti Lutherin Epistola-postilla.  Suom. Carl Enebäck.  Turku 1858 (J.W.Lillja). Suurilta osin sama sama kuin J.E. Ahlgrenin postilla, jossa tuoreempi käännös.

Toinen saarna joulupäivänä. Kaksi joulusaarnaa, s.7-15. Rauma 1931. Evangelium in der Früh-Christmess. Luk 2,15-20. Kirchen­postille 1522. WA 10,1,1,128-129-141.  Ks. Kirkkopos­tilla 1,308-315.

Tri Martti Lutheruksen ajatukset nurkkasaarnaajista.  Viipuri 1885.  Ks. Kaksi kirjettä. Toinen Luikkijoista ja nurk­kasaarnaajista ja toinen Lain hylkääjiä vastaan.  [Suom. ei mainintaa] Oulu 1877. (Joh. Bergdahl) Oulu 1877.  Von den Schleichern und Winkelpredigern. 1532. WA 30,3,518-527.

Valon aseihin. Ks. Lyhyt Epistola-Postilla.

Vanhurskautemme. Kristus on meissä eikä niin kuin järki­viisaat sanovat ulkona meistä. Nikolainkaupunki 1901. In epistolam S. Pauli ad Galatas commentarius ex praelectione D. Martini Lutheri collectus. [1531.] 1535. WA 40,1,283. Sisältyy Galatalaiskirjeen selitykseen (A.E. Koskenniemen kääntämä laitos).

Yksinkertainen rukouksen  harjoitus 1-2.  Kuopio 1865-66.  Eine einfältige Weise zu beten für einen guten Freund. 1535. WA 38,358-375. Ks. Yksinkertainen tapa rukoilla. Suom. Matti Mikkola. SLEY 1995.

Ylösnousemus kuolleista eli I Kor 15 luvun selitys. Turku 1862. Ks. Kuolleittein ylösnouseminen.

 

5. Muut teokset

 Bainton, Roland, Tässä Seison. Martti Lutherin  elämä.  (Here I stand. A life of Martin Luther).

Manns, Peter - Helmuth Nils Loose, Martti Luther. Suom. Helinä Kuusiola. Helsinki 1983 (SLEY-kirjat).

Olaus Svebilius. Lutherin Vähän katekismuksen yksinkertainen selitys. Toim. Lauri Koskenniemi. Pieksämäki 1995 (SLEY) (Lutherin katekismus, s. 7-41, ei sisälly tekstiin).

Pieper, Franz, Kristillinen Dogmatiikka. Lyhennetty laitos. Laatinut J.T. Müller, suom. Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu laitos SLEY-kirjat 1995. (Huom: Kreikka ja heprea eivät välity oikeassa muodossa!).



[1]                    alkuteos?

[2]                      alkuteos?


© Suomen luterilainen Evankeliumiyhdistys