Saarna kasteen kunnianarvoisesta sakramentista (loppuosa) 

Kaksitoista. Nyt on aika käsitellä sakramentin kolmatta kohtaa eli uskoa. Usko on lujaa luottamista kaikkeen tähän, nimittäin siihen, ettei sakramentti merkitse kuolemaa ja ylösnousemusta vasta viimeisenä päivänä, jolloin ihminen tulee uudeksi ja elää iankaikkisesti ilman syntiä, vaan että se varmasti jo alkaa vaikuttaa kaikkea tätä. Sakramentti yhdistää meidät Jumalan kanssa, niin että me tahdomme aina kuolemaan asti kuolettaa syntiä ja taistella sitä vastaan. Jumala puolestaan tahtoo varjella meitä ja kohdella meitä armollisesti eikä tuomita ankarasti, vaikka me olemmekin koko elämämme ajan syntisiä ja vasta kuolemassa tulemme puhtaiksi.

<<<0032>>>

Sinä siis ymmärrät, että yhtäältä ihminen tulee kasteessa viattomaksi, puhtaaksi ja synnittömäksi, ja toisaalta hän silti pysyy täynnä monenlaisia pahoja taipumuksia. Hän on puhdas vain siinä mielessä, että hän on alkanut puhdistua. Tästä puhtaudesta hänellä on merkki ja liitto, joissa hänen on jatkuvasti puhdistauduttava. Niiden ansiosta Jumala ei tahdo lukea häneen vielä jäänyttä epäpuhtautta hänen syykseen. Hän on siis puhdas pikemminkin Jumalan armahtavaisuuden vuoksi kuin oman olemuksensa perusteella, niin kuin profeetta sanoo psalmissa 32 (Ps. 32:1 - 2): "Autuaita ovat ne, joiden synnit ovat anteeksi annetut. Autuas on se ihminen, jonka syyksi Jumala ei lue hänen syntejään."

Tällaista uskoa me tarvitsemme kaikkein kipeimmin, sillä se on kaiken lohdutuksen perusta. Jolla sitä ei ole, hän joutuu syntinsä vuoksi epätoivoon, sillä synti, joka jää meihin kasteen jälkeen, saa aikaan, ettei mikään hyvä teko ole puhdas Jumalan edessä. Sen vuoksi meidän on sumeilematta ja suoraan pitäydyttävä kasteeseen ja asetettava se kaikkea syntiä ja omantunnon syytöksiä vastaan. Nöyrästi meidän on sanottava: "Minä tiedän aivan hyvin, etten minä voi tehdä yhtään puhdasta tekoa. Mutta minut on kastettu, ja siinä Jumala, joka ei voi valehdella, on yhdistänyt minut itseensä. Hän ei lue minun syntiäni syykseni, vaan hän kuolettaa ja tuhoaa sen."

Kolmetoista. Nyt me siis ymmärrämme, että kasteessa saamamme viattomuus perustuu yksinomaan Jumalan laupeuteen. Hän panee sen alulle, hän sietää kärsivällisesti syntiämme ja hän kohtelee meitä ikään kuin me olisimme synnittömiä. Tästä me myös ymmärrämme, miksi Raamattu nimittää kristittyjä laupeuden lapsiksi (Ef. 5:1), armon kansaksi ja Jumalan hyvän tahdon ihmisiksi (Luuk. 2:14). Hehän ovat kasteessa alkaneet puhdistua. Jumalan laupeuden vuoksi heitä ei tuomita, vaikka heissä vielä onkin syntiä. Kuolemassa ja viimeisenä päivänä he tulevat täysin puhtaiksi, kuten kaste ja sen merkki osoittavat.

Sen vuoksi on suuri erehdys, kun ihmiset luulevat tulleensa kasteessa täysin puhtaiksi. Tietämättömyydessään he eksyvät eivätkä kuoleta syntiään, koska he eivät tunnusta sen olemassaoloa. Näin he paatuvat ja mitätöivät kasteensa kokonaan. He turvautuvat vain pelkkiin ulkonaisiin tekoihin, vaikka juuri niissä ylpeys, viha ja muu luonnollinen pahuus heidän huomaamattaan vain vahvistuu ja yltyy.

<<<0033>>>

 Näinhän asia ei missään tapauksessa ole. Syntiä ja synnillistä taipumusta on pidettävä todellisena syntinä. Jumalan armon ansiota sen sijaan on, ettei se vahingoita meitä. Hän ei tahdo lukea sitä meidän syyksemme, kunhan me vain monin harjoituksin, teoin ja kärsimyksin taistelemme sitä vastaan ja viimein kuolemassa sen tuhoamme. Niiden ihmisten syntiä, jotka eivät näin tee, Jumala ei anna anteeksi, sillä he eivät toimi kasteen eivätkä sen velvoitusten mukaisesti ja lisäksi estävät Jumalan ja kasteen alkamaa työtä.

Neljätoista. Samanlaisia ovat myös ne, jotka luulevat, että he hyvitystöillä voivat hävittää syntinsä ja päästä siitä eroon. He ajautuvat lopulta niin pitkälle, etteivät enää välitä kasteesta — ikään kuin he eivät sitä tarvitsisikaan sen jälkeen, kun heidät kerran on nostettu ylös kastevedestä. He eivät tiedä, että kaste vaikuttaa voimallaan läpi koko elämän aina kuolemaan, jopa viimeiseen päivään saakka, kuten edellä on todettu. He haluavatkin keksiä toisen keinon syntien hävittämiseksi, nimittäin teot. Sen seurauksena heillä itsellään ja kaikilla heikäläisillä on huono, hämmentynyt ja horjuva omatunto; kuoleman hetkelläkin he ovat epätoivoisia. He eivät tiedä, mikä heidän asemansa Jumalan edessä on. He ovat siinä käsityksessä, että he synnin vuoksi olisivat menettäneet kasteensa ja ettei siitä enää olisikaan hyötyä. Varo tällaista harhaa oman henkesi tähden.

Jos siis joku on langennut syntiin, hänen tulee kaikin voimin ajatella omaa kastettaan ja sitä, että Jumala siinä on yhdistynyt häneen ja antanut kaikki synnit anteeksi, kunhan hän vain kuolemaansa saakka tahtoo taistella niitä vastaan. Tämän totuuden ja tämän Jumalan liiton varassa meidän on iloisesti ja rohkeasti elettävä. Silloin kaste näyttää jälleen voimansa ja vaikutuksensa, silloin sydän tulee jälleen rauhalliseksi ja iloiseksi, ei omien tekojensa eikä hyvitystekojensa, vaan Jumalan laupeuden ansiosta, jonka hän kasteessa on luvannut pitää iankaikkisesti.

<<<0034>>>

Tässä uskossa meidän on siis lujasti pysyttävä, niin että vaikka koko luomakunta ja synti kaikkinensa hyökkäisi meidän kimppuumme, me kuitenkin riipumme siinä kiinni. Joka sallii sen, että hänet pakotetaan eroon tästä uskosta, hän väittää, että Jumala on valehdellut sitoutuessaan kasteen sakramenttiin.

Viisitoista. Tätä uskoa perkele vastustaa kaikkein kiivaimmin. Jos hän sen onnistuu kumoamaan, niin hän on saavuttanut voiton. Perustuuhan myös parannuksen sakramentti, kuten sanottu, kasteen sakramenttiin. Synnit annetaan nimittäin anteeksi ainoastaan kastetuille eli niille, joille Jumala on luvannut antaa synnit anteeksi. Siten parannuksen sakramentti uudistaa ja nykyistää kasteen sakramentin, ikään kuin pappi sanoisi synninpäästössä: "Etkö huomaa, että Jumala on antanut sinulle syntisi anteeksi nyt, kuten hän myös kerran kasteessa lupasi ja kuten minä nyt hänen käskystään käytän avainten valtaa. Näin sinä jälleen pääset osalliseksi kasteen vaikutuksesta ja olemuksesta." Jos uskot sen, se on sinun. Jos epäilet, olet hukassa.

Näin me havaitsemme, että synti tosin estää kasteen toteutumista, nimittäin synnin anteeksiantamista ja kuolettamista, mutta yksin epäusko tekee kasteen vaikutuksen tyhjäksi. Usko taas poistaa nämä sen vaikutusta haittaavat esteet. Kaikki siis riippuu uskosta.

Haluan sanoa mahdollisimman selvästi, että on eri asia antaa synti anteeksi kuin päästä synnistä eroon tai ajaa se pois. Usko saa synnit anteeksi, vaikkei niitä olekaan kokonaan ajettu pois. Synnin pois ajaminen on taistelemista sitä vastaan ja viimein kuolemista. Siinä synti lopullisesti tuhoutuu. Mutta molemmat, sekä syntien anteeksiantaminen että niiden pois ajaminen, ovat kasteen vaikutusta. Niinpä apostoli kehottaa heprealaisia panemaan pois heihin kietoutuneen synnin, vaikka he ovatkin kastettuja ja heidän syntinsä on annettu anteeksi (Hepr. 12:1).

<<<0035>>>

Kun minä uskon, ettei Jumala lue syntiä minun syykseni, silloin kaste vaikuttaa varmasti ja synti on anteeksi annettu, vaikka se suureksi osaksi vielä onkin todellisuutta. Tämän jälkeen seuraa niiden pois ajaminen kärsimyksellä ja kuolemalla jne. Tämä on se uskonkohta, jossa me tunnustamme: "Minä uskon Pyhään Henkeen, syntien anteeksiantamisen" jne. Tämä kohta tarkoittaa erityisesti kastetta, jossa syntien anteeksiantaminen tapahtuu, kun Jumala yhdistyy meihin. Sen vuoksi tätä anteeksi antamista ei pidä epäillä.

Kuusitoista. Tästä seuraa, että kaste muuttaa kaikki kärsimykset ja varsinkin kuoleman hyödylliseksi avuksi, niin että niiden on pakko palvella kasteen vaikutusta eli synnin kuolettamista. Toisin ei voi käydäkään. Joka tahtoo toimia kasteensa mukaisesti ja päästä eroon synnistä, hänen täytyy kuolla. Synti puolestaan ei halua kuolla ja sen vuoksi se tekee kuoleman niin katkeraksi ja julmaksi. Tällä tavalla Jumala on niin armollinen ja voimallinen, että synti, joka on aiheuttanut kuoleman, ajaa itsensä pois omalla voimallaan eli kuolemalla.

On monia ihmisiä, jotka tahtovat elää tullakseen hurskaiksi, ja he myös puhuvat toiveestaan olla hurskaita. Ainoa tie tai tapa tulla hurskaaksi on kaste ja kasteen vaikutus eli kärsiminen ja kuoleminen. Elleivät he tätä halua, se on merkki siitä, etteivät he oikein tiedä, mistä on kysymys eivätkä he aiokaan tulla hurskaiksi.

Jumala onkin sen vuoksi asettanut monenlaisia säätyjä, joissa meidän on harjoittauduttava ja opittava kärsimään. Toisia varten hän on asettanut aviosäädyn, toisia varten hengellisen säädyn, toisille hän taas on antanut hallitusvallan. Kaikkia hän on käskenyt näkemään vaivaa ja tekemään työtä, jotta liha kuoletettaisiin ja totutettaisiin kuolemaan.

Kaste saa aikaan sen, että tämän elämän vaivattomuus, mukavuus ja nautinto ovat kaikille kastetuille pelkkää myrkkyä. Ne näet estävät kastetta vaikuttamasta eivätkä ne opeta ketään kärsimään, kuolemaan mielellään, pääsemään vapaaksi synnistä ja elämään kasteen mukaisesti. Pikemminkin ne vain lisäävät rakkautta tähän elämään, kauhua iankaikkista elämää kohtaan, kuoleman pelkoa ja haluttomuutta ajaa synti pois.

<<<0036>>>

Seitsemäntoista. Katsohan, miten ihmiset elävät. On monia, jotka paastoavat, rukoilevat, tekevät pyhiinvaellusmatkoja ja harjoittavat muuta vastaavaa. He luulevat näin hankkivansa paljon ansioita ja pääsevänsä istumaan tärkeille paikoille taivaassa. Mutta omaa pahuuttaan ja kunnottomuuttaan he eivät milloinkaan opi kuolettamaan. Paaston ja vastaavien harjoitusten tarkoitus on painaa alas vanhaa Aatamia ja syntistä luontoa ja totuttaa se luopumaan tämän elämän hauskuutuksista. Siten nuo harjoitukset päivä päivältä yhä enemmän ja enemmän valmistavat meitä kuolemaan ja näin toteuttavat kastetta.

Tällaista harjoittautumista ja vaivannäköä ei pidä arvioida lainkaan niiden määrän eikä suuruuden, vaan sen mukaan, miten ne vastaavat kasteen asettamia velvoituksia. Kukin ottakoon siis taakakseen vain sellaisia harjoituksia ja sen määrän, mikä hänelle on hyödyksi ja mikä on tarpeen syntisen luonnon kukistamiseksi ja sen valmistamiseksi kuolemaan. Näitä harjoituksia hän voi vähentää ja lisätä aina sen mukaan, näyttääkö synti vähenevän vai lisääntyvän.

Mutta nuo ihmiset tekevät oman päänsä mukaan. He ottavat suorittaakseen milloin mitäkin, yhtenä hetkenä tätä, toisena tuota, pelkästään sen mukaan miltä nuo teot muiden silmissä näyttävät. Äkkiä he myös jättävät ne sikseen ja osoittautuvat näin kovin epäluotettaviksi; eivätpä he juuri mitään saakaan aikaan. Muutamat menettävät jopa järkensä ja turmelevat luontonsa, niin etteivät enää ole hyödyksi itselleen eivätkä muille.

Tämä kaikki on seurausta siitä opista, jonka vallassa me olemme olleet. Siitä johtuvat meidän kuvitelmamme, että katumuksen ja kasteen jälkeen muka olisimme synnittömiä. Hyviä tekoja me keräämme pelkästään niiden itsensä vuoksi tai omien syntiemme sovittamiseksi emmekä sen tähden, että niillä hävittäisimme syntiä. Tällaisia kuvitelmia edistävät ne saarnaajat, jotka tyhmästi saarnaavat rakkaitten pyhien elämänvaiheista ja teoista; kaikkien pitäisi muka jäljitellä niitä. Ymmärtämättömät kuulijat joutuvatkin helposti harhaan ja ajautuvat epätoivoon näiden pyhien esikuvien edessä.

<<<0037>>>

Jumala on antanut jokaiselle pyhälle oman erityisen tavan ja armon, jolla kukin noudattaa omaa kastettaan. Mutta kasteen ja sen sisällön hän on asettanut kaikille yhteiseksi ohjeeksi. Jokaisen tulee omassa säädyssään koetella itseään ja etsiä ne tavat, joita noudattamalla hän parhaiten toteuttaa kastettaan; kuolettamalla syntiä ja kuolemalla Kristuksen taakka tulee kevyeksi ja suloiseksi. Sitä ei pidä kantaa ahdistuneena eikä murheellisena, niin kuin Salomokin sanoo (Saarn. 10:15): "Tyhmien teot kiduttavat heitä itseään, sillä he eivät tunne tietä kaupunkiin." Nämä ihmiset tuskaantuvat samalla tavalla kuin ne, jotka haluavat päästä kaupunkiin, mutta eivät löydä tietä. Heidän koko elämänsä ja toimintansa muuttuu katkeraksi, eivätkä he siltikään saa mitään aikaan.

Kahdeksantoista. Tässä on myös vastattava siihen yleiseen kysymykseen, onko kaste ja siinä Jumalalle antamamme lupaus jotain suurempaa ja korkeampaa kuin lupaus elää naimattomana tai ryhtyä papiksi tai astua hengelliseen säätyyn. Kaste on yhteinen kaikille kristityille, mutta joidenkin mielestä hengellinen sääty on jotain erityisempää ja korkeampaa.

Edellä sanotun perusteella tähän on helppo vastata. Kasteessa me kaikki annamme saman lupauksen kuolettaa syntiä ja tulla pyhiksi Jumalan armon vaikutuksesta. Hänelle me annamme ja uhraamme itsemme niin kuin saven savenvalajalle. Tässä kukaan ei ole parempi toista. Kasteen noudattaminen eli synnin kuolettaminen ei kuitenkaan toteudu yhdellä ainoalla elämäntavalla. Tämän vuoksi minä olen sanonut, että jokaisen tulee itsekseen miettiä, missä säädyssä hän parhaiten voi kuolettaa syntiä ja hillitä luontoaan. On siis varmaa, ettei ole olemassa mitään korkeampaa, parempaa eikä suurempaa lupausta kuin kasteessa annettu lupaus. Mitä suurempaa me voisimme luvata kuin karkottaa kaikki synnit, kuolla, vihata tätä elämää ja tulla pyhiksi?

Kasteessa antamaansa lupausta kukin voi toteuttaa siinä säädyssä, johon sitoutumalla hän sopivimmin voi noudattaa kasteensa velvoitusta. Jos kaksi ihmistä matkustaa samaan kaupunkiin, niin toinen voi mennä kinttupolkua, toinen taas maantietä, kumpikin parhaaksi katsomallaan tavalla. Joka siis sitoutuu esimerkiksi aviosäätyyn, hän elää tälle säädylle ominaisten vaivojen ja kärsimysten keskellä. Hän rasittaa luontoaan juuri siinä säädyssä, niin että se tottuu sekä rakkauteen että kärsimykseen. Näin hän välttää syntiä ja valmistautuu kuolemaan paremmin kuin hän voisi tehdä jossain muussa säädyssä.

<<<0038>>>

Mutta jos joku haluaa kärsiä enemmän ja tahtoo monien harjoitusten avulla nopeammin valmistautua kuolemaan ja pian saavuttaa kasteensa lopullisen tarkoituksen, hän sitoutukoon naimattomuuteen tai hengelliseen säätyyn. Oikea ja todellinen hengellinen sääty on näet pelkkää kärsimystä ja kidutusta, niin että siinä elävällä on enemmän vaivaa kasteestaan kuin aviosäätyyn kuuluvalla. Tuollaisten kidutusten ansiosta hän tottuu pian odottamaan kuolemaa iloisesti ja niin saavuttaa kasteensa päämäärän. Tämän säädyn yläpuolella on vain yksi korkeampi, nimittäin hengellistä hallintavaltaa käyttävä sääty, siis esimerkiksi piispat ja papit. Heidän tulee kestää paljon kärsimystä ja vaivannäköä ja olla joka hetki valmiit kuolemaan, ei vain oman itsensä tähden, vaan myös alaistensa vuoksi.

Missään säädyssä ei kuitenkaan saa unohtaa sitä ohjetta, josta puhuin edellä. Kaikilla näillä harjoituksilla on pyrittävä ainoastaan synnin karkottamiseen. Sen sijaan tekojen määrä tai suuruus ei saa ohjata meitä.

Mutta valitettavasti me olemme unohtaneet kasteen ja sen sisällön, siinä antamamme lupaukset sekä sen, miten meidän on sen mukaan elettävä ja päästävä sen päämäärään. Samalla tavalla me olemme unohtaneet myös oman tiemme ja säätymme. Hädin tuskin me enää tiedämme, mitä varten nämä säädyt on asetettu ja miten niissä kasteen täyttämiseksi on elettävä. Niistä on tullut yhtä ylpeilyä ja jäljelle on jäänyt pelkkä ulkokuori, kuten Jesaja sanoo (Jes. 1:22): "Sinun hopeasi on muuttunut kuonaksi ja sinun viinisi on laimentunut vedeksi." Jumala armahtakoon meitä. Aamen.

<<<0039>>>

Yhdeksäntoista. Koska siis kasteen pyhä sakramentti on näin suuri, armollinen ja lohdullinen asia, meidän on vakavasti pidettävä huolta siitä, että me sydämestämme ja iloisesti aina kiitämme siitä Jumalaa sekä ylistämme ja kunnioitamme häntä. Minä pelkään, että me olemme kiittämättömyydellämme ansainneet sokeutemme ja tulleet arvottomiksi tuntemaan noin suurta armoa. Koko maailma on ollut ja on täynnä kastetta ja Jumalan armoa, mutta meidät on harhautettu luottamaan omiin ahdistaviin tekoihimme, jopa aneisiin ja muihin samanlaisiin tyhjiin lohdutuksiin. Me olemme luulleet, että saamme luottaa Jumalaan vasta sen jälkeen, kun me olemme tulleet hurskaiksi ja itse olemme hyvittäneet omat syntimme, ikään kuin me voisimme rahalla ostaa häneltä hänen armonsa.

Toden totta, se joka lähestyy Jumalan tuomiota omin avuin eikä ymmärrä, että Jumalan armo sietää häntä syntisenä ja tekee juuri sellaisen autuaaksi, hän ei milloinkaan iloitse Jumalasta eikä myöskään voi rakastaa eikä kiittää häntä.

Mutta kun me kuulemme, että hän kasteen liitossa ottaa meidät syntiset luokseen, armahtaa meidät ja puhdistaa meidät joka päivä, ja kun tämän lujasti uskomme, silloin sydämen on pakko tulla iloiseksi, rakastaa Jumalaa ja kiittää häntä. Niinpä hän sanoo profeetan välityksellä (Mal. 3:17): "Minä tahdon armahtaa teitä niin kuin isä lastaan." Sen vuoksi meidän on kiitettävä korkeasti ylistettyä majesteettia, joka osoittaa olevansa näin armollinen ja laupias meitä surkeita ja kirottuja matoja kohtaan. Häntä ja hänen tekoaan meidän on ylistettävä ja kunnioitettava.

Kaksikymmentä. Samalla meidän on kuitenkin varottava itseämme, ettei väärä varmuus saa meitä valtaansa ja pane meitä puhelemaan näin: "Jos kerran kaste on niin armollinen ja suuri asia, ettei Jumala lue meidän syntejämme syyksi ja että kaikki heti synnin jälkeen muuttuu kasteen voimasta helpoksi, niin minäpä tahdon nyt elää ja toimia oman tahtoni mukaan. Joskus myöhemmin tai vaikkapa kuoleman hetkellä ajattelen kastettani ja vetoan Jumalan liittoon. Silloin minä noudatan kastettani."

Kaste on todella niin suuri asia, että sinun syntisi ovat anteeksiannetut, kun sinä vain käännyt pois synneistäsi ja vetoat kasteen liittoon. Mutta jos sinä röyhkeästi ja kevytmielisesti teet syntiä ja ylpeilet armolla, niin varo, ettei tuomio kohtaa sinua jo ennen kuin ehdit kääntyä pois synneistäsi. Vaikka silloin haluaisitkin uskoa ja luottaa kasteeseen, sinun ahdistuksesi voi, Jumalan sallimuksesta, olla niin suuri, ettei uskosi ehkä enää kestä. Jos kerran ne, jotka eivät tee syntiä tai lankeavat pelkästä heikkoudesta, vain hädin tuskin kestävät, niin miten käy sinun röyhkeydellesi, joka kiusaa ja pilkkaa armoa?

<<<0040>>>

Eläkäämme siis Jumalan pelossa, jotta lujassa uskossa voisimme säilyttää hänen armonsa rikkauden ja iloisesti kiittäisimme hänen laupeuttaan aina ja iankaikkisesti. Aamen.

Keskustele tekstistä täällä