Vaaliruhtinas Fredrik Viisaalle [Wittenberg, maaliskuun 7 pnä 1522] Suosio ja rauha Jumalalta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta, aamen, ja uskollisuuden vakuutukseni. Korkea-arvoisin, jalosukuinen Ruhtinas ja armollisin Herra! Olen ajatellut hyvin paljon sitä, että Teidän Vaaliruhtinaalliselle Armollenne lienee aika hankalaa, että lähden taas ilman Teidän Armonne lupaa ja suostumusta Wittenbergiin, koska siitä aivan ilmeisesti koituu Teidän Vaaliruhtinaalliselle Armollenne ja koko maalle ja kaikille ihmisille suuri vaara, mutta varsinkin minulle, jonka paavillisen ja keisarillisen esivallan kiroamana ja tuomitsemana täytyy olla varustautunut kuolemaan. Mutta mitä minun sitten pitää tehdä? Asia on tärkeä ja Jumala vaatii ja kutsuu; niin täytyy olla ja niin on oleva: olkoon siis niin Jeesuksen Kristuksen elämän ja kuoleman Herran nimeen. Mutta etten salaisi Teidän Vaaliruhtinaalliselta Armoltanne syitäni, haluan selostaa Teidän Armollenne muutamia, sellaisina kuin ne minusta tuntuvat. Ensiksikään en tee sitä siksi, että halveksisin hänen keisarillisen majesteettinsa tai Teidän Armonne tai minkään muun valtaa. Sillä joskaan ei aina ole toteltava inhimillistä esivaltaa, siinä tapauksessa että se ryhtyy johonkin vastoin Jumalan käskyjä, ei sitä kuitenkaan saa koskaan halveksia, vaan sitä on kunnioitettava. Kristus ei oikaise Pilatuksen tuomiota, mutta <<<0582>>> Hän ei sysännyt tätä eikä keisaria sen takia valtaistuimelta eikä myöskään halveksinut häntä. Ensimmäinen syy on se, että kirkko on kutsunut minut kirjallisesti Wittenbergiin pyytäen ja rukoillen minua hartaasti tulemaan. Koska nyt kukaan ei voi kieltää sitä. että koko meno on alkanut minun takiani, ja minun täytyy tunnustautua sen kirkon alamaiseksi palvelijaksi, jonka pariin Jumala on minut lähettänyt, ei koskaan ole tullut mieleenikään kieltäytyä olemasta uskollinen kristilliselle rakkaudelle ja toteuttamasta sitä. Joskin nyt monet ihmiset pitävät tätä perkeleestä lähteneenä ja pohtivat sitä ja tuomitsevat sen eivätkä epäilemättä pidä tätä syytä minkään arvoisena, vaan pikemminkin ovat sitä mieltä, että Wittenberg ja kaikki se, mihin siellä on ryhdytty, joutaisi hiiteen, ei minua ole sillä vapautettu. Jumala ei näet tuomitse minua toisten ihmisten uskon tai epäuskon mukaan, olipa heitä sitten paljon tai vähän, vaan minun omantuntoni mukaan. Sillä minä tiedän, ettei minun sanani ja se mihin olen ryhtynyt ole lähtöisin minusta vaan Jumalasta ja ettei minkäänlainen kuolema eikä vaino saa minua ajattelemaan toisin. Minusta tuntuukin, että asian on annettava olla sillään. Toinen syy on se, että Wittenbergissä on saatana poissa ollessani tunkeutunut laumaani ja, kuten nyt koko maailma huutaa ja mikä myös on totta, saanut aikaan yhtä ja toista sellaista, jota en voi rauhoittaa millään kirjoituksella, vaan minun täytyy toimia siellä henkilökohtaisesti, puhua omalla suullani ja kuulla omin korvin, niin omatuntoni ei ole sallinut minun enää viivytellä pitempään. Siitä syystä on minun ollut vaarannettava ei ainoastaan Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne suosio ja epäsuosio, vaan myös koko maailman viha ja suopeus. Sehän on minun laumani, jonka Jumala on uskonut hoiviini, he ovat lapsiani Kristuksessa. Siitä ei ollut enää mitään väittelyä, onko minun tultava vai ei. Minä olen velvollinen kärsimään kuoleman heidän puolestaan ja sen haluan myös kernaasti ja iloisin mielin tehdä Jumalan armosta. kuten Kristus vaatii (Joh. 10, 12). Mutta jos olisin halunnut auttaa asiaa kirjein kuten tähän asti, niin ei olisi ollut tarpeen huutaa minulle: miksi en suostuisi pysymään ikuisesti poissa Wittenbergistä? Siksi että minunkin täytyy kerran kuolla lähimmäiseni puolesta. Kolmas on se, että minä pahoin pelkään ja surukseni olen siitä ikävä kyllä liiankin varma, että Saksan valtioissa syntyy suuri kapina, jolla Jumala tahtoo rangaista Saksan kansaa. Sillä näemme evankeliumin lankeavan otollisena tavalliseen ihmiseen, ja he käsittävät sen kirjaimellisesti; he näkevät että se on totta, mutta eivät osaa sitä kuitenkaan oikein käyttää. Sitä edistävät juuri ne, joiden tulisi rauhoittaa tuollainen meteli; he alkavat sammuttaa väkivalloin valoa, mutta eivät näe, että he siten vain katkeroittavat <<<0583>>> sydämiä ja pakottavat ihmiset nousemaan kapinaan ja käyttäytyvät, aivan kuin haluaisivat tuhottavan itsensä tai jopa lapsensakin; ja tämän Jumala epäilemättä lähettääkin heille kiusaksi. Sillä hengellinen tyrannius on heikentynyt, ja siihen minä pyrinkin kirjoituksellani. Nyt näen, että Jumala tahtoo ajaa asian pitemmälle, kuten hän teki Jerusalemille ja molemmille regimenteilleen. Olen äsken oppinut, ettei yksin hengellisen vaan myös maallisen vallan tulee väistyä evankeliumin tieltä, tapahtukoon se hyvällä tai pahalla, kuten käy selvästi ilmi kaikista Raamatun kertomuksista. Nyt on Jumala vaatinut Hesekielin kirjassa, että ihmisen on asetuttava muuriksi Häntä [Jumalan oikeudenmukaista tuomiota] vastaan kansan suojaksi; siksi minäkin olen ystävieni kanssa harkinnut välttämättömäksi toimia nähdäksemme, voisimmeko kääntää Jumalan tuomion pois tai vetää sen päällemme. Vaikka tämä syy olisikin minun itseni kannalta turha ja lisäksi vihollisteni mielestä naurettava, jos he sen kuulisivat, täytyy minun kuitenkin tehdä se, minkä näen ja tiedän tehtäväksi. Sillä Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne tulee tietää ja luottaa siihen, että taivaassa on asiat päätetty toisin kuin Nürnbergissä: ja tulette valitettavasti näkemään, että ne jotka luulevat jo syöneensä evankeliumin eivät ole vielä edes lukeneet ruokarukoustaan. On muitakin syitä, jotka eivät vielä järin pakota minua, joten minäkään en kiirehdi tai pohdi niitä. On liikaakin siinä, että evankeliumi kärsii: siksi ei mielestäni ole ollut välitettävä kenestäkään ihmisestä. Täten pyydän, että Teidän Vaaliruhtinaallinen Armonne antaisi minulle armollisesti anteeksi oleskeluni Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne kaupungissa ilman Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne tietoa ja lupaa. Sillä Teidän Vaaliruhtinaallinen Armonne on vain omaisuuksien ja ihmisten herra, mutta Kristus on niiden sielujen herra, joiden luokse Hän on minut lähettänyt ja joita varten minut herättänyt; heitä minä en saa jättää. Minä toivon, että Herrani Kristus hillitsee vihollisemme ja että minä voin heitä suojella, kuten Hän haluaa. Mutta jollei Hän halua, niin tapahtukoon Hänen rakas tahtonsa: Teidän Vaaliruhtinaalliselle Armollenne ei ole koituva minkäänlaista vaaraa eikä tuskaa minun takiani, sen totta totisesti tiedän. Olkoon Jumala laupeudessaan Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne kanssa. Kirjoitettu Wittenbergissä perjantaina ante Invocavit [7 pnä maaliskuuta] 1522. Teidän Vaaliruhtinaallisen Armonne alamainen palvelija Martinus Luther Keskustele tekstistä täällä. |
