Esipuheet Apokryfikirjoihin  (1545)

Esipuhe Juditin kirjaan

Jos Juditin kirjan voisi todistaa koetelluilla ja uskottavilla historialähteillä, niin se olisi todella hieno kirja, jonka tulisi kaikin mokomin olla Raamatussa. Mutta kirja ei sovi oikein yhteen pyhän Raamatun historian kanssa, erityisesti Jeremian ja Esran kirjojen mukaan. Ne osoittavat, että Jerusalem ja koko maa tuhottiin ja rakennettiin sitten vaivalloisesti uudelleen aikana, jolloin Persian kuningaskunta piti hallussaan kaikkia ympäristön maita.

Päinvastoin kirjoitetaan tämän kirjan ensimmäisessä luvussa, kun sanotaan, että Babylonin kuningas Nebukadnessar ensimmäisenä yritti ottaa koko maan haltuunsa, ja annetaan vaikutelma, että tämä tarina olisi tapahtunut ennen juutalaisten vankeutta ja persialaisten valtakuntaa. Toisin sanoo Filon, jonka mukaan tarinan tapahtumat kuuluvat siihen aikaan, kun juutalaiset olivat palanneet ja matkustaneet kotiin Babylonista kuningas Ahasveroksen (Xerxes) aikana. Tällöin juutalaiset eivät kuitenkaan vielä rakentaneet temppeliä eivätkä Jerusalemia, eikä heillä ollut hallintoakaan. Lopputuloksena on siis virheitä, ja epäilys sekä ajoista että nimistä, joita minä en mitenkään kykene yhdistämään toisiinsa.

Jotkut ajattelevat, että kyseessä ei ole historiankirjoitus ollenkaan vaan hengellisesti kaunis satu, jonkun pyhän ja henkevän miehen laatima, joka olisi halunnut kuvata ja luoda esikuvan koko juutalaisen kansan onnesta ja kaikkia vihollisiaan vastaan saavutetusta voitosta, jonka Jumala aina on ihmeellisesti lahjoittanut. Aivan samoin tekee Salomo Laulujen laulussa, kun hänkin kertoilee ja kuvittelee morsiamen, eikä kuitenkaan tarkoita ketään yksittäistä todellista henkilöä, vaan koko Israelin kansaa. Niinhän pyhä Johannes Ilmestyskirjassa ja Daniel piirtävät paljon kuvia ja eläimiä, mutta eivät suinkaan tarkoita sellaisia henkilöitä, vaan koko kristillistä Kirkkoa ja kuningaskuntaa. Herramme Kristuskin käyttää mielellään evankeliumissa vertauksia ja tällaisia tarinoita, ja vertaa taivaan valtakuntaa kymmeneen neitoon. Samoin kerrotaan kauppiaasta ja helmestä, leipovasta naisesta, sinapinsiemenestä, kalastajasta ja verkoista, paimenesta ja lampaista, ja niin edelleen.

Tällainen käsitys miellyttää minua suuresti. Ajattelen, että kertoja on tahallaan ja tietoisesti sijoittanut tarinaan virheet ajoista ja nimistä osoittaakseen lukijalle, että tämä ymmärtäisi sen hengelliseksi, pyhäksi saduksi.

Tähän sopivat mainiosti kaikki nimetkin! "Judithan" tarkoittaa Juudeaa eli juutalaisten kansaa, joka on siveä ja pyhä leski. Jumalan kansahan on aina hylätty leski, kuitenkin siveä ja pyhä. Jumalan sanassa se pysyykin puhtaana ja pyhänä, ja oikeassa uskossa, pitää itsensä kurissa ja rukoilee. "Holofernes" tarkoittaa "maallista johtajaa" tai "hallitsijaa". Hän on pakanallinen, jumalaton ja epäkristillinen herra tai ruhtinas, joka edustaa kaikkia juutalaisen kansan vihollisia. "Betulia" (Bait-Ilaja), kaupunki jota ei tunneta muualta, tarkoittaa "neitsyttä", ja osoittaa, että siihen aikaan juutalaiset olivat uskovia ja hurskaita, ja he olivat "puhdas neitsyt" vailla epäjumalanpalvelusta ja epäuskoa. Näinhän Jesaja ja Jeremiakin Israelia nimittävät. He myös pysyivät voittamattomina, vaikka olivatkin hätää kärsimässä.

Voihan olla, että he ovat tällaista kertomusta näytelleetkin, kuten meillä esitetään passioita ja muita pyhiä kertomuksia. Näin he opettivat kansaa ja nuorisoa, ikään kuin yleistajuisen kuvan tai esityksen avulla, luottamaan Jumalaan, olemaan hurskaita ja odottamaan kaikessa hädässä apua ja luottamusta Jumalalta kaikkia vihollisia vastaan.

Siksi tämä on hieno, hyvä pyhä ja hyödyllinen kirja, jota me kristityt voimme hyvin lukea. Sanat, joita henkilöt siinä sanovat, tulee ymmärtää niin kuin ne sanoisi hengellinen ja pyhä runoilija tai profeetta Pyhässä Hengessä, joka laatii näytelmäänsä tällaisia rooleja, ja saarnaa meille niiden kautta. Juditin kirjan kanssa kuuluu yhteen myös Filonin Viisaus (Viisauden kirja), jossa kuvataan tyrannia ja ylistetään Jumalan apua ja näin kasvatetaan kansaa.[1] Viisaus voisi olla lauluosuutena tuollaisessa näytelmässä, jollaisesta tämä Juditin kirja voisi hyvin olla eräs esimerkki.

(Denn die wort, so die Personen hie reden, sol man verstehen, als rede sie ein geistlicher, heiliger Poet oder Prophet, aus dem heiligen Geist, der solche Personen furstellet in seinem Spiel, und durch sie uns predigt. Und also gehöret auff dis Buch die Weisheit Philonis, welchs die Tyrannen Schilt, und Gottes hülffe preiset, so er seinem Volck erzeiget etc. Als ein Lied auff solch Spiel, welches desselben Buchs wol mag ein gemein Exempel heissen.)

Esipuhe Viisauden kirjaan

On ollut jo pitkään kiistaa siitä, pitäisikö tämä kirja laskea Vanhan Testamentin pyhien kirjoitusten joukkoon vai ei, etenkin kun kirjoittaja antaa 9. luvussa ymmärtää, että teoksessa on äänessä kuningas Salomo. Kuningasten kirjassahan hänen viisautensa maine kiirii kauas. Mutta vanhat isät ovat erottaneet kirjan Pyhästä Raamatusta ja todenneet, että se on tehty kuningas Salomon nimissä, jotta tämän kuuluisan hallitsijan nimi ja arvovalta lisäisivät kunnioitusta kirjaa kohtaan, ja että maalliset hallitsijat, joille se on suunnattu, pitäisivät sitä arvossa. Tieto kirjan kirjoittajasta lienee kadonnut jo aikaa sitten, kun sitä ei ole pidetty merkittävänä, ja vain kirjan nimi on jäänyt elämään. Monet kuitenkin katsovat, että kirjan olisi kirjoittanut Filon.[2] Epäilemättä hän onkin viisain ja oppinein kaikista juutalaisista, joita heidän kansallaan on profeettojen jälkeen ollut, kuten hänen muut teoksensa ja toimintansa osoittaa. Keisari Caligulan aikana juutalaiset joutuivat joidenkin kreikkalaisten (kuten Apionin ja monien muiden) häväistyskirjoitusten ja panettelun kohteeksi. Kun sitten juutalaisista vielä tehtiin keisarille pahansuovia ilmiantoja ja valituksia, juutalaiset lähettivät keskuudestaan Filonin keisarin eteen puolustamaan ja puhdistamaan heidän maineensa. Mutta keisari oli jo katkeroitunut juutalaisia kohtaan, torjui heidät luotaan eikä tahtonut ottaa heitä kuultaviksi. Silloin Filon sanoi rohkeasti ja varmasti maanmiehilleen: "Rakkaat veljet, älkää säikähtäkö, vaan olkaa luottavaisella mielellä. Kun ihmiset kieltävät meiltä apunsa, on varmaa, että Jumalan apu on meidän kanssamme."[3]

Näistä syistä minulla on se vaikutelma, että Filon on kirjoittanut kirjansa kääntyäkseen Jumalan puoleen, kun ei ole saanut omalle ja juutalaisten asialle oikeutta keisarin edessä. Hän uhkaakin vallanpitäjiä ja pahanpuhujia Jumalan tuomiolla. Siksi 1. ja 2. luvussa puhutaan niin voimakkaasti ja terävästi pahaa ja myrkyllistä puhetta vastaan, joka tuottaa vanhurskaille ja viattomille vainoa ja tuhoa näiden ajaessa totuuden asiaa. Vallanpitäjiä vastaan kerrotaan sitten hienoja esimerkkejä Jumalan tuomioista. Näin Jumala toimi esimerkiksi faraota ja egyptiläisiä vastaan Israelin lasten puolesta. Kaikki on kirjoitettu niin osuvin ja voimakkain sanoin, että voi hyvin kuvitella, miten Filon on tahtonut joka sanansa kohdistaa keisarin, roomalaisten ja pahansuovien kreikkalaisten säikyttämiseksi, kun he raivosivat hänen maanmiehiään vastaan. Nuo väkevät esimerkit varmasti myös lohduttivat juutalaisia.

Sittemmin monet ovat pitäneet kirjaa aidosti Raamattuun kuuluvana. Etenkin Rooman kirkossa sitä on arvostettu niin paljon, että tuskin mistään muusta Raamatun kirjasta on tehty niin paljon laulujakaan kuin Viisauden kirjasta. Arvelen syyksi sen, että kirjassa suomitaan ja ahdistetaan niin ankarasti hirmuhallitsijoita, kun taas pyhiä ja marttyyreja lohdutetaan kauniisti. Roomassahan kristittyjä vainottiin ja surmattiin enemmän kuin muualla maailmassa, ja siksi he ovatkin erityisen paljon käyttäneet tätä kirjaa  sen sopiessa niin hyvin heidän tilanteeseensa, uhkauksineen tyranneja vastaan ja lohdutuksineen pyhiä kohtaan. Eivät he tosin ole kaikkia kohtia ymmärtäneet ollenkaan ja toisia taas on usein tulkittu hirveän väkinäisesti. Näinhän koko pyhälle Raamatulle on käynyt usein ja käy nykyäänkin.

Kaikesta huolimatta kirja sisältää paljon hyvää ja ansaitsee hyvin tulla luetuksi. Etenkin kirja sopii kaikkien suurten herrojen luettavaksi, jotka polkevat alaisiaan ja raivoavat Jumalan sanaan pitäytyville viattomille ihmisille. Juuri heitä kirjan 6. luvussa puhutellaan ja tuodaan näin esiin, että teos on heitä varten kirjoitettu. Kohdassa sanotaan "Puheeni koskee teitä hirmuvaltiaita" (Viis. 6:10). Hienosti myös osoitetaan, että maailman vallanpitäjät saavat valtansa Jumalalta ja että he ovat Jumalan virkamiehiä. Heitä myös varoitetaan vakavasti käyttämästä Jumalan asettamaa virkaa tyranniaan.

Siksi Viisauden kirja ei tule nyt julki mitenkään huonoon aikaan. Nytkin hirmuvaltiaat käyttävät väärin valtaansa vastoin häntä, jolta ovat valta-asemansa saaneet. Lisäksi he elävät niin häpeällisesti epäjumalanpalveluksessa ja epäkristillisessä pyhyydessä, aivan samaan tapaan kuin Filon kuvaa roomalaisia ja kreikkalaisia. Kaikella tavalla kirja siis soveltuu omaan aikaamme.

Kirjaa nimitetään Salomon Viisaudeksi, koska se on, kuten sanoin, kirjoitettu Salomon nimissä ja hänen arvovallallaan ja koska se kuvaa viisautta niin kauniisti, nimittäin, mitä viisaus on, mihin se pystyy ja mistä se tulee. Etenkin olen kovasti mieltynyt siihen, että kirjoittaja suo Jumalan sanalle niin korkean aseman. Kaikki ihmeelliset teot, mitä Jumala on tehnyt vastustajilleen ja pyhilleen lasketaan sanan ansioksi. Voimme siis kirkkaasti tajuta, että viisaus ei tässä kirjassa tarkoita pakanallisten opettajien älykkäitä ja syvällisiä ajatuksia tai inhimillistä järkeä, vaan pyhää Jumalan sanaa. Huomaa, että kaikki viisauden ylistykseksi ja kunniaksi sanottu koskee kirjassa suoraan Jumalan sanaa. 16. luvussa kirjoittaja itsekin sanoo, että Israelin lapsia ei ravinnut taivaallinen leipä eikä heitä parantanut pronssikäärme, vaan Jumalan

sana. Kristuskin sanoo Matteuksen 4. luvussa: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä" jne. Näin kirjamme opettaa, että viisaus ei tule mistään muualta kuin Jumalalta ja antaa tähän Raamatusta monta esimerkkiä. Viisaudesta puhutaan siis samalla tavalla kuin muualla Raamatussa puhutaan Jumalan sanasta.

Olen halunnut tästä puhua nyt siksikin, että yleensä viisautta luullaan joksikin muuksi kuin mitä Raamattu sanoo sen olevan. Heti kun viisaus mainitaan, ajatukset kääntyvät äkkiä siihen, että viisaus on vain niitä ajatuksia, joita viisaat ihmiset kätkevät sydämeensä. Samaan hengenvetoon ulkonaista sanaa eli Raamattua ei pidetä viisautena ollenkaan, vaikka kaikki ihmisten ajatukset ilman Jumalan sanaa ovat silkkaa valhetta ja petollisia unia. Kun kirjan nimenä on siis Salomon viisaus, tarkoittaa se aivan samaa kuin Salomon kirja Jumalan sanasta. Viisauden henki taas on tuon sanan uskomista ja ymmärtämistä, minkä Pyhä Henki lahjoittaa. Tuollainen usko tai henki kykenee kaikkeen ja tekee kaiken, kuten kirjan 7. luvussa sanotaan.

Lopuksi, tämä kirja on hieno selitys ja ohje ensimmäisestä käskystä.[4] Huomaat, miten se alusta loppuun opettaa pelkäämään ja luottamaan yksin Jumalaan ja pelottelee Jumalan tuomiolla kaikkia, jotka eivät pelkää vaan halveksivat häntä. Toisaalta se taas lohduttaa Jumalan armon esimerkeillä kaikkia, jotka uskovat ja luottavat häneen. Tämä juuri on ensimmäisen käskyn oikeaa ymmärtämistä. Samoin huomaamme, että kaikki viisaus kumpuaa ja virtaa ensimmäisestä käskystä aivan kuin päälähteestä. Tuo käsky on tosi aurinko, jonka valossa kaikki viisaat näkevät kaiken minkä näkevät. Se joka pelkää Jumalaa ja luottaa hänen, on täynnä viisautta. Hän on koko maailman mestari, voimakkaampi kaikkia sanoja ja tekoja ja kaiken opin ja elämän tuomari. Se taas, joka ei pidä ensimmäistä käskyä eikä pelkää eikä luota Jumalaan, on täynnä hulluutta, ei kykene mihinkään eikä ole mitään. Ensisijainen syy tämän kirjan lukemiseen onkin se, että se opettaa pelkäämään Jumalaa ja turvaamaan häneen niin, että hän armollaan meitä auttaisi. Amen.

Esipuhe Tobitin kirjaan

Juditin kirjasta sanottu pätee vallan hyvin myös Tobitin kirjaan. Jos se on historiallinen, se on hieno ja pyhä kertomus. Mutta jos kirja on kuviteltua tarinaa, niin se on todella kunnollinen, kaunis, terveellinen ja hyödyllinen satu tai näytelmä, jonka on kirjoittanut joku henkevä runoilija. Oletan, että tällaisia satuja ja näytelmiä on juutalaisilla ollut paljonkin. He ovat käyttäneet niitä juhlissaan ja sapattina ja kasvattaneet siis nuorisoa viihteen avulla Jumalan sanaan ja tekoihin, etenkin rauhan ja hyvän hallinnon vallitessa. Heidän joukossaanhan on ollut paljon kunnon ihmisiä, profeettoja, laulajia, runoilijoita ja muita samanlaisia. He ovat harjoittaneet Jumalan sanaa ahkerasti ja kaikin tavoin.

Mahdollisesti kreikkalaiset ovat ottaneet juutalaisilta tapansa esittää komedioita ja tragedioita, samoin kuin muuta viisautta ja hurskaita tapoja. Judit nimittäin on hyvä, vakava ja vaikuttava tragedia, kun taas Tobit on mukava, hupaisa ja hurskas komedia. Judit opettaa, miten maa ja kansa joutuu usein kurjuuteen ja miten tyrannit ensin melskaavat suurin elkein ja lopulta joutuvat häpeällisesti turmioon. Samaan tapaan Tobit opettaa, miten hurskaalle maajussille tai porvarille saattaa myös käydä huonosti ja avioliitossa voi olla paljon kärsittävää. Jumala kuitenkin aina armollisesti auttaa, ja saattaa lopulta asiat iloisesti päätökseen. Aviopuolisoiden pitää tästä oppia olemaan kärsivällisiä ja kestämään kaikenlaista, panemaan toivonsa tulevaisuuteen, ja tekemään näin oikeassa jumalanpelossa ja lujassa uskossa.

Myös kreikkalainen teksti näyttää aivan siltä kuin kirja olisi ollut alunperin näytelmä. Kaikki näet kerrotaan Tobitin persoonassa aivan niin kuin ihmiset näytelmissä tekevät. Sitten on tullut joku taituri, joka on laatinut tämän näytelmän suoraan kerrontaan.

Nimetkin sopisivat hyvin tähän ajatukseen. "Tobias" tarkoittaa "hurskasta miestä". Hän siittää toisen Tobitin ja joutuu elämään vaaran ja huolien keskellä, joita sekä tyrannit ja naapurit hänelle tuottavat. Kun kerran onnettomuus ei tule koskaan yksinään, hän tulee vielä sokeaksi ja kaiken kukkuraksi riitautuu rakkaan Hannansa kanssa. He lähettävät poikansa pois, ja elämä on kurjaa ja täynnä huolia. Mutta Tobias pysyy lujana uskossa, kärsivällisyydessä ja hyvissä teoissa. "Hanna" tarkoittaa "lempeää" ja hän on mukava perheenäiti, joka elää miehensä kanssa rakkaudessa ja ystävyydessä. Paholainen "Asmodes" merkitsee "hävittäjää" tai "turmelijaa" ja on kotipiru, joka aina hangoittelee vastaan ja turmelee kaiken, niin ettei lasten ja perheen kanssa tulla toimeen. "Saara" tarkoittaa "taistelijaa" tai "voittajaa", joka  vihdoin pääsee niskan päälle ja voittaa. Kirjassa on myös Rafael eli "lääkäri" tai "parantaja", joka kutsuu itseään Asarjaksi eli "auttajaksi" tai "apulaiseksi", Hananjan pojaksi, eli korkeimman Jumalan apulaiseksi, lähetiksi tai sanansaattajaksi.

Jumala näet auttaa perheitä ja on aviopuolisoiden apuna, muuten he eivät voisi Asmodeukselle mitään.

Niinpä kirja on meille kristityillekin hyödyllinen ja hyvä luettavaksi. Sen on kirjoittanut hyvä heprealainen runoilija, joka ei käsittele turhuuksia, vaan ihan oikeita asioita, kuvaa ja pitää niitä todella hyvin esillä. Tähän kirjaan liittyy mainiosti Siirakin kirja. Onhan Sirak oikea opettaja ja lohduttaja jokamiehelle ja perheen isälle kaikissa asioissa. Tobitin kirja onkin Sirakin käytännöllinen sovellus.

Esipuhe Sirakin kirjaan

Tämä kirja on latinaksi kulkenut nimellä Ecclesiasticus. Nimi on yleensä käännetty "Hengelliseksi kasvatukseksi". Sitä on paljon käytetty kirkoissa, luettu, laulettu ja saarnattu, mutta heikosti ymmärtäen ja vähäiseksi hyödyksi, niin että se ei ole saanut aikaan oikeastaan muuta kuin hengellisen säädyn ja kirkollisten menojen komeilua.[5]

Kirjan oikea nimi on kirjoittajansa mukaan Jeesus Sirakin kirja, kuten sen esipuheessa ja kreikkalaisessa tekstissäkin todetaan, samaan tapaan kuin Mooses, Joosua, Jesaja ja kaikki profeettakirjat on nimetty tekijänsä mukaan. Vanhat isät eivät ole ottaneet sitä pyhien kirjoitusten joukkoon, vaan pitäneet sitä vain muuten hyvänä ja hienona, viisaan miehen kirjoittamana kirjana. Sellaisena minäkin sitä pidän.

Esipuheessa kerrotun perusteella näyttää siltä, että Sirak olisi tullut Egyptiin kuningas Euergeteksen aikana. Siellä hän on viimeistellyt kirjan, jonka hänen isoisänsä oli aikaisemmin aloittanut. Hän on useista kirjoista kerännyt kokoon kaikki parhaat viisaudet, jotka on löytänyt. Olihan Egyptissä upea kirjasto, jonka Euergeteksen isä, Filadelfos, oli perustanut.[6] Siihen aikaan kirjoja ja oppineita pidettiin suuressa arvossa, ja näitä saapui sinne ikään kuin yhteen suureen korkeakouluun, ennen kaikkea Kreikasta. Juutalaisetkin rakensivat Egyptiin temppelin ja aloittivat siellä jumalanpalveluksen.

Kirjan luonne näkyy siinäkin, että asiat eivät siinä seuraa toisiaan missään järjestyksessä, yhden kirjailijan kirjoittamana, vaan monien tekijöiden ja kirjoitusten kokoelmana, jotka on sitten koottu yhteen, aivan kuin mehiläinen imee mettä monista kukista ja kokoaa yhteen hunajaksi. Ilmeisesti tämä Jeesus Sirak on kuulunut Daavidin kuninkaalliseen sukuun ja ollut Amos Siirakin veljenpoika tai pojanpoika. Tämä on ollut Juudan suvun päämies, niin kuin Filonin mukaan voidaan olettaa, kaksisataa vuotta ennen Kristuksen syntymää, suurinpiirtein makkabilaisten aikana.[7]

Kirja on hyödyllinen tavallisille ihmisille, sillä sen vakaana tarkoituksena on saada lukijoistaan aikaan jumalaapelkääviä, hurskaita ja viisaita kansalaisia ja perheenisiä, jotka suhtautuisivat oikein Jumalaan, Jumalan sanaan, pappeihin, vanhempiin, vaimoon, lapsiin, omaan ruumiiseen, palvelijoihin, varallisuuteen, naapureihin, ystäviin, vihamiehiin, vallanpitäjiin ja kaikkiin muihin ihmisiin.  Kirjaa voi siis hyvin nimittää "Kotikasvatukseksi" eli hurskaan perheenisän hyveoppaaksi. Sehän on aidosti hengellinen kasvatusta ja sellaiseksi sitä pitäisi myös nimittää.

Kirjan kääntämisessä on ollut melkoinen vaiva. Se joka tahtoo tuohon vaivaan tutustua, voi verrata käännöstämme kaikkiin muihin kreikankielisiin, latinankielisiin ja saksankielisiin versioihin, vanhoihin ja uusiin. Nuo tekstit kyllä kertovat jotain tekijöistään.

Kirja on saanut osakseen niin paljon kaikenlaisten dosenttien (Klügeling) mielipiteitä, että ei olisi ihme, vaikka se olisi kokonaan vaipunut tuntemattomuuteen, käsittämättömäksi ja kelvottomaksi tekstiksi, ilman että siihen olisi tullut miltään osin minkäänlaista tolkkua. Me olemme kuitenkin koonneet sen uudelleen kuin revityn ja hajalle sirotetun kirjeen, pyyhkineet sen puhtaaksi liasta ja päässeet tässä niin pitkälle kuin jokainen voi hyvin nähdä. Jumalalle olkoon siitä kiitos ja ylistys! Amen.

Kristityt eivät tule meitä tässä moittimaan. Mutta maailma tulee kyllä hyvyytensä mukaan meitä varmaan taas komeasti palkitsemaan.

Esipuhe Barukin kirjaan

Tämä kirja on varsin vähäpätöinen, kuka sitten lieneekin tämä Baruk. Ei näet ole uskottavaa, että Pyhän Jeremian palvelija, jonka nimi oli Baruk, ei olisi ollut hengeltään ylevämpi ja rikkaampi kuin tämä Baruk tässä. Hänen nimiinsä luetaan myös tässä kirjassa oleva kirje. Lisäksi vuosiluvut eivät täsmää historian kanssa.

Oli melko lähellä, että olisin jättänyt kirjan pois kuten Kolmannen ja Neljännen Esran kirjan. Näitä kahta Esran kirjaa en ole halunneet saksantaa ollenkaan, koska niissä ei ole kerta kaikkiaan mitään, mitä ei löytäisi paremmin Aisopoksesta tai vielä heikommista kirjoista. Sitä paitsi neljäs kirja on täyttä unennäköä, kuten itse Hieronymuskin tosiaan sanoo, eikä Lyra ole halunnut sitä selittää Kreikkalaisessa tekstissäkään sitä ei ole. Kuka hyvänsä tahtookin, voi ne kääntää, mutta älköön laskeko niitä näiden kirjojen joukkoon.

Barukin päästän tähän sakkiin, sillä hän kirjoittaa epäjumalia vastaan niin reippaasti ja pitää esillä Mooseksen lakia.

Esipuhe Ensimmäiseen makkabilaiskirjaan

Tämäkin kirja kuuluu niihin, joita ei ole hepreankielisessä Raamatussa. Se on kuitenkin tyyliltään ja kieleltään lähes samanlainen kuin muut Pyhän Raamatun kirjat, enkä pitäisi pahana, jos se luettaisiin niihin mukaan, sillä se on erittäin tarpeellinen ja hyödyllinen Danielin kirjan 11. luvun ymmärtämiseen. Kaikki mitä Daniel tuossa luvussa ennustaa Israelin kansan tulevasta ahdingosta ja onnettomuuksista, kuvaa tämä kirja täyttyneenä tosiasiana, kuten Antiokhos Suuren, Danielin sanojen mukaisen pakanakansojen ja väärien juutalaisten pienen avun ja suuren vainon. Kaikki tämä on tapahtunut makkabilaisten aikana. Siksi kirja on meille kristityille hyödyllinen lukea ja tuntea.

Onhan tuo sama Antiokhos ensinnäkin hahmotelma tai kuva lopunajan Antikristuksesta, joka saa aikaan hävitystä ja jumalanpalveluksen tuhoamisen Jerusalemissa ja Juudeassa. Hän ei ole syntynyt kovin kauan ennen Kristusta ja hänen ensimmäistä tulemistaan. Antiokhoksen avulla opimme tunnistamaan myös oikean Antikristuksen, joka tulee hävittämään kristikuntaa ja tuhoamaan jumalanpalvelusta ennen Kristuksen toista ja viimeistä tulemista. Näin meidän ei pidä säikähtää, jos tulemme tämmöistä kokemaan ja omin silmin näkemään, vaan meidän täytyy lujasti pitää kiinni siitä lohdusta, että selviämme ja pelastumme kaikesta huolimatta kristikunnan kanssa, olkoon meitä kohtaava raivo miten suurta tahansa ja ärhennelköön Perkele miten vain tahtoo.

Näemmehän me jo avunkin, olkoonkin vielä pienen ja vähäisen, jota kaikkivaltias Jumala on alkanut meille osoittaa. Rakas ja pyhä evankeliumi on se miekka, jolla Hänen omansa käyvät kunnolla tämän ajan antikristuksen kimppuun ja saavat jotakin aikaan, maksaa se mitä tahansa ja kuinka paljon verta sitten vuotaakin. Jumala auttoi tuolloinkin kansaansa makkabilaisten miekalla, vaikka he saivatkin osakseen vainoa ja suurta sydänten kärsimystä. Lisäksi he puhdistivat temppelin ja aloittivat uudelleen jumalanpalveluksen sekä kokosivat pienen kansansa yhteen, entiseen itsenäiseen hallintoon. Samoin tänään evankeliumi lakaisee pois epäjumalanpalveluksen ja, kuten Kristus sanoo, hänen enkelinsä "kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka viettelevät pahaan". Evankeliumi kokoaa taas yhteen todelliset kristityt vanhaan, oikeaan kristilliseen uskoon, aitoihin hyviin tekoihin ja jumalanpalvelukseen.

Toiseksi. Meidän tulee lohduttautua sillä, että Jumala auttoi makkabilaisia myöskin petollisia ja uskostaan luopuvia juutalaisia vastaan, ei vain Antiokhosta ja pakanoita vastaan. Nämä luopiot liittyivät pakanoihin ja auttoivat heitä vainoamaan, tappamaan ja tuottamaan paljon kärsimystä omalle kansalleen ja omille veljilleen. Meidän tulee siis olla varmoja ja mitään säikkymättä, kun väärät kristityt ja hurmahenget, joista on tullut meidän pettureitamme, rupeavat meitä vastustamaan ja ankarasti kiusaamaan ja vahingoittamaan aivan yhtä paljon ellei enemmänkin kuin meidän Antiokhoksemme eli antikristuksemme. Daniel on kyllä tämänkin sanonut ja tuonut julki meitä lohduttaakseen: näin sen täytyy mennä ja tapahtua. Oman kansamme lapset toimivat petollisesti meitä vastaan ja innoissaan vainoavat meitä. Siksi meidän osamme ei tule olemaan yhtään parempi kuin noiden hurskaiden Israelin lasten oman Antiokhoksensa eli Antikristuksensa ja väärien veljiensä kanssa.

Lopuksi Jumala kyllä rankaisee niin vihollisia kuin luopioitakin, niin että tyrannit ja petturit eivät jää vaille kostoa. Siksi me saamme katsella iloisin silmin ja hyvällä mielellä omia antikristuksiamme, tyrannejamme ja laumasielujamme ja sietää heidän ylimielisyyttään. Olemmehan me varmat siitä, että sellaista peliä he eivät kauan jatka, ja vielä vähemmän saavat suunnitelmiaan toteutettua, vaan vastaanottavat aivan pian palkkionsa (niin kuin Antiokhos ja nuo luopiot). Rangaistushan on jo hyvässä vauhdissa ja suurenee päivä päivältä, vaikka tämä ei noita paatuneita ja sokeita liikutakaan. Se ei kuitenkaan meitä koske, he tulevat sen kokemaan niin kuin nuo heidän esikuvansa. Suokoon Jumala, että tämä tapahtuisi nopeasti ja viivytyksettä; nuo ihmisethän eivät enää muusta parane. Suokoon Hän, että hänen nimensä näin pyhitettäisiin ja hänen valtakuntansa laajenisi; että kaikki särkyneet ja vangitut sydämet Perkeleen ja antikristuksen valtakunnassa saisivat lohdun. Amen.   

Esipuhe Toiseen makkabilaiskirjaan

Tämän kirjan pitäisi olla otsikkonsa mukaisesti Toinen makkabilaiskirja. Näin ei kuitenkaan voi olla, koska siinä kerrotaan asioista, jotka edeltävät  Ensimmäisen makkabilaiskirjan tapahtumia. Lisäksi tämä kirja lopettaa Juudas Makkabilaisen aikaan, siis Ensimmäisen makkabilaiskirjan 7. lukuun. Oikeastaan tätä pitäisi siis sanoa mieluummin ensimmäiseksi kuin toiseksi. Voimme kuitenkin kutsua sitä toisenlaiseksi makkabilaiskirjaksi, ei järjestyksessä toiseksi.

Päästän kirjan kuitenkin läpi, sillä siitä löytyy kaunis kertomus seitsemästä makkabilaisajan marttyyristä ja heidän äidistään sekä eräitä muita tarinoita. Näyttää kuitenkin siltä, että teoksella ei olisi yhtä kirjoittajaa, vaan että se on kursittu kokoon useammasta kirjasta.

Ongelmiakin siinä on. 8. luvussa kerrotaan Rasista, joka tappaa itsensä, ja pyhä Augustinus muiden isien muassa arvostelee tätä kohtaa. Tällainen malli ei käy laatuun eikä sitä voi kiittää, vaikka kertomuksen voisikin sietää ja selittää jotenkin parhain päin. Lisäksi Antiokhoksen kuolema kuvataan 1. luvussa aivan toisin kuin Ensimmäisessä makkabilaiskirjassa.

Kaiken kaikkiaan, yhtä suuressa määrin kuin Ensimmäinen makkabilaiskirja pitäisi oikeastaan ottaa mukaan pyhään Raamattuun, yhtä mieluusti pidän tämän toisen kirjan Raamatusta erillään, vaikka siinä on jotain hyvääkin. Suosittelen, että hurskas lukija nämä asiat itse arvioi ja huomaa.

Esipuhe Esterin ja Danielin kirjan lisäyksiin

Tässä seuraa joitakin katkelmia. Niitä emme ole halunneet kääntää profeetta Danielin ja Esterin kirjaan, vaan olemme kitkeneet tällaiset ruiskukat pois. Näitä tekstejähän ei ole heprealaisessa Danielissa eikä Esterissä. Kuitenkin olemme istuttaneet ne tähän omaan yrttitarhaansa tai lavalleen, sillä löytyyhän niistä paljon hyvääkin; erityisesti ylistyslaulu Benedicite.[8]

Susannan, Belin, Habakukin ja lohikäärmeen teksti näyttää myös kauniilta hengelliseltä sadulta, kuten Judit ja Tobit. Tältä kuulostavat jo nimetkin. "Susannahan" merkitsee "ruusua", eli hän on kauneutta maassa ja kansassa, köyhä joukko orjantappuroiden keskellä. "Daniel" merkitsee "tuomaria" ja niin edelleen. Olkoon historiallisuuden laita miten tahansa, kaikki voidaan helposti selittää merkitsemään valtiota, kotitaloutta ja uskovien hurskasta joukkoa.

[1]Luther piti Viisauden kirjaa Filonin laatimana.

[2] Näin esimerkiksi Hieronymus.

[3] Jos. Ant. 18, 8,1.

[4] Luther oli juuri kirjoittanut Ison katekismuksen selityksen 1. käskystä.

[5] Siirakin otteita on monissa roomalaiskatolisten pyhimysjuhlien lukukappaleissa.

[6] Siirakin kirjassa puhutaan Ptolemaios VIII Euergetes II:sta. Luther sekoittaa hänet aikaisempaan, Ptolemaios II Filadelfoksen poikaan, Ptolemaios III Euergetekseen.

[7] Luther viittaa virheellisesti Filonin nimissä liikkuneeseen kronikkaan, jossa puhutaan Amos Sirakista. Tämän henkilön Luther samastaa Ben Siran isoisään.

[8]Luther tarkoittaa "Kolmen miehen kiitosvirttä".