Timo Nisula

Lukijalle (Johdanto Lutherin apokryfikirjoihin kirjoittamiin esipuheisiin)

Vuonna 1523 Luther ensimmäisen kerran rajasi VT:n kaanonin heprealaisen tekstin mukaiseksi ja rajasi näin apokryfikirjat kaanonin ulkopuolelle.

Luther työskenteli Vanhan testamentin profeettakirjojen kanssa pitkään, koko 1520-luvun. Vasta vuonna 1529 tuli ajankohtaiseksi apokryfikirjojen kääntäminen saksan kielelle. Vastikään oli ilmestynyt Zürichissä lähes kokonainen apokryfikirjojen käännös. Kääntäjänä oli ollut Leo Jud. Luther väheksyi tämän käännöksen arvoa.[1] Huhtikuun lopulla Luther joutui sairauden vuoksi keskeyttämään opetustoimensa. Sairasloman hän käytti hyväkseen kääntämällä Viisauden kirjan. Jo toukokuun lopulla kirja oli ladottavana ja Melanchtonin tarkistettavana.

Vasta kolmen vuoden tauon jälkeen tuli työn alle Siirakin kirja. Syksyllä 1532 Luther käänsi kirjaa yhdessä Melanchtonin ja Caspar Crucigerin kanssa. Käännös tuotti tekijöilleen ilmeisesti päänvaivaa (Veit Dietrichin mukaan: D. Lutherus cum D. Philippo et Crucigero laborat in Ecclesiastico vertendo, qui liber mirum quantum negocii eis faciat). Luther kirjoitti kirjeessään marraskuun alussa: "Olen täysin kiinni Siirakin käännöksessä. Toivon, että kolmen viikon kuluttua pääsen vapaaksi tästä rääkistä (Tretmühle)". Ilmeisesti tekstipohjan kehnous on ollut kääntäjien suurin ongelma (liber corruptissimus in Graeco et Latino). Kun kirja saatiin viimein painoon, se osoittautui myyntimenestykseksi.[2]

Ennen kokonaisen raamattulaitoksen ilmestymistä oli käännettävä vielä loputkin apokryfikirjat.

Seuraavana vuonna (1533) ilmestyi Lutherin korkealle arvostama Ensimmäinen makkabilaiskirja. Sen kääntämisestä ei ole säilynyt lainkaan ensikäden tietoja. Myös kaikki käännöskäsikirjoitukset ja pohjakäännökset puuttuvat. Samoihin aikoihin ovat valmistuneet myös käännökset Danielin kirjan lisäyksistä (Bel ja lohikäärme, Susanna). Vuoden 1534 alkupuolella valmistuivat loput apokryfikirjojen käännökset. Luther liitti - ilman esipuhetta -  apokryfikirjojen kokoelmaan myös aikansa Septuaginta-laitoksista puuttuvan Manassen rukouksen, jota hän kovasti arvosti.

Yksittäisiä tietoja käännösten teosta on vähän. Epävarmaa on usein sekin, kuka on ollut minkäkin kirjan kääntäjänä. On luultavaa, että loput apokryfikirjojen käännöksistä ovatkin jonkun muun kuin Lutherin käsialaa. Myöhemmältä ajalta (1578) on peräisin tieto, että kummankin Makkabilaiskirjan käännökset olisivat Filip Melanchthonin kynästä.[3] Ainakin Ensimmäisen makkabilaiskirjan käännöksen kieli tuntuisi viittaavan tähän suuntaan, samoin kuin kirjan reunahuomautukset, joista suurin osa koskee numismaattisia ja kronologisia detaljeja - kummatkin Melanchthonin rakkaita harrastuksia.

Sekin tiedetään, että Lutherin oppinut ystävä Justus Jonas on kääntänyt Tobitin kirjan. Vuodelta 1533 peräisin olevassa pöytäpuheessa näet kerrotaan, että Jonas oli tuonut Tobitin käännöksen Lutherin luettavaksi ja saatteeksi kertonut kirjan sisältävän kaikenlaista "naurettavaa ja hölmöä".[4]

Käännöksiä valmisteltiin siis eri tahoilla. Luultavasti tästä johtuu sekin, että eri kirjat pohjautuivat eri alkuteksteihin. Judit, Tobit ja Ensimmäinen makkabilaiskirja käännettiin siekailematta Vulgatan pohjalta, kun taas Danielin lisäysten ja Toisen makkabilaiskirjan alkutekstinä oli Septuaginta.

Lutherin ote apokryfikirjoihin näkyy hauskasti hänen esipuheissaan. Useimmat teokset saavat häneltä kiittäviä lausuntoja, mutta on niitäkin, jotka ovat hädin tuskin ylittäneet riman (Baruk, Toinen makkabilaiskirja). Esipuheista käy hyvin ilmi ainakin kolme kriteeriä, joiden perusteella Luther on jättänyt teokset pois kanonisten kirjojen joukosta: 1) epähistoriallisuus 2) epäilyttävä sisältö 3) kirjan puuttuminen heprealaisten kaanonista.

Seuraavat käännökset pohjautuvat Wittenbergin Raamatun tieteelliseen tekstieditioon  (Weimarer Ausgabe: Deutsche Bibel Bd. 12). Lutherin esipuheet apokryfikirjoihin on julkaistu edellisen kerran sata vuotta sitten (suom. Juho Koskinen. Evankeliumiyhdistys Helsinki 1903.)

[1]Ea, quae transtulit Leo Jude Turegi, forte Zwinglio autore, mirum, quam nihili sint.

[2]DB, xliii: „neben dem Neuen Testament und Psalter war der Jesus Sirach im 16. Jahrhundert das weitaus beliebteste biblische Buch."

[3]Lähteenä on Melanchtonin ystävä David Chytraeus. Onomasticon theologicum: "In Germanicis Bibliis duo primi tantum Maccabaeorum libri ex Graeca in Teutonicam linguam conversi sunt a Philippo Melanthone. Quem versionis Germanicae authorem etiam oratio propria et purissima et multo simplicior et facilior quam in caeteris Bibliorum libris demonstrat." DB 12, l n93.

[4]TR 3, 133. Doctor Jonas, cum transtulisset Tobiam, scriptum translatum afferens Doctori Martino Luthero dixit in eo libro permulta esse ridicula et stulta. Professori Jonaksen kielitaitoa pidettiin hyvänä: Hieronymus Weller väitti 1567, että Jonaksen "latinan, kreikan ja saksan taito oli loistava, heprean keskinkertaisempi". DB 12, lii.