Sley 150

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys perustettiin pian 150 vuotta sitten, vuonna 1873. Evankeliumiyhdistys juhlii 150-vuotista taivaltaan vuoden 2023 aikana monin tavoin.
Juhlavuoden tapahtumia pähkinänkuoressa:
- 16.4. juhlakirjan julkaisu Helsingin Luther-kirkolla klo 14 alkaen
- 30.6. – 2.7. Valtakunnallinen Evankeliumijuhla Toholammilla
- 29.9. – 1.10. Sley 150 Armo kuuluu kaikille -juhlaviikonloppu
Armo kuuluu kaikille
Sley täyttää 150 vuotta vuonna 2023. Juhlaviikonloppua vietetään 29.9.–1.10.2023 Helsingin Luther-kirkolla. Lauantaina Riemumessu saapuu Helsingin Temppeliaukion kirkkoon.
Juhlavuoden teema on "Armo kuuluu kaikille”.
– Evankelisen uskon keskiössä on alusta saakka ollut ilo siitä, että Kristus on sovittanut koko maailman ristinkuolemallaan, ja siksi ihan jokainen saa siltä seisomalta uskoa syntinsä anteeksi annetuiksi ilman mitään ehtoja. Mikä olisikaan parempi juhlavuoden teema kuin iloa täynnä oleva ”Armo kuuluu kaikille”? Me olemme syntisiä ja me tarvitsemme armoa. Ja se on aivan kaikille tarjolla, yhdistyksen toiminnanjohtaja Tom Säilä kertoo.
Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on herätysliikejärjestö ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon lähetysjärjestö. Sley rakentaa kirkkoa kotimaassa vahvan raamattukoulutuksen, kasvatustyön ja messuyhteisöjen verkoston avulla. Suomessa Sley tunnetaan myös pohjoismaiden suurimmasta kristillisestä nuorten viikonlopputapahtumasta, Maata Näkyvissä -festareista.
Kansainvälisesti Sley tekee kirkon lähetystyötä kymmenessä maassa kolmella mantereella erityisesti siellä, missä kristittyjä on vähän. Järjestö kouluttaa yhteistyökirkkojen työntekijöitä, sekä tarjoaa turvaa ja koulupaikkoja orvoille ja sotaa paenneille lapsille sekä tytöille, jotka ovat ovat paenneet ympärileikkauksia ja pakkoavioliittoja. Työ tapahtuu yhteistyössä paikallisten kirkkojen kanssa, jotta osaaminen ja resurssit jäävät paikallisten kristittyjen käsiin.
Evankelinen herätysliike syntyi 1840-luvulla pastori Fredrik Gabriel Hedbergin löydettyä Raamatun lupaaman varmuuden pelastuksesta Kristuksen ristintyön vuoksi. Sley perustettiin 13.11.1873 erityisesti kustantamaan ja levittämään luterilaista kirjallisuutta. Sley on mm. kustantanut ja julkaissut Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat.
Perjantai 29.9.
18.00 Armo kuuluu kaikille, juhlaviikonlopun avajaiset: Juhana Tarvainen, Siionin kannel 2 -lauluja, House Band, videoterveisiä lähetyskentiltä, raamattuopetus, Ville Auvinen
19.30 Konsertti, Juhani Tikkanen & Jukka Leppilampi
21.00 lltahartaus ja nuorten jatkot
Lauantai 30.9.
9.30 Aamuehtoollinen: Johan Helkkula, Pekka Huhtinen
10.30 Yhteislähtö Hietaniemen hautausmaakierrokselle
10.30 Armon varassa, perinteiset Siionin kanteleen seurat: Eeva Johansson, Ossi Tammisto, Seppo Suokunnas, Reijo Arkkila
11.00 Hautausmaakierros: Hietaniemen hautausmaalla Tuomas Anttilan johdolla
12–13.30 Lounastauko
13.30 Armo - kallis mutta ilmainen, raamattuopetus: Kirsi Ryösö. Live-kuvitus Tuomas Lukkaroinen
14.20–14.40 Sley 2073, linjapuhe: toiminnanjohtaja Tom Säilä
14.20–16:15 Lasten ohjelmaa: Papan pyhis Lasse Räty, askartelupiste Luther-kirkon pyhistiimi
15.00–16.15 Onko armo yhteinen? -paneelikeskustelu: Tom Säilä, Lauri Vartiainen, Daniel Nummela, Heikki Haataja, moderointi: Karoliina Rauhio-Pokka
17.00 Riemumessu Temppeliaukion kirkossa: Liturgi Lasse Räty, saarna Martti Haverinen
18.73 Konsertti: Iltapala nuorille, iltahartaus
Sunnuntai 1.10.
11.00 International Divine Service: Luther-kirkko
11.00 Messu: Pyhän Sydämen kappeli, pyhäkoulu, kirkkokahvit, Kirstinkatu 1
14.30 Konsertti Maksetut viulut: Luther-kirkko
16.00 Pyhä-messu: musiikki: Maksetut viulut, pyhäkoulut, kirkkokahvit, Luther-kirkko
Odottakaa Sulkematta Puhelinta -videosarja
Odottakaa sulkematta puhelinta, eli tuttavallisemmin OSP, on Sleyn tuottama sarja videoita ja podcasteja, joissa tartutaan rohkeasti, evankelisen iloisesti ja raikkaasti härkää sarvista ja puhutaan Jeesuksesta, uskosta, epäilyksistä ja kaikesta, mitä elämään mahtuu. Sarja alkoi vuoden 2023 alussa, ja uusi jakso julkaistaan joka maanantai klo 19.
Lähetyskipinä-ohjelma Radio Deissä ja verkossa
Lähetyskipinä syttyy Radio Deissä sunnuntaisin kello 12.35 ja näin tasan yhdeltä Sleyn verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa videokuvan kera. Varttitunnin ohjelman toimittaa, lähetystyöntekijä itsekin, Pekka Jauhiainen ja ohjelmassa vierailevat lukuisat henkilöt, joille lähetystyö on tavalla tai toisella rakasta.
150 juhlasukat
Kysy lisää

Luther-kirkon teologi
Soili Haverinen
soili.haverinen@sley.fi