199 Paimenen seurasta eksyin korpeen

1. Paimenen seurasta eksyin korpeen ja harhailin. / Kun epäuskoni vuoksi hoitonsa unohdin, / niin jätin taakseni laitumen / ja hylkäsin hyvän paimenen.

2. Kun luulin tietäni oikeaksi, en pelännyt. / Kun mustaa muutettiin valkeaksi, en epäillyt. / En kuullut paimenen huutoa, / vaan oman tahtoni neuvoja.

3. Niin piikkipensaaseen kiinni kierryin, jäin vangiksi / ja jalopeuralle suuhun jouduin sen saaliiksi. / Se repi kylkeni hampaillaan / ja minut raateli raivoissaan.

4. Näin synnin kourissa minut näki ja armahti / Jeesus, hän lempeä paimeneni, ja pelasti. / Hän löysi lampaansa kärsivän / ja kaatoi tuon pedon hirveän.

5. Iloiten nosti hän olallensa, ei kysellyt / vaan kantoi kotiinsa helmassansa, ei syytellyt. / Vei minut vihreille niityille / ja virvoittaville vesille.

6. Hän ainoastaan on armahtanut, hän rakastaa. / Minulle kaiken on lahjoittanut ja lahjoittaa. / Hän minut osti jo verellään, / vie kerran taivaaseen sylissään.

Melodia:
Lunastettuin lauluja
Teksti:
Jonathan Evans ja Pietari Kurvinen
Uudistaja:
Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi:
1999