341 Iloinen, tyytyväinen nyt olen

1. Iloinen, tyytyväinen nyt olen uskossa / ja lepään Isän luona, on orjuus takana. / Hän minullekin kirkasti vahvan liittonsa / kuin kallion armossansa.

2. Vain parannusta, uskoa, rukoustani / aiemmin mietti aina levoton mieleni. / Nyt muistan yksin Jeesusta, rakkauttansa / ja kestävää uhriansa.

3. Maailma täällä vainoaa, syyttää, tuomitsee, / vaan Isäni on suurempi ja hän suojelee. / On armo paljon vahvempi heikkouttani. / Halleluja rakkaalleni!

4. On rakastanut Jeesus ja aina rakastaa, / hän otti minut kerran omakseen armosta. / Sen vuoksi olen puhdas kaikesta synnistä / Vapahtajani edessä.

5. Iloiten siksi kuljen nimessä Jeesuksen. / Hän kohta minut kutsuu hääjuhlaan taivaaseen. / Mutta jo täällä matkalla lapsen tavalla / näin kiittelen Vapahtajaa.

Melodia:
Lunastettuin lauluja
Teksti:
Lunastettuin lauluja
Uudistaja:
Lauri Thurén
Siionin kanteleeseen tulovuosi:
1999