Mitkä ovat Sleyn säännöt?

Sleyn säännöt määrittävät yhdistyksen toiminnan suunnan.

1 §
Nimi ja kotipaikka

Yhdistyksen nimi on Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys ry ja sen kotipaikka on Helsingin kaupunki.

2 §
Tarkoitus

Yhdistyksen tarkoituksena on, luottaen Jumalan armoon ja apuun, levittää Kristuksen evankeliumia, saattaa evankeliumin sana yhä useamman ihmisen jokapäiväiseen käyttöön ja näin edistää ihmisten turvautumista Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan.

3 §
Toiminnan perusta

Yhdistys pitäytyy kaikessa toiminnassaan Pyhään Raamattuun ja siinä ilmoitettuun Jumalan Sanaan sekä evankelis-luterilaisen kirkon kaikkien tunnustuskirjojen oppiin. Pyhä Raamattu asetetaan aina ensimmäiselle sijalle kaiken perustaksi.

4 §
Toiminnan laatu

Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys levittää Raamattua, Lutherin kirjoja ja muita luterilaisen tunnustuksen mukaisia julkaisuja.

Yhdistys tekee yhdessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen seurakuntien kanssa evankelisessa hengessä sisälähetys- ja ulkolähetystyötä käyttäen hallituksen hyväksymiä työmuotoja

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia, kolehteja ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteätä omaisuutta sekä toimeenpanna asianomaisen luvan saatuaan arpajaisia ja rahankeräyksiä. Yhdistyksen tuloja voivat olla myös yhdistykselle pysyviksi rahastoiksi lahjoitettujen varojen tuotot.

5 §
Jäsenet

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä yksityinen henkilö, joka sitoutuu elämässään yhdistyksen tarkoitukseen ja toiminnan perustaan.

Yhdistyksen jäsenen tulee pyrkiä omalla toiminnallaan, kuten lahjoituksin, testamentein, kirjoituksin, suullisen todistuksen kautta, ym., auttamaan yhdistyksen tarkoituksen toteuttamista.

Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus.

6 §
Jäsenmaksu

Jäseniltä voidaan periä liittymis- ja vuotuinen jäsenmaksu, joiden perimisestä ja suuruudesta yhdistyksen syyskokous vuosittain päättää. Eläkeläisille ja opiskelijoille voidaan vahvistaa alempi jäsenmaksu kuin muille jäsenille.

Jäsen, joka kahden kuukauden ajan on laiminlyönyt jäsenmaksun maksamisen, ei saa käyttää äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa.

7 §
Jäsenyyden päättyminen

Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle, tai ilmoittamalla eroamisestaan yhdistyksen kokouksessa pöytäkirjaan merkittäväksi.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä YhdL:n 14 §:n mukaisin perustein sekä lisäksi jäsenen, jonka oppi tai elämä on ristiriidassa yhdistyksen sääntöjen 5 §:n 1 momentin kanssa. Ennen erottamispäätöksen tekemistä hallituksen on varattava asianomaiselle jäsenelle tilaisuus selityksen antamiseen asiassa.

8 §
Alueellinen toiminta

Yhdistyksen jäsenet perustavat paikallista toimintaa varten osastoja ja messuyhteisöjä, joista muodostetaan alueellisia piirejä. Osastot ja piirit ovat rekisteröimättömiä yksikköjä, joiden perustamisesta, toimialueista, säännöistä ja toimintaohjeista päättää yhdistyksen hallitus.

9 §
Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen

Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään 30 päivää ennen kokousta julkaisemalla kokouskutsu Sanansaattaja-lehdessä.

10 §
Yhdistyksen kokoukset

Yhdistyksen kesäkokous pidetään vuosittain heinäkuun loppuun mennessä ja syyskokous vuosittain joulukuun loppuun mennessä. Kokousajat ja -paikat määrää hallitus.

Yhdistyksen kokoukseen voidaan osallistua tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana. Hallitus päättää etäosallistumisen mahdollisuudesta. 

Ylimääräinen yhdistyksen kokous pidetään, kun hallitus tai yhdistyksen kokous katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään yksi kymmenesosa (1/10) yhdistyksen äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii.

11 §
Yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat

Yhdistyksen kesäkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. tarkastetaan ja vahvistetaan hallituksen kertomus yhdistyksen toiminnasta edellisenä vuotena sekä päätetään toimenpiteistä, joihin kertomus antaa aihetta;
  2. käsitellään tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille tai niistä muista toimenpiteistä, joihin asiassa on aihetta, niin myös tilinpäätöksen osoittaman ylijäämän käyttämisestä;
  3. suoritetaan hallituksen jäsenten vaali erovuoroisten tilalle;
  4. valitaan tilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi valitaan muu kuin HTM- tai KHT-tilintarkastusyhteisö, valitaan myös varatilintarkastaja; sekä
  5. käsitellään ne asiat, jotka hallitus tai, sen mukaan kuin 3 momentissa on sanottu, jäsenet huomioon ottaen yhdistyslain 24 §:n määräykset ovat esittäneet yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi.

Yhdistyksen syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  1. vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  2. päätetään seuraavan vuoden liittymis- ja jäsenmaksun perimisestä ja niiden suuruudesta; sekä
  3. käsitellään ne asiat, jotka hallitus tai, sen mukaan kuin 3 momentissa on sanottu, jäsenet huomioon ottaen yhdistyslain 24 §:n määräykset ovat esittäneet yhdistyksen kokouksen käsiteltäväksi.
    Yhdistyksen kokouksessa käsiteltäväksi tarkoitettu jäsenen esitys on kirjallisesti toimitettava hallitukselle viimeistään seitsemän viikkoa ennen kokousta. Hallituksen on annettava siitä lausuntonsa.

Ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa otetaan käsiteltäväksi vain asia, joka on aiheuttanut kokouksen koollekutsumisen.

12 §
Hallitus

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu kaksitoista (12) jäsentä, joiden kaikkien toimikausi on kolme vuotta. Toimikausien peräkkäinen lukumäärä on rajoitettu kolmeen. Hallituksen jäsenistä kolmasosa on vuosittain erovuorossa.

Hallitus valitsee keskuudestaan vuosittain puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaanluettuna, on läsnä. Kutsu hallituksen kokoukseen ja sen esityslista on lähetettävä kullekin jäsenelle viimeistään viikkoa ennen kokousta.

13 §
Hallituksen tehtävät

Hallituksen tehtävänä on hoitaa yhdistyksen asioita sekä tällöin, sen ohessa mitä näissä säännöissä on määrätty, erityisesti:

  1. johtaa ja valvoa yhdistyksen toimintaa sekä kotimaassa että lähetyskentillä;
  2. valita yhdistykselle toiminnanjohtaja sekä muut johtoryhmän jäsenet;
  3. määrittää johtoryhmän tehtävät ja päättää sen toimivaltuudet;
  4. valita yhdistykselle hengellisen työn tekijät;
  5. vahvistaa piirien ja osastojen säännöt;
  6. laatia ja esittää yhdistyksen syyskokoukselle seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio;
  7. valmistaa kertomus yhdistyksen toiminnasta edellisenä vuotena ja yhdistyksen tilinpäätös sekä esittää ne ja tilintarkastajien lausunto yhdistyksen kesäkokoukselle;
  8. valmistella yhdistyksen kokouksissa käsiteltävät asiat sekä huolehtia yhdistyksen kokousten päätösten täytäntöönpanosta; sekä
  9. huolehtia yhdistyksen omaisuuden hoidosta ja päättää omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.

14 §
Hallituksen jaostot ja työvaliokunnat

Hallitus voi asettaa jaostoja ja työvaliokuntia, joiden tehtävänä on valmistella hallituksen käsiteltäviä asioita.

15 §
Neuvottelu- ja toimikunnat ja johtoryhmä

Hallitus voi eri tehtävien suorittamista varten asettaa neuvottelu- ja toimikuntia ja johtoryhmän.

16 §
Yhdistyksen nimen kirjoittaminen

Yhdistyksen nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja, jompikumpi yhdessä toiminnanjohtajan kanssa sekä hallituksen erikseen nimeämät henkilöt, kaksi yhdessä.

17 §
Tilit

Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.

Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille viimeistään tilikauden päättymistä seuraavan maaliskuun loppuun mennessä. Tilintarkastajien on annettava tarkastuksesta kertomuksensa hallitukselle viimeistään huhtikuun 15. päivänä.

18 §
Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) enemmistöllä äänestyksessä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta.

Tarkoituksensa turvaamiseksi yhdistys säilyttää muuttamattomina näiden sääntöjen 2 §:ssä, 3 §:ssä, 4 §:n 1 momentissa ja 5 §:ssä todetut periaatteet ja sääntöjä voidaan näiltä osin muuttaa vain yksimielisellä päätöksellä.

Yhdistyksen purkautuessa käytetään yhdistyksen varat yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisesta päättävän kokouksen määräämällä tavalla.