Abrahamin usko – luku 4
Miksi Abraham?
Kolmessa ensimmäisessä luvussa Paavali on esittänyt evankeliuminsa ytimen: kaikki ihmiset ovat syntisiä, mutta saavat syntinsä anteeksi uskoessaan Jeesukseen. Nyt hän jatkaa puhumalla Abrahamista. Miksi ihmeessä? Juutalaisille Abraham ei ollut eikä ole kuka hyvänsä. Hän on koko kansan kantaisä. Hänelle Jumala ilmestyi ja antoi lupauksensa. Kertauksen vuoksi on hyvä lukea 1. Moos. 12-25. Siitä käy selvästi ilmi, miksi kaikki juutlaiset kutsuvat itseään Abrahamin lapsiksi. Abraham ympärileikattiin liiton merkiksi ja sen jälkeen kaikki hänen jälkeläisensä ovat seuranneet tätä tapaa. Paavalin mukaan jo Abraham kuitenkin tiesi, että ihminen selviää Jumalan edessä vain uskomalla syntien anteeksiantamukseen eikä elämällä hänen edessään moitteettomasti. Nyt apostolilla on siis iso kala koukussa, kun hän alkaa puhua Abrahamista. Abrahamin mukana tulisi Kristuksen omien leiriin koko Vanhan testamentin pyhien joukko.
Tänään käsiteltävä jakso näyttää monessa mielessä hyvin vaikealta. Silti on syytä kärsivällisyyteen. Tämä on yksi jakso, jonka perusteella me kristityt emme noudata Mooseksen lain määräyksiä, jotka koskevat esimerkiksi ruokia tai uhrilakeja.
Mitä Abraham löysi? 4:1
Neljännen luvun ensimmäinen jae olisi ilmeisesti oikeammin käännettävä seuraavalla tavalla: ”Mitä sanomme Abrahamin, heimomme kantaisän, löytäneen?” Paavali heittää ilmaan kysymyksen, johon hän ei itse välittömästi vastaa. Näin juutalaiset saarnaajat tekivät hänen aikanaan usein. Huomaammeko me, mitä Paavali tarkoittaa? Tunnemmeko Raamattumme? Mitä Abraham sanoo löytäneensä? Oikea vastaus on luettavaissa Ensimmäisestä Mooseksen kirjasta, jakeesta 18:3, jonka sananmukainen (ja kreikkalaisen Vanhan testamentin käyttämä) muoto kuuluu: ”Herrani, jos olen löytänyt armon sinun silmiesi edessä, älä kulje palvelijasi ohi.” Abraham löysi armon ja tuli näin uskon isäksi kaikille, jotka luottavat Kristuksen ristiin. Tätä Paavali käsittelee koko neljännen luvun aikana. Kahden testamentin käännöksen ero kätkee sisälleen suuren ongelman. Vanhan testamentin kääntäjät ovat katsoneet sanat ”Herra, jos olen löytänyt armon” sovinnaiseksi itämaiseksi kohteliaisuudeksi (”Herrani, suothan minulle sen kunnian…”). Vielä pahempi on tilanne kohtien 1. Piet. 3:6 ja 1. Moos. 18:12 välillä: Pietari sanoo Saaran puhutelleen Abrahamia ”herrakseen”, mutta Vanhan testamentin käännös puhuu modernisti ”miehestä”. Kun toinen tai molemmat testamentit käännetään vapaasti, yhteys niiden välillä katkeaa.
Ikävä asia on, että käännösratkaisuja ei tehty erehdyksessä, vaan avoimin silmin ja tietoisesti. Protestanttisessa teologiassa on pitkään vaikuttanut virtaus, jonka mukaan kristityt ovat käyttäneet Vanhaa testamenttia tähän asti mielivaltaisesti omana kirjanaan. Perinteisellä kannalla olevat ovat tahtoneet seurata apostolien jalanjäljissä ja muistaa, että koko kristinusko perustuu Vanhalle testamentille. Kahden testamentin yhteyden näkeminen tai katkominen on yksi kirkkomme kohtalonkysymyksiä.
Abraham, uskon isä 4:2-8
Paavali pohtii syvällisesti Abrahamin jumalasuhdetta. Tuliko hän vanhurskaaksi Jumalan edessä siksi, että hän eli Jumalan käskyjen edessä? Ilmeisesti ei, koska hän ei koskaan kersku oikealla elämällään. Lisäksi Raamattu sanoo hänestä, että hän uskoi Jumalaan ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Eihän oikein elänyttä tarvitse kenenkään ”lukea vanhurskaaksi”, eikä uskolla ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Nyt kuitenkin puhutaan uskonvanhurskaudesta.
Paavalin mukaan Abraham lankesi syntiin epäillessään Jumalan sanoja. Herra puhutteli häntä ja lupasi palvelijalleen suuren palkan. Abraham vastaa kapinallisesti: ”Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit?” Koska Jumala ei ollut antanut vanhuuteen asti ehtineelle Abrahamille poikaa, kaikki muukin oli turhaa. Abraham oli katkeroitunut Jumalalle ja oli kapinassa (1. Moos. 15: 1-6). Jumala kuljetti Abrahamin ulos teltasta ja näytti kirkkaan tähtitaivaan. Niin paljon kuin oli tähtiä taivaalla, niin paljon tulisi Abrahamilla olemaan perillisiä. Abraham luopui kapinastaan ja uskoi Jumalaa. Tämä usko on Paavalin mielestä Abrahamin Jumala-suhteen perusta. Jumala antoi hänelle anteeksi hänen kapinansa eikä lukenut hänelle hänen syntiänsä.
Abraham opettaa meille siis hyvin yksinkertaisesti, että olemme syntisiä ihmisiä. Saamme kuitenkin luottaa Jumalan armon ja anteeksiantamukseen. Kun riipumme kiinni Kristuksessa, elämme samanlaisessa uskon suhteessa Jumalaan kuin aikanaan eli Abraham.
Entä ympärileikkaus? 4:9-12
Paavali jatkaa teologisen tarkka-ampujan rooliaan. Abrahamia sanotaan juutalaisten kantaisäksi. Ympärileikkaus on hänen jälkeläistensä keskuudessa liiton merkkinä, joka erottaa Abrahamin lapset pakanoista. Paavali osoittaa kuitenkin hetkeä, jolloin Jumala luki Abrahamille vanhurskauden uskon kautta: se tapahtui jo ennen ympärileikkaamista. Siksi lupaus uskonvanhurskaudesta ei koske vain ympärileikattuja juutalaisia, vaan myös ympärileikkaamattomia pakanoita, jotka uskovat Abrahamin tavoin, että Jumala antaa heille heidän syntinsä anteeksi. Näin ympärileikkausta ei enää tarvita liiton merkiksi.
Juuri tässä jaksossa on sanottuna, että Mooseksen lain noudattaminen ei ole edellytys Jumalan armon saamiselle. Mooseksen laki on annettu yhdelle kansalle tiettyä tarkoitusta varten. Meidän ei tarvitse sitä noudattaa. Sen sijaan meille kuuluvat Vanhan testamentin moraalinen laki, esimerkiksi kyymmenen käskyä, sekä Jeesuksen ja apostolien opetus.
Elämää kuoleman keskellä 4:13-25
Paavali ajattelee edelleen syvällisesti: Jumala antoi ensin Abrahamille uskonvanhurskauden ja lupauksen siitä, että hänestä tulee monen kansan isä. Jumalan tapana ei ole antaa ja ottaa kuten keljujen ihmisten toisinaan. Kun hän lupaa ja antaa, hän ei lisää ehtoja jälkikäteen. Siksi myöhemmin annettu laki ei voi tehdä tyhjäksi uskonvanhurskautta. Siinä tapauksessa Jumala olisi siirtänyt perintöoikeuden pois niiltä, joille hän sen lupasi. Näin hän ei tee. Jumala antaa edelleen synnit anteeksi armosta uskon kautta meille kuten Abrahamillekin. Abrahamin usko on meille esikuvallista. Hän oli saanut Jumalalta lupauksen jälkeläisestä ja siitä, että hänestä kasvaisi suuri suku. Tästä lupauksesta hän piti kiinni, vaikka sen enempää hänestä kuin Saara-vaimostakaan ei ollut enää suvun jatkajaksi. Siitä huolimatta Abraham oli täysin varma siitä, että Jumala myös täyttää sen, mitä hän lupaa. Juuri tällainen sinnikäs usko siihen, että Jumala herättää elämää kuoleman keskelläkin, luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Näin mekin saamme luottaa Jumalaan, joka herätti kuolleista Jeesuksen Kristuksen. Paavali päättää luvun huikeaan uskontunnustukseen: Jeesus Kristus on lyöty ristille meidän rikostemme tähden ja herätetty kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden. Näin Jumalan pelastusteko tulee luoksemme kokonaan meidän ulkopuoleltamme. Meillä on turvanamme oman vanhurskauden sijasta toisen vanhurskaus, Kristuksen sovitustyö.
Abrahamin usko ei todellakaan ollut pelkkää totenapitämistä, vaan sinnikästä riippumista Jumalan lupauksissa. Tämä asenne määräsi koko meidän elämämme. Tästä opimme, mitä on kristillinen usko. Se ei ole tiettyjen asioiden osaamista ja sitten unohtamista, vaan se on jatkuvaa elämistä Kristuksen omana ja johtopäätösten tekemistä siitä, että olemme Jumalan lapsia.
Abraham – Jumalan rakas tyhjätasku
Abrahamin ohi ei kannata kulkea katselematta hänen elämäänsa kokonaisuutena. Mikä mies hän oli? Tyhjätasku, paimentolainen, vielä ilman perillistä, mikä noihin aikoihin oli suuri häpeä. Jumala kutsui hänet liittoonsa ja otti hänet omakseen. Näin tyhjätaskusta tuli yhtäkkiä varsinainen pohatta. Hänellä oli Jumala ja Jumalan mukana kaikki.
Lutherille Abraham oli juuri tätä varten rakas, mikä on hyvin ymmärrettävää Lutherin omien elämänkohtaloiden takia. Oli aika, jolloin kirkko oli julistanut Lutherin kirkonkiroukseen ja valtio valtionkiroukseen. Lutherilla ei ollut muuta kuin Jumala, mutta Jumalan kanssa hänellä oli kaikki.
Usein elämässä kaikki näyttää valuvan hiekkaan. Terveys saattaa mennä, tai maine tai rikkaus. Tässä elämässä saattaa kertakaikkiaan joutua sivuraiteelle. Kristityn ihmisen valtava lohdutus on Abrahamin usko. Sinulla on Jumala, sinulla on kaikki. Olet Jumalan rakas tyhjätasku!
Kirjoittaessaan Abrahamista ja hänen uskostaan Paavali kirjoittaa vaikeatajuisesti. Jotta olisi helppoa ymmärtää, mitä hän tarkoittaa, olisi tunnettava hänen tapaansa erinomaisesti koko Vanha testamentti. Tärkeintä on kuitenkin tämä: Jeesuksen Kristuksen tähden me saamme kaikki uskoa, että Jumala on antanut meille syntimme anteeksi. Tästä todistaa jo Vanha testamentti ja etunenässä Israelin kansan kantaisä Abraham.