🔒 Hersonista Helsinkiin

 

Keväällä 2023 Ukrainan Hersonista kotoisin oleva Olena Haverinen työskenteli Helsingin Kampissa sijaitsevassa hotellissa Sleyn Luther-kirkkoa vastapäätä. Eräänä sunnuntaina hän lähti ystävänsä ehdotuksesta käymään kirkon jumalanpalveluksessa. Sen sunnuntain jälkeen mikään ei ollut niin kuin ennen.

Keväällä 2023 Ukrainasta kotoisin oleva Olena Haverinen työskenteli Mestari-hotellissa Helsingin Kampissa. Hän oli jo jonkun aikaa käynyt työkaverinsa kanssa seurakunnassa, jota ei kuitenkaan tuntenut kodikseen. Kerran samainen työkaveri ehdotti, että he menisivätkin työpaikkaa vastapäätä sijaitsevan Sleyn Luther-kirkon jumalanpalvelukseen.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun kävin luterilaisessa jumalanpalveluksessa, Olena kertoo.

Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

Artikkeli Hersonista Helsinkiin julkaistiin ensimmäisen kerran Sleyn kauppa.


Ps. tule mukaan – jaa tämä artikkeli

Osallistu ja anna tärkeälle asialle näkyvyyttä — jaa tämä artikkeli eteenpäin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinä tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



Lisää artikkeleita: