-
Connector.
Toiminta
Messuyhteisöissä puhutaan taloudesta
Menneenä sunnuntaina Sleyn messuyhteisöissä aloitettiin merkittävä varainhankintakampanja. Messuyhteisöjämme on rakennettu menneiden sukupolvien kokoamien varojen muodostamalle perustalle. Se on mahdollistanut yhteisöjen rakentamisen laajasti ympäri Suomea. Sleyn hallitus on kehottanut messuyhteisöjämme siirtymään nyt yhä enenevissä määrin kohti omavaraisuutta. Näin voimme jättää myös tuleville polville sellaisen lahjan, jonka olemme itse saaneet ottaa vastaan.
Tämän tavoitteen saavuttamiseksi messuyhteisöissä on nyt aloitettu kampanja, jossa kerrotaan säännöllisesti kuukausilahjoitusmahdollisuudesta omalle messuyhteisölle. Laajalla rintamalla omalle messuyhteisölle annettu kuukausittainen lahja, jonka suuruus on oikeassa suhteessa lahjoittajan omaan talouteen, mahdollistaa sen, että jatkossa Sleyn messuyhteisöjen taloudellinen tulevaisuus on turvattu.
Kun messuyhteisön oman toiminnan muodostamat kulut voidaan entistä suuremmalta osalta kattaa sitoutuneilla kuukausilahjoituksilla, on messuissa koottuja kolehteja mahdollista suunnata yhä enemmän lähetystyölle, lapsi- ja nuorisotyölle, diakonialle ja niin edelleen.
Kuukausilahjoittamiseen on kaksi pääsääntöistä kanavaa. Taivaallinenlahja.fi -sivustolla voi solmia kuukausilahjoitussopimuksen (valitse oma messuyhteisösi lahjoituskohde -pudotusvalikosta), jonka myötä lahjoittajalle lähetetään automaattisesti kerran kuukaudessa sähköpostilasku. Laskun voi siirtää halutessaan omassa verkkopankissa e-laskuksi pankin omien ohjeiden mukaan. E-laskun voi useissa pankeissa halutessaan kytkeä automaattiveloitukselle. Lahjoitussopimuksen päättäminen on helppoa: voit jättää kolme laskua maksamatta tai lähettää sähköpostia osoitteeseen laskut@sley.fi.
Toinen kanava kulkee suositun MobilePay-sovelluksen kautta. Messuyhteisöille on avattu kolehtien keruuseen käytetyn MobilePay-numeron oheen messuyhteisön omalle tuelle tarkoitettu numero. Tähän numeroon voi solmia kuukausilahjoitussopimuksen suoraan Mobile Pay-sovelluksessa. Sopimuksen voi myös purkaa sovelluksen sisällä. Oman yhteisösi MobilePay -numerosta voit kysyä pastorilta.

