-
Connector.
Lähetysblogit ja kirjeet
Vieraita Suomesta
Maikki Ochiengin lähettikirje 9/2026
2.11.2026
Lokakuun odotettu kohokohta oli Pekka Simojoen ja EtCetera kuoron konserttikiertue Keniassa. Kuorolaisten matkustus Nairobin konserttien jälkeen Kisumuun virkisti arkeamme täällä. Oli hienoa osallistua kahteen konserttipäivään, joista toinen oli järjestetty Masenon yliopiston kentällä ja toinen täällä Kisumussa kirkkomme pihapiirissä. Yliopiston konsertissa tapasin orpotyön tukemista neljästä Masenon yliopistossa opiskelevasta nuoresta kolme. Paikalla oli myös yksi orpotyön alumneista. Oli mukava viettää konserttipäivää yhdessä. Antti Saarenketo oli Sleyn puolesta järjestelemässä kuoron matkan käytännön järjestelyjä. Hän on ollut perheensä kanssa lähetystyössä Keniassa monen vuoden ajan palvellen myös orpolapsityössä. Hesbon ja Peter olivat tuolloin pieniä poikia. Nyt he ovat nuoria aikuisia, jotka valmistuvat Masenon yliopistosta puolen vuoden kuluttua.
Hesbon ja Peter asuivat Matongon orpokodissa vuosien ajan. Tuolloin he leikkivät yhdessä, oppivat lukemaan ja laskemaan samassa luokkahuoneessa, kävivät pyhäkoulua ja viettivät kaikki päivät yhdessä. Sunnuntaisin he kävelivät tien toisella puolella olevaan kirkkoon orpokodin työntekijöiden kanssa. Orpokodista he muuttivat pois kumpikin omiin suuntiinsa ja kävivät koulua eri paikkakunnilla. Nyt he opiskelevat samassa yliopistossa, Hesbon opiskelee viestintätekniikkaa ja Peter kriminologiaa. Peter on erittäin aktiivinen yliopiston luterilaisessa toiminnassa ja tässäkin konsertissa hän oli aktiivisena järjestäjänä. On hienoa, että hän on löytänyt tällaisen palvelutehtävän. Sleyn kautta tuleva rahoitus on ollut näiden nuorten miesten elämässä mukana ihan pienestä pojasta lähtien. Tukijoiden rukoukset ovat kannetelleet heitä aikuisuuteen saakka.
Lomalla
Lukiolaiset tekevät parhaillaan loppukokeita. Näiden kokeiden tulosten perusteella voi sitten hakeutua ammatti-koulutuksen pariin ensi vuonna. Orpotyön tukemana kahdeksan nuorta ahertaa loppukokeita. Muut koululaiset ovat aloittaneet pitkän joululoman. Uusi lukuvuosi alkaa tammikuussa. Lomalla olevat nuoret auttavat maaseudulla paljon kotitöissä. He kantavat vettä joelta tai kaivolta, tekevät peltotöitä, tiskaavat, pesevät pyykkiä ja huolehtivat perheen eläimistä. Toivottavasti aikaa jää myös lepäämiseen.
Lämmin kiitos kaikesta tuesta työllemme. Tukesi mahdollistaa Sleyn tekemän lähetystyön Keniassa.
Siunausta marraskuun päiviin!
Terveisin,
Maikki
Rukousaiheita
- koululaisten pitkä joululoma
- loppukokeita tekevät nuoret
- Credo Raamattuleirin valmistelut
- orpolapsityön tiimi ja nuoret perheineen
- Credo-ohjelma
- kiitetään kaikista Kenian työalueen tukijoista
- varjelusta matkoille
- virkistystä vapaa-aikaan
- Kiitos rukouksistasi!
Alkuperäinen kirje: https://mediakirjasto.media.sley.fi/documents/sleykeniaochieng2026_9.pdf

