🔒 Kristillisiin kouluihin jonotetaan

 

MikÀli kristillisille kouluille ei myönnetÀ uusia toimilupia, ei huomioida, ettÀ koululaitoksen sisÀllÀ tarvitaan vaihtoehtoja, toteaa Kristillisten koulujen ja pÀivÀkotien liiton puheenjohtaja Jukka SipilÀ.

Kristillisten koulujen suosio Euroopassa 2000-luvulla on ilmiö, joka on kiinnostanut tutkijoita – samaan aikaan kun tutkimuksessa on kumottu pitkÀÀn vallalla ollut kĂ€sitys maallistumisen etenemisestĂ€ lĂ€nsimaisissa yhteiskunnissa. Saksassa perustettiin kuusi uutta kristillistĂ€ koulua vuonna 2024, kertoi tuolloin kristillinen media CNE News. Hollannissa protestanttis- ja katolilaistaustaisissa kristillisissĂ€ kouluissa opiskelee yli 70 prosenttia kaikista peruskoulu- ja lukioikĂ€isistĂ€ koululaisista. Euroopassa on 1980-luvun lopulta lĂ€htien perustettu myös valtioiden rahoittamia islamilaisia ja hindulaisia kouluja.

Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa kristillisissĂ€ kouluissa opiskelee pienempi osuus kouluikĂ€isistĂ€ kuin Keski-Euroopassa. Esimerkiksi Ruotsissa lukuvuonna 2025–2026 kristillisiĂ€ kouluja oli viisikymmentĂ€. SiellĂ€ peruskouluikĂ€isistĂ€ lapsista vain noin 0,7 prosenttia opiskelee kristillisissĂ€ kouluissa.

Sanansaattajan verkkojuttu

Jatka lukemista

Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistÀ journalismia.

Jatka lukemista

Artikkeli Kristillisiin kouluihin jonotetaan julkaistiin ensimmĂ€isen kerran Sleyn kauppa – Luterilainen verkkokauppa | Kirjat, musiikki, lahjat.


Ps. tule mukaan – jaa tĂ€mĂ€ artikkeli

Osallistu ja anna tĂ€rkeĂ€lle asialle nĂ€kyvyyttĂ€ — jaa tĂ€mĂ€ artikkeli eteenpĂ€in esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinĂ€ tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



LisÀÀ artikkeleita: