Daavid antaa tässä Jumalalle lohdutuksesta rikkaan nimen, jonka vertaista tuskin Raamatusta löytyy. Hän sanoo häntä Jumalaksi, joka hellii ja rakastaa särjettyjä sydämiä, pitää niistä vaarin, armahtaa ja tahtoo auttaa niitä. Sanalla sanoen hän on murheellisten ja kurjien Jumala.

Autuas se, jolla on sydämessään tällainen kuva Jumalasta! Jumalaa ei voida käsittää hänen jumalallisessa majesteettisuudessaan eikä voimassaan. Siksi Jumala ja hänen armollinen, isällinen tahtonsa esitetään meille tässä ihanassa kuvassa. Hän ei ole Jumala, joka surmaa, vaan tekee eläväksi, ei tuomitse, vaan pelastaa, ei vihaa eikä hylkää murheellisia ja särjettyjä sydämiä, vaan rakastaa ja holhoaa niitä. Hän on elämän, autuuden, rauhan, ilon ja lohdutuksen Jumala.

Profeetta lohduttaa siis kaikkia murheellisia sydämiä sanomalla, ettei otollisempaa uhria voida Jumalalle antaa kuin murheellinen sydän, joka tuskassaan kuitenkin uskoo, että Jumala Kristuksessa tahtoo osoittaa hänelle armonsa. Pakottaaksensa meitä antamaan itselleen tämän uhrin hän usein lähettää ruton, nälän, sodan ja muita sellaisia onnettomuuksia, koska me herkemmin ja pikemmin onnettomuuden kuin onnen aikana etsimme Jumalaa ja pyydämme häneltä apua.