Psalminlaulaja on kuvannut pelkoa, vanhan ihmisemme ristiä ja miten sitä on kannettava ja kärsittävä. Nyt hän kuvaa toivoa, uuden ihmisen elämää ja millaista sen tulisi olla. Näitä molempiahan opetetaan psalmeissa, vieläpä koko Raamatussa. Sillä Jumala on lapsiaan kohtaan niin ihmeellinen, että hän tekee heidät autuaiksi viemällä heidät luonteeltaan vastakkaisiin ja vastakohtaisiin tiloihin. Ovathan toivo ja toivottomuus toistensa vastakohtia. Siitä huolimatta Jumalan lasten on toivottava toivottumuudessaan. Pelkohan ei ole mitään muuta kuin epätoivon alku ja toivo on pelastuksen alku. Näiden vastakohtaisuuksien on oltava meissä siksi, että meissä on kaksi luonnoltaan vastakkaista ihmistä, vanha ja uusi. Vanhan täytyy pelätä, joutua epätoivoon ja hukkua. Uuden täytyy toivoa hellittämättä ja tulla korotetuksi. Nämä molemmat ovat samassa ihmisessä, vieläpä samassa Jumalan teossa. Niinhän kuvanveistäjäkin kehittää kuvan muotoa poistaessaan ja hakatessaan irti puusta sen osan, joka ei sovellu kuvaan. Samoin uutta ihmistä muodostava toivo kasvaa siitä pelosta, joka leikkaa pois vanhan Aatamin.