Avioliiton oikea taito ja vahvin turva on siis se, että kukin oppii Jumalan sanan mukaan oikein arvostelemaan puolisoansa. Puolisohan on miehen ja vaimon kallein aarre ja kaunein koristus. Näin puolisoa pidetään kalliina ja rakkaana jumalallisena lahjana ja kalleutena. Vaikka nähtäisiin joku toinen, joka olisi omaa vaikka kauniimpikin, ajatellaan tähän tapaan: Olkoon hän kaunis, hän ei kuitenkaan ole kovin kaunis. Ja olkoon vaikka ihaninkin maailmassa, minulla on kuitenkin kodissani oma puolisoni, tämä on paljon kauniimpi koristus, jonka Jumala on antanut minulle ja sanallaan kaunistanut muita kauniimmaksi, vaikka hän vartaloltaan ei olisikaan ihana tai olisi muuten heikko.

Vaikka katselisin maailman kaikkia naisia, ei heissä ole yhtäkään, josta voisin iloisin omintunnoin kerskata niin kuin omastani näin: Tämän Jumala on lahjoittanut minulle ja antanut syliini. Tiedän, että hänelle ja kaikille enkeleille on hyvin mieluista, että uskollisesti rakastaen pysyn hänessä. Miksi siis hylkäisin näin kalliin jumalallisen lahjan ja mieltyisin toiseen, josta en löydä sellaista ihanaa aarretta?