Arvioi kristittyä vain uskon ja rakkauden kannalta. Mitä uskoon tulee, häntä ei koske mikään koko maailmassa, mutta rakkauden kannalta kaikki koskee häntä. Jumala ei poista evankeliumilla ihmisen olemukseen liittyvää. Hän sallii sen jäädä olemaan, mutta uudistaa sen. On luonnollista, että isä rakastaa poikaansa ja vaimo miestään: hän iloitsee kun heille käy hyvin ja murehtii kun käy pahoin. Uskon kannalta Jumalan edessä kristitty ei sen sijaan välitä sellaisesta, vaikkapa kaikki häviäisi, mutta mitä rakkauteen tulee se koskee hänen sydämeensä aivan kuin hätä olisi hänen omansa. Tahtoessaan opettaa meitä ymmärtämään tämän eron hän kirjoitti, että kantaisä Aabraham itki vaimoaan.

Jumala sallii siis tunteen jäädä sydämeen, mutta tahtoo meidän voittavan sen uskon kautta, joutumatta epätoivoon ja luopumatta hänestä. Tällä tavalla olet siis oikea kristitty: olet kaiken aikaa kuuliainen Jumalalle ja kuitenkin voit murehtia, kun toiselle käy pahoin. Kuinka mieletön onkaan se eräiden käsitys, että kristityn pitäisi olla luoduista ihmisistä niin vapaa, ettei välitä mitään siitä, kuinka toisen käy.