Tämä onkin todellinen vaara, se kun tulee hiipien ja varsin kauniin muotoisena, sillä vanhempiamme olemme velvolliset kunnioittamaan heihin vihastumatta. Usein käykin niin, että kunnioituksesta isää, äitiä, veljiä, sisaria, omaisia tai hyvää ystävää kohtaan tehdään sellaista, mikä muutoin jätettäisiin tekemättä, ja jätetään tekemättä sellaista, mikä muuten tehtäisiin. Sillä kun veri lämpenee, ei voida nähdä evankeliumin valkeutta. Silti jäädään muka mitä kauneimpaan valoon, aivan kuin kaikki tapahtuisi kuuliaisuuden tähden.

Kuinka pitkälle kukin meistä lieneekin ehtinyt, emme voi kehua päässeemme tässä asiassa voitolle. Tämä paha käy näet niin hiipien ihmisen kimppuun, että on vaikea huomata, miten usein jätetään saarnaamatta, rukoilematta, nuhtelematta ja rankaisematta, ettei vain vihoitettaisi ketään. Tämähän se jo alussa voitti Aadamin paratiisissa.

Jos siis tämä kiusaus on jo alussa ollut niin voimakas, että se on saattanut meidät kaikenlaiseen kurjuuteen, se jatkuu nyt varmasti paljon voimakkaampana.