Tämä on kummallinen saarna. Siitä nähdään, että Jumala pitää melkein tärkeämpänä palvella lähimmäistä kuin häntä. Häntä itseaän koskevassa asiassa hän antaa anteeksi kaikki synnit eikä tahdo kostaa rikoksiamme. Jos sitä vastoin käyttäydymme pahoin lähimmäistämme kohtaan, hänkään ei tahdo olla kanssamme sovinnossa eikä antaa mitään anteeksi.

Tämä mittaaminen tapahtuu siis uskon jälkeen eikä ennen sitä. Ennen kuin näet tulit uskoon, Jumala ei kohdellut sinua oman ansiosi vaan armon mukaisesti. Hän antoi sinun tulla sanansa luo ja julisti sinulle synnit anteeksi. On kuin Jumala nyt sanoisi: Mittaa siis sinäkin muille ihmisille samoin, mutta jos et, sinulle käy samoin kuin muille teet. Sinä et suosi heitä. Minäkään en tahdo olla sinulle suosiollinen. Sinä tuomitset ja hylkäät heidät. Minäkin tahdon hylätä ja tuomita sinut. Sinä otat heiltä, mutta et anna mitään. Minäkin tahdon ottaa sinulta enkä mitään anna.

Tässä tapahtuu siis uskon jälkeinen mittaaminen. Herra Jumalamme antaa niin suuren merkityksen lähimmäiseen kohdistuville teoille, että hän peruuttaa meille tekemänsä hyvän, ellemme mekin tahdo tehdä hyvää lähimmäisillemme. Me näet selvästi osoitamme, ettei meillä uskoa olekaan ja että olemme vääriä kristittyjä.