Tämä on kuvaannollista puhetta. Näin on maailman alusta käynyt hengellisessä hallituksessa: siinä kaikki syntyy joko laista tai armosta. Pelkkiä Ismaeleita on siellä, missä lain kansa hallitsee. He saavat kuitenkin Jumalalta oikean siemenen, niin kuin Ismael Aabrahamilta: he kuulevat sanan saarnaa ja puhelevat siitä enemmän kuin oikeat kristityt. He eivät kuitenkaan elä oikeassa mielessä, sillä he nojautuvat tekoihin, luottavat vapaaseen tahdonratkaisuunsa ja pitävät Jumalan käskyjä ensisijaisina.

Ei kukaan pysty moittimaan heidän tekopyhää elämänvaellustaan. Palkkavaimon lapsia he kaikki tyynni ovat. Heille ei näet ole annettu vielä lupauksen sanaa, vaan siinä on pelkkä liha ja veri, siis vain luonnonmukaisuutta. Siinä ei vaikuta Jumalan armo. Heillä ei ole uskoa eikä Henkeä, joka vapauttaisi heidät laista. Sellaisia ovat kaikki tekoihin pitäytyvät. He eivät näe eivätkä tunne Jumalaa. Hän on heiltä salattu. He vain kuulevat hänestä ja päättäväisesti aikovat pitäytyä tekoihinsa, kunnes Jumala tulisi siihen lisäksi antamaan armonsa. Näiden luo hän ei kuitenkaan ole tullut eikä milloinkaan tulekaan. Ismael se on ja Ismaeliksi jää.