Maata Näkyvissä -festarit siirtyvät ensi vuodelle 2021

 

Maata Näkyvissä -festarit on päätetty siirtää haasteellisen koronatilanteen vuoksi ensi vuodelle.  Tämän vuoden festarit oli tarkoitus järjestää 13.-15.11.2020 Gatorade Centerissä ja Turun Messukeskuksessa. Loppukesästä pahentunut koronatilanne pakotti järjestäjät tekemään kipeän päätöksen.

Tapahtuma siirtyy vuodella samalle viikonlopulle 19.-21.11.2021. Ensi vuonna toteutetaan tälle vuodelle suunniteltu ohjelma asian mukaisella päivityksellä varustettuna. ”Silloin juhlitaan entistä paremmalla meiningillä Maata Näkyvissä -festareita teemalla minulla on unelma”, toteaa tapahtuman pääjärjestäjä Sleyn nuorisotyö.

RASKAS JA KIPEÄ PÄÄTÖS

”Maata Näkyvissä -festareiden siirtäminen on raskas päätös”, toteaa tapahtuman johtaja ja Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen. ”Talven ja kevään aikana teimme paljon työtä tapahtuman eteen, sillä toivoimme ja uskoimme, että marraskuussa koronatilanne olisi parempi vaikka toisesta aallosta puhuttiin paljon jo huhtikuussa. Heinäkuun alussa tilanne näyttikin hyvältä, mutta nyt olemme pakotettuja toimimaan näin”.

Nuorisotapahtuman osanottajat ovat pääasiassa alaikäisiä nuoria. ”Meillä on tapahtuman  järjestäjinä ja kasvattajina vastuu ajatella ennen kaikkea terveyttä ja turvallisuutta. Gatorade Centeriin mahtuisi tietyillä järjestelyillä, turvaväleillä ja viidensadan hengen karsinoillakin paljon ihmisiä, mutta viruksen leviämisen riski olisi liian suuri”, toteaa Heinonen.

Maata Näkyvissä -festareiden projektipäällikkö Maaria Toskala on myös pahoillaan  peruutuksesta. ”Totta kai tuntuu kipeältä peruuttaa tapahtuma, jota teen työkseni koko vuoden”, Toskala toteaa ja jatkaa: ”Erityisen pahoillani olen tapahtumaan osallistumista suunnitelleiden nuorten sekä seurakuntien puolesta. Olemme informoineet seurakuntia tilanteestamme ja palaute seurakuntien nuorisotyönohjaajilta on tuntunut rohkaisevalta. Tälle tilanteelle ei nyt vaan voi mitään. Ajattelen niin, että vaikka MN-festarit peruuntuvat tältä syksyltä niin ne siirtyvät entistä ehompana seuraavaan vuoteen.”

”Maata Näkyvissä -festarit on niin ainutlaatuinen tapahtuma, että emme järjestä festariviikonlopuksi korvaavaa ohjelmaa. Maata Näkyvissä -festareiden some tarjoaa syksyn mittaan varmasti kuitenkin jotain yllätyksiä ja myös nostalgiannälkäisille on luvassa tarjontaa. Tämä syksy mennään näillä satsauksilla tähän hetkeen ja alkuvuodesta käännetään katseet täysillä tulevaan syksyyn. Tapahtuma järjestetään jälleen vuoden 2021 marraskuussa, jos Jumala suo”, Toskala kertoo.

TAPPIOISTA HUOLIMATTA FESTARIT JATKUU

Sleyn nuorisotyö suunnittelee  järjestävänsä pienenä lohdutuksena syksyn aikana Unelmaklubi- iltoja. Nämä tapahtumat pitävät sisällään Maata Näkyvissä -festareista tuttua tunnelmaa, musiikkia ja sanaa ja ne striimataan YouTubeen, mutta niihin on tarkoitus ottaa myös turvamääräysten verran liveyleisöä paikalle, todetaan Sleyn nuorisotoimistosta.

Vuodella eteenpäin siirtyneet Maata Näkyvissä -festarit ovat aiheuttaneet tietysti myös kuluja tapahtuman järjestäjille. ”Totta kai meillä on menoja läpi vuoden. Tuntuuhan se hullulta, että tämän vuoden festareista tulee tappiota useita kymmeniä tuhansia vaikka tapahtuma ei toteudu laisinkaan, mutta näinä aikoina monella muulla on vielä hankalampi tilanne. Festarit eivät kuitenkaan tähän kaadu”, toteaa Sleyn nuoristyön johtaja Juha Heinonen.

INFOA LIPUN OSTANEILLE

Kaikkiin lipun ostaneisiin ollaan yhteydessä sähköpostitse tarkemmista infoista. Mikäli olet kuitenkin ostanut lipun vuoden 2020 tapahtumaan, se käy sellaisenaan myös ensi vuoden tapahtumassa. Jos haluat palauttaa liput ja saada rahasi takaisin, ota yhteyttä festaritoimistoon viimeistään 30.9.2020 sähköpostitse: toimisto@maatanakyvissa.fi.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: