-
Connector.
Toiminta
Marja-Leena
03.03.2017
Evankelisuus merkitsee minulle hengellistä kotia. Olen saanut opetusta, jonka kautta Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa on minulle kirkastunut. Evankelisuuden kautta olen myös oppinut siitä, mitä saan kasteen lahjan kautta omistaa. Miten pääsen ja päästään taivaaseen on yksi tärkeimmistä asioista. On ihana asia, että opetuksessa ei ole jäänyt epäselväksi, miten jaksetaan taivastiellä ja päästään kerran perille.
Hengellisen kodin sosiaalinen merkitys ei ole myöskään vähäinen. Messuyhteisössä ja muussa toiminnassa saan kokea kristittyjen yhteyttä, ja ystävyyttäkin. Siionin kannel! laulukirja on minulle erittäin rakas. Olen kiitollinen, että olen saanut laulunlahjan, jota olen voinut – ja saanut käyttää. Kuorolaulun ohella olen vähitellen vuosikymmenten aikana löytänyt itseni erilaisista tehtävistä myös Helsingin osaston toiminnassa.
Lisää artikkeleita:
- Jeesus-lapsi tuo rauhan
- Jäsenistö keskusteli Inkeristä ja järjestöyhteistyöstä: syyskokous koolla Helsingissä
- Lapuan tuomiokapituli käsitteli Seinäjoen messuista tehdyn kantelun ja Sleyn antaman vastauksen
- Loppuvuosi 2025
- Joulutervehdys
- Sley kohti vuotta 2026: alijäämää pienennetään, MNF yhdessä Puisto Liven kanssa ja lähettejä jatkokausille ympäri maailmaa
- #saankoluvan – allekirjoita avoin vetoomus Sleyn Porin messuyhteisön ehtoollisluvan puolesta
- Credon joulukirje
- December Greetings!
- Joulukuun terveiset!

