Joka tahtoo tulla viisaaksi, sanokoon siis: Minä uskon, älköönkä sanoko: Minä arvelen ja päättelen, onko tämä totta. Jos tahdot arvella ja päätellä, mihin silloin uskoa tarvitsisit? Se joka uskoo, ei arvostele, vaan antautuu arvosteltavaksi, antautuu toisen arvostelun kohteeksi sanoen: Olen tässä kohden tyhmä, en ymmärrä, en ole mitään nähnyt, kuullut enkä kokenut, mutta kun Jumala sanoo, tahdon uskoa sen todeksi, tahdon seurata sanaa ja panna mitättömiksi omat ajatukseni ja oman ymmärrykseni.

Näin hän antaa sanan arvostella itseään, luottaa siihen eikä turvaudu omaan ymmärrykseensä ja viisauteensa. Ei ole uskoa sillä, joka ei näin tee, ei ole Jumalaa eikä sitä, mikä Jumalan on, vaan hän elää sokean tavoin, joka ryhtyy arvostelemaan värejä ja auringon valoa, joita ei ole koskaan nähnyt eikä kokenut. Jos näet itse pyrin arvostelemaan ja päättelemään, minun ei tarvitse uskoa. Mutta tahdon uskoa häntä, jonka arvostelu yksin on pätevä, pysyä siinä ja kuolla sen turvissa, sillä luotan häneen. Pidän häntä itseäni viisaampana ja älykkäämpänä, uskon että hänen sanansa on totta, vaikka koko maailma sen hylkäisi.