
-
Connector.
Manna
Päivän Manna 4.9.
04.09.2025
Sillä Kristuksessa Jeesuksessa ei auta ympärileikkaus eikä ympärileikkaamattomuus, vaan rakkauden kautta vaikuttava usko. (Gal. 5:6)
Jos tahdot oikein uskoa Kristukseen ja todella omistaa hänet, sinun täytyy heittää sikseen kaikki teot, joilla aiot lähestyä Jumalaa ja kelvata hänelle. Ne ovat pauloja, jotka erottavat sinut Kristuksesta ja Jumalasta. Jumalalle eivät kelpaa mitkään muut kuin Kristuksen teot. Sinun on sallittava niiden ajaa asiasi Jumalan edessä, etkä saa tehdä mitään muuta kuin uskoa, että Kristus tekee tekonsa sinun edestäsi ja asettaa ne Jumalan eteen. Uskoa lukuun ottamatta meidän on kohdistettava kaikki tekomme lähimmäiseemme. Jumala ei vaadi meiltä itselleen mitään muita tekoja kuin sen, että Kristuksen kautta uskomme häneen. Se riittää hänelle, sillä siten annamme hänelle hänen kunniansa ja tunnustamme hänet armolliseksi, laupiaaksi, viisaaksi ja totiseksi.
Älä sitten enää murehdi mistään muusta kuin siitä, että teet lähimmäisellesi niin kuin Kristus on tehnyt sinulle: Annat kaikkien tekojesi ja koko elämäsi koitua lähimmäisesi eduksi ja hyödyksi. Etsi köyhiä, sairaita ja kaikenlaisia kurjia, auta heitä ja anna koko elämäsi olla voimiesi mukaan tarvitsevien hyödyksi. Pakene kuin perkelettä sitä, joka muistuttelee mieleesi muita tekoja.