Viisilapsinen Katajiston perhe käy Maata Näkyvissä -festareilla koko perheen voimin vuodesta toiseen. Tapahtumaa odotetaan perheessä jopa enemmän kuin joulua. Tänäkin vuonna erästä marraskuun viikonloppua odotetaan pirkkalaisessa omakotitalossa kihisevän jännityksen vallassa….
Ajatuksilla on seuraukset
Herrasmieskirjailija Joonas Konstig pitää kristinuskoa parhaana elämänkatsomuksena, koska se toimii parhaiten. Kirkko kompastuu hänen mielestään miellyttämiseen – ”eivät lapsetkaan kaipaa vanhemmistaan kavereita vaan aikuisia”. Joonas Konstigin työhuoneen seinällä on keltaisia…
Uusi elämä avioliittoleiriltä
Sari ja Harri Mannisen pitkään avioliittoon mahtuu kolme lasta ja molempien uskoontulo. Suurin mullistus oli kuitenkin kymmenen vuoden takainen avioliittoleiri Karkun evankelisella opistolla. Elettiin heinäkuuta 1993. Vastikään Vaasaan muuttaneen 16-vuotiaan…
Enää ei tarvitse vihata
Lapsuudessa nähty väkivalta jätti somepersoona Kamal Jafiin ahdistusta, joka purkautui teini-iässä kiusaamisena. Muslimista kristityksi kääntynyt mies sanoo nyt, että Jeesuksen rakkaus sulatti vihan. Treffit on sovittu kerrostalon kerhohuoneeseen kello…
Sana pimeyttä vastaan
Heidi Naukkarinen joutui totuutta etsiessään vuosiksi henkivaltojen otteeseen. Vapautuminen niistä on ollut pitkä prosessi, eikä se ole vieläkään täysin päättynyt. Turvapaikka on Jumalan sana. Muusikko Heidi Naukkarinen saapuu Maunulan…
Paimen rajan takana
Piispa Ivan Laptev kertoo, että näinä poliittisesti vaikeina aikoina Inkerin kirkon seurakuntiin on virrannut lisää väkeä. Ahdistuneet ihmiset kaipaavat lohtua. Teams-videohaastattelun pitäisi alkaa. Kamerasta näkyy piispan työhuone, mutta ketään…
Päivi Poukka:”Me saamme kasvattaa, mutta myös kasvaa”
Kahden lapsen äiti ja pienen pojan isoäiti Päivi Poukka jakaa monen vanhemman huolen jälkikasvusta maailman monenlaisten ajan tuulten keskellä. Lääkkeeksi hän esittää panostusta kristilliseen kasvatukseen ja rukoukseen. Kahteen otteeseen Sleyn…
Jotta Sleyn sivustot toimisivat nyt ja tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvasti, käytämme evästeitä ja muita vastaavia tekniikoita, joihin tarvitsemme sinulta luvan. Jos se sinulle sopii, voimme esimerkiksi käsitellä selaus- ja laitetietojasi. Jos et anna lupaa tai perut sen myöhemmin, jotkin sivuston ominaisuudet eivät välttämättä toimi yhtä hyvin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Toiminnalliset evästeet vaaditaan sivun perusominaisuuksien toimimiseksi
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tilastoimme sivuston käyttöä tietoturvallisella Matomo Analytics -ohjelmistolla. Emme luovuta tietoa ulkopuolisille.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.