Ap. t. 02 – Seurakunta syntyy ja kasvaa

Kategoria:
Opetus
Aihepiiri:
Uusi testamentti

Apostolien teot
Luku 2
Seurakunta syntyy ja kasvaa

Pyhä Henki vuodatetaan 2:1-13

Viime kerralla saimme lukea siitä mitä tapahtui aikana Jeesuksen taivaaseen astumisen ja ensimmäisen helluntain välillä. Opetuslapset olivat pieni joukko, hieman toistasataa henkeä. Kaikessa hiljaisuudessa he odottivat Herran lupausten täyttymistä ja Pyhän Hengen vuodattamista. Siitä hetkestä kun Pyhän Hengen lahja saatiin, Kirkko astui julkisuuden valokeilaan.

Ensimmäisenä helluntaina tapahtui valtava kieli-ihme. Pyhä Henki laskeutui näkyvässä muodossa apostolien päälle. On mielenkiintoista, mitä vuoden 1992 raamatunkäännös tästä näkyvästä ilmiöstä sanoo. ”He näkivät tulen lieskoja, kuin kieliä, jotka jakaantuivat ja laskeutuivat itse kunkin päälle.” Vielä paremmin voisi kääntää seuraavasti: ”He näkivät kieliä, jotka olivat kuin tulisia …” Ehkä kohta onkin ymmärrettävä niin, että Herra antoi helluntaina apostoleille uuden kielen julistaa Kristuksen kuolemaa ja ylösnousemusta. Joka tapauksessa apostolit julistivat Jumalan suuria töitä sen mukaan kuin Henki heille puhuttavaksi antoi.

Helluntaijuhlaan eri puolilta maailmaa kokoontuneet juutalaiset kuulivat ällistyksekseen apostolien saarnaavan omalla kielellään – synnyinmaiden lista muuten osoittaa, miten valtavia olisivat kielivaikeudet noihin aikoihin olleet ilman kahta maailmankieltä, latinaa ja kreikkaa. Kuten aina, jotkut irvileuat tahtoivat selvitä ihmeestä vähällä. Heidän irvimisensä kääntäminen on hieman ongelmallista. Kreikkalainen sana kun tarkoittaa oikeastaan rypälemehua. Sekä vuoden -38 että vuoden -92 käännös tulkitsevat ainoalla mahdollisella tavalla. Opetuslasten väitettiin olevan ympäripäissään. Ihmiset ovat vain kaikkina aikoina antaneet lempilapselleen, Kuningas Alkoholille, hellitteleviä nimiä; tässä sitä siis kutsutaan rypälemehuksi.

Pietarin puhe 2:15-40

Hämmentynyt tilanne alkoi selkiintyä Pietarin astuessa esiin. Aikaisemmin Herransa kieltänyt ja pakoon livistänyt mies oli nyt muuttunut toiseksi. Pyhän Hengen vuodattamisen jälkeen häneltä ei enää puuttunut rohkeutta. Juovuksissa eivät apostolit tietenkään olleet -kukaan ei Palestiinassa esiintynyt yhdeksän aikoihin aamulla juopuneena (päivä alkoi auringonnoususta klo 6 ja päättyi auringonlaskuun klo 6 ja oli jaettu 12 tuntiin; kolmas tunti oli siis klo 9). Nyt oli kysymys lopunajoista ja Jumalan suurista töistä.

Profeetta Joelin ennustus puhuu viimeisistä päivistä ja Hengen vuodattamisesta. Helluntain tapahtumat olivat kaikille merkki siitä, että oli siirrytty maailmanhistorian viimeiseen vaiheeseen.

Pietarin puheen kärki on yksinkertainen julistus Jeesuksesta Kristuksesta. Omaisuuskansa oli hylännyt Jumalan lähettämän Messiaan. He olivat luovuttaneet hänet pakanoille ja vaatineet hänet ristille lyötäväksi. Jumala ei kuitenkaan antanut pyhän palvelijansa ruumiin maatua, vaan herätti hänet, kuten profeetat olivat ennustaneet. Juuri sen Jeesuksen, joka oli ristiinnaulittu, Jumala oli asettanut Kristukseksi (Messiaaksi) ja Herraksi.

Jumalan omaisuuskansa joutuu siis nyt uudelleen tienhaaraan. Se oli hylännyt Herransa, mutta sille annettiin mahdollisuus korjata erehdyksensä, palata Kristuksen luo ja ottaa kaste hänen nimeensä. Kasteessa saataisiin Pyhä Henki. Välit Jumalan kanssa tulisivat uudelleen kuntoon.

Helluntaiepistolassa ovat liikkeellä suuret vedet. Kysymyksessä ei ole vain yksittäinen saarnatilaisuus. Kristuksen todistajat olivat uskaltaneet tulla loukoistaan, vaikka heidän opettajansa oli tuomittu kuolemaan Jumalan pilkkaajana. Jeesus Nasaretilainen oli tehnyt valtavan vaikutuksen lukemattomiin ihmisiin. Nyt hänen saarnattiin nousseen kuolleista – mitä omaisuuskansa tekisi? Myöntäisikö se virheensä ja palaisi Jumalansa luo, Kristuksen hallittavaksi? Tämä on koko Apostolien tekojen alkupuolen suuri kysymys. Nyt kaikki on veitsenterällä: suuret joukot saavat piston sydämeensä ja tulevat kasteelle. Alkuseurakunnan jäseniä ei lasketa enää kymmenissä, vaan tuhansissa. Seuraisiko siitä koko kansan kääntymys ja pakanoiden nouseminen Siionin vuorelle palvelemaan ainoaa elävää Jumalaa, kuten Jesaja oli ennustanut? Luukas kuvaa tarkasti vallinneen tiiviin tunnelman.

Seurakunnan yhteiselämä 2:42-47

Luukkaan sanat alkuseurakunnan yhteiselämästä osoittavat, että alkuseurakunta ei pitänyt itseään juutalaisuuden ulkopuolisena lahkona. Koko varhaisen Kirkon historian ymmärtämiselle on tärkeää, että varhaiset kristityt pitivät itseään Jumalan lopunajallisen Israelin oikeina edustajina. He elivät kansan keskuudessa, pysyivät Jerusalemissa, kävivät säännöllisesti temppelissä rukoilemassa Jumalaa. Temppelistä ja juutalaisten jumalanpalveluksista he eivät lähteneet kymmeniin vuosiin, eivät ennen kuin heidät heitettiin ulos sieltä. He iloitsivat Israelin toivon täyttymisestä ja toivoivat koko kansan kääntyvän Herran puoleen. Jumalan Henki antoi heille keskinäisen rakkauden ja uskon yhteyden. Omista varoista jaettiin niin paljon kuin toiset tarvitsivat. Jumala antoi näinä päivinä Kristuksen todistajien olla kansan suosiossa. Seurakunta kasvoi – mutta vaikeuksia oli tulossa.

Milloin seurakunta kasvaa?

Meillä ihmisillä on usein hyvin yksinkertainen käsitys siitä, koska seurakunnalla menee hyvin. Meidän mielestämme sillä menee hyvin silloin, kun siinä on paljon jäseniä ja kun seurakuntaa ja sen johtajia yleisesti arvostetaan. Kotimaassammekin kuulemme juuri silloin väitettävän, että kirkolla menee hyvin, kun kansankirkko on vakiinnuttanut asemansa eikä se joudu kummemmin arvostelun kohteeksi. Lähetyskentillä tuemme paljon mieluummin sellaisia kirkkoja, joihin tulee joka vuosi paljon uusia jäseniä. Silloin seurakunnan kasvu on hölmömmänkin nähtävissä. Jos taas ei tapahdu mitään merkittävää otsikoihin asti nousevaa, lähetyskentällä eivät asiat mielestämme oikein suju.

Afrikan kirkkojen parissa onkin saatu iloita siitä, että Herran sana voittaa aina uusia ihmisiä evankeliumille. Kirkkojen jäsenluvut kaunistuvat jatkuvasti. Tätä tulee pitää Jumalan työnä ja kiittää siitä häntä. Aasiassa ja Lähi-Idässä työtä tekevät lähetit ovat aivan toisenlaisessa tilanteessa. Vuodessa kääntyy muutama kristityksi, moniin seurakuntiin ei yhtään. Työ on vaikeaa ja etenee hitaasti. Lähetit ovat siellä oppineet läksynsä ja meillä on paljon opittavaa heiltä. Jumala ei aina toimi tulisten kielten ja tuulenpuuskan välityksellä. Usein hän panee omansa kovalle koetukselle, paineen ja ristin alle. Silloin opitaan että tärkeintä on vain olla uskollisia vähässä. Sanaa kylvetään siinä uskossa, että Herra itse antaa kasvun. Se on asia joka on yksin hänen vallassaan. Meidän asiamme on vain pitää huoli siitä, että olemme kylvämässä puhdasta siementä ja kylvämme sitä pihtailematta. Yhtä hyvin yksi uusi kristitty Japanissa on tärkeä Kristukselle kuin tuhat uutta kristittyä Afrikassa. Tajuammeko me tämän?

Meidän kirkkomme kuten kaikkien länsimaisten kirkkojen perusvaara on sanoa Laodikean seurakunnan tavoin: ”Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse” (Ilm 3:17, 1938 käännös). Kansankirkon asema on turvattu perustuslailla. Ihmisillä on lisäksi tapa kuulua kirkkoon vaikka eivät siitä niin paljon välittäisikään. Papit saavat palkkansa kerran kuukaudessa hyvin säännöllisesti. Ulkonaiset vaarat eivät uhkaa. Sen sijaan olemme pahasti laiskistuneet ja hitaita päivittäiseen parannuksen tekemiseen. Tarvitsemme jatkuvasti Jeesuksen veren puhdistavaa voimaa. Muuten kansankirkkomme kuolinhuudoksi kirjataan: ”Kirkolla menee hyvin!”