Raamattupiiriopas: 7. kokoontumiskerta. Ilm. 10 ja 11

Johannes näkee mahtavan enkelin, joka vannoo Jumalan tuomion tulevan, kun seitsemäs torvi aikanaan soi. Enkelin kädessä on kirjakäärö, jonka Johannes syö. Sitten Johannes mittaa Jumalan temppelin, näkee kaksi Jumalan todistajaa ja kuulee, mitä tapahtuu, kun seitsemänteen torveen puhalletaan.

Kysymyksiä:

  1. Jumalan enkeli seisoi meren ja maan päällä. Mitä se kertoo enkelistä ja hänestä, jonka palvelija enkeli on (ks. jakeiden 10,1-4 selitystä)?
  2. Miksi Johannes ei saanut kirjoittaa muistiin sitä, mitä hän kuuli (jae 10,4)?
  3. Enkeli vannoo, että Jumala toteuttaa suunnitelmansa niin kuin Jumalan palvelijat ovat puhuneet. Keitä Jumalan palvelijat tarkoittavat? Tuntuuko siltä, että Jumalan palvelijoiden puheet ovat totta? Ajatellaanko yleisesti niin? Milloin näemme, että ne ovat totta?
  4. Johanneksen syömä kirjakäärö oli makea ja karvas. Mitä se tarkoittaa (ks. jakeiden 10,8-10 selitystä)? Kerro kokemuksiasi Jumalan sanan makeudesta ja karvaudesta.
  5. Mitä tarkoittaa Jumalan temppelin mittaaminen (ks. jakeiden 11,1-2 selitystä)? Mikä on sen sanoma meille?
  6. Keitä ovat kaksi todistajaa (ks. jakeiden 11,3-14 selitystä)? Mikä on näyn sanoma meille? Ihmiset iloitsevat todistajien kuolemasta? Miksi? Mitä tämä kertoo Jumalan sanasta?
  7. Mitä siitä seuraa, että Jumala ottaa vallan itselleen (jae 11,15)? Millaista elämä sen jälkeen on?

Päätöshartaus

”Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden.” Jes. 53:5

Tästä voit päätellä ja osoittaa todeksi voimallisesti ja varmasti, että ihmisten vaivalloinen työ Jumalan armonsaamiseksi on kirottua. Kirottuja ovat niin ikään kaikki viisaus, vanhurskaus ja pyhyys, kaikki hyvät teot ja ansiot, joilla ihmiset pyrkivät etsimään ja ansaitsemaan pelastusta ilman rakasta Herraa Kristusta.

Tämä ainut lause: ”Kristus on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden” syrjäyttää ja syöksee kumoon kaiken sen, minkä ihmiset saavat aikaan. Kun hän on kärsinyt meidän edestämme, on pidettävä mitättöminä jopa roskana (Fil. 3:8) meidän vanhurskautemme, hyvät tekomme ja ansiomme, joihin olemme turvautuneet. Meidän on suorastaan paettava omasta itsestämme ja luotettava rohkeasti koko sydämestämme vieraaseen vanhurskauteen. Aivan kuin taivaan ja maan välillä häilyen me vakaasti uskoen tartumme kiinni siihen vanhurskauteen, jota ei voida nähdä eikä tuntea, mutta joka tarjotaan ja lahjoitetaan meille ainoastaan sanassa.

Martti Luther, Mannaa Jumalan lapsille