🔒 Henki kulkee, kun on edes murunen toivoa

 

Kuvassa Susanna Sinivirta

Kuvataiteilija Susanna Sinivirta maalaa mielellÀÀn heleÀn vÀrisiÀ lintuja ja kukkia. Mutta vuosia sitten, keskellÀ suurta surua, Sinivirta piirsi kÀdettömiÀ naisia. Silloin hÀnen rukouksistaankin loppuivat sanat.

Vaeltelen vielÀkin ajatuksissani lapsuuteni kotimetsÀssÀ Ruotsissa. Ja kun nÀen lumikelloja ja kevÀtesikkoja, muistan Àidin kukkapenkin. Minulla oli ihana lapsuus, josta saan vielÀkin paljon inspiraatiota, taiteilija Susanna Sinivirta sanoo.

HelsingissĂ€ perheineen asuva Sinivirta syntyi Ruotsissa, kuten myös hĂ€nen kaksi pikkusiskoaan. Perheen Ă€iti ja isĂ€ olivat muuttaneet Pohjanlahden toiselle puolelle Keski-Pohjanmaalta. IsĂ€ oli töissĂ€ helluntaiseurakunnan pastorina Eskilstunassa. Äiti oli kotona Susannan ja hĂ€nen pikkusiskojensa kanssa. Ruotsissa perhe asui ensin kerrostalossa, mutta muutti sitten maalle, missĂ€ kolmi-nelivuotiaalla tytöllĂ€ ei ollut samanikĂ€isiĂ€ leikkikavereita. Oli kuitenkin luonto, jota Sinivirta rakasti jo silloin. Lapsuuden kesiĂ€ Sinivirta vietti Kokkolassa ja Lohtajalla.

Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
ja tuet kristillisiÀ kirjoittajia.

Artikkeli Henki kulkee, kun on edes murunen toivoa julkaistiin ensimmÀisen kerran Sleyn kauppa.




LisÀÀ artikkeleita: