🔒 Nuoret miehet kansoittavat kirkot myös Yhdysvalloissa

 

Geoffrey Boyle työskentelee lÀhetystyön ja pastoraalityön apulaisprofessorina Missouri-synodin luterilaisen kirkon Concordia-pappisseminaarissa Fort Waynessa Indianan osavaltiossa. HÀn kertoo, ettÀ seminaarin nykyisistÀ opiskelijoista jopa puolet on kasvanut joko toisessa tunnustuskunnassa tai ilman mitÀÀn kristillistÀ taustaa.

Suomessa nuoret miehet ovat tutkimusten mukaan kiinnostuneita kristinuskosta ja monet löytÀvÀt tiensÀ kirkkoon. Onko Yhdysvalloissa nÀkyvissÀ merkkejÀ samasta ilmiöstÀ?

KyllĂ€ on, esimerkiksi omassa seurakunnassani Fort Waynessa nuorten miesten ja nuorten perheiden mÀÀrĂ€ on kasvanut huimasti. Seurakunnassani kĂ€y noin 300 ihmistĂ€, joista sata on 0–10-vuotiaita lapsia. Suurin osa nuorista seurakuntalaisista on miehiĂ€.

Sanansaattajan verkkojuttu

Jatka lukemista

Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistÀ journalismia.

Jatka lukemista

Artikkeli Nuoret miehet kansoittavat kirkot myös Yhdysvalloissa julkaistiin ensimmĂ€isen kerran Sleyn kauppa – Luterilainen verkkokauppa | Kirjat, musiikki, lahjat.


Ps. tule mukaan – jaa tĂ€mĂ€ artikkeli

Osallistu ja anna tĂ€rkeĂ€lle asialle nĂ€kyvyyttĂ€ — jaa tĂ€mĂ€ artikkeli eteenpĂ€in esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinĂ€ tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



LisÀÀ artikkeleita: