Jumalan sana kantaa vaikeuksissa

 

Sokkien lähettikirje 4
13.6.2025

Terveisiä Ugandasta! Touko-kesäkuu on ollut kiireistä aikaa kirkon työssä, ja olemme saaneet kokea monta hienoa hetkeä. Suomessa on päästy nauttimaan jo kesäpäivistä, ja mekin jäämme pian lomalle. Sitä ennen vielä kokoamme raportteja kevään koulutuksista ja samalla saamme nähdä, miten koulutustyö on mennyt eteenpäin. Joskus on vaikea nähdä tekemänsä työn tuloksia, ja tie tuntuu kiviseltä. Tämä työ ei ole kuitenkaan meidän käsissämme, vaan Jumala on se, joka sallii kasvun ja synnyttää uskon.

Tulevat raamattuopettajat

Saimme kokea erityistä rohkaisua toukokuussa, kun järjestimme Ambassador Instituutin kanssa raamattukoulutuksen Bweyalessa. Tämä oli viimeinen koulutusviikko kahden vuoden ohjelmassa, jonka aikana olemme käyneet laajasti läpi Raamatun tärkeitä kertomuksia, sisäistäneet niiden merkitystä ja opetelleet, miten opettaa näitä tarinoita seurakunnissa ja yhteisöissä. Viimeinen osio käsitteli hengellistä elämää ja kirkon työtä. Oppilaat menestyivät hyvin välikokeissa, ja viimeiset kokeet on suunniteltu elokuulle. Jos kaikki menee hyvin, saamme viettää valmistujaisjuhlaa, jolloin jaetaan viralliset todistukset. Tämä on iso asia monelle, sillä harvalla on aiempaa koulutusta.

Koulutukseen on osallistunut eri ikäisiä evankelistoja, naistyöntekijöitä ja pyhäkoulunopettajia; suurin osa heistä on ollut mukana koko koulutuksen ajan. Osa on joutunut keskeyttämään sairauden takia tai Etelä-Sudaniin palattuaan, mutta jäljelle jääneet ovat olleet sitäkin ahkerampia. Olemme seuranneet, miten he ovat kasvaneet ja kehittyneet opettajina sekä saaneet itsevarmuutta. Iloitsemme siitä, että meillä on uskollisia ja Raamattunsa osaavia vastuunkantajia seurakunnissa.

Moni osallistuja on sanonut palautteessa, että eivät ole enää samoja ihmisiä kuin ennen koulutusta. Tämä on meille todiste siitä, että Jumalan sana on elävä ja tekee työtään meissä. Raamatun sana voi muuttaa elämämme suuntaa silloinkin, kun ulkoiset olosuhteet ovat hyvin haastavia emmekä pysty vaikuttamaan niihin. Meidän tulee siis “etsiä ensin Jumalan valtakuntaa, niin meille annetaan kaikki muukin”. Meidän on katsottava itsemme sijaan siihen, mitä Jumala voi saada aikaan, kun olemme uskollisia hänen työlleen. Haluamme kiittää teitä lähettäjiä uskollisuudestanne tätä työtä kohtaan. Ilman teidän taloudellista tukeanne ja jatkuvaa rukousta emme voisi olla suunnittelemassa valmistujaisia ensimmäiselle raamattuopettajien ryhmällemme!

Vierailu Etiopian pakolaisalueella

Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelisluterilaisen kirkon työ on yhä enemmän laajentunut Etiopian puolelle Gambellan osavaltioon. Syynä ovat eri aikoina käydyt sodat Sudanissa ja Etelä-Sudanissa. Kirkolla on seurakuntia neljällä Etiopian pakolaisasutusalueella ja lisäksi Gambelan kaupungissa ja lähikylissä, missä käy sekä pakolaisia että etiopialaisia. Seurakuntia on paljon, ja ne kasvavat nopeasti. Tämän vuoksi kirkko asetti oman piispan vastaamaan alueesta vuonna 2023. Meillä oli ilo tavata piispa Peter Wichieng, joka toimi oppaanamme reissumme aikana.

Gambelan kaupungissa pidettyyn koulutukseen oli kutsuttu osallistujia useasta seurakunnasta. Taisto  opetti pappeja luterilaisesta tunnustuksesta ja seurakunnan johtamisesta. Anna piti naistenkoulutusta Raamatun naiskuvasta ja seurakunnan rakentamisesta. Saimme sydämellisen vastaanoton ja kuulimme, että seurakuntalaiset olivat odottaneet meitä monta päivää ja rukoilleet matkamme puolesta. Matkamme Etiopiaan tuntuikin hyvin siunatulta. Osallistujat molemmissa ryhmissä olivat innokkaita ja käytimme paljon aikaa heidän kysymyksilleen. Moni naisista kertoi, että eivät olleet koskaan osallistunut raamattukoulutukseen. Useat papeista olivat käyneet vain lyhyitä käytännön koulutuksia seurakuntaelämästä, ja opetusviikko tuntui heistä erityisen tärkeältä ja rohkaisevalta.

Gambellan alueella luterilainen kirkko on kasvattanut suosiotaan, ja monia uusia seurakuntia on syntynyt. Haasteena on saada seurakuntiin riittävästi koulutettuja pappeja ja diakonissoja. Aiemmin suositut kirkot ovat rakentuneet karismaattisen julistajan ympärille, mutta moni on joutunut niissä pettymään. Esimerkiksi parantumisihmeitä on tehty rahaa vastaan ja sen epäonnistuessa on syytetty parannettavaksi tulleen uskoa. Raamattu kuitenkin opettaa, että kaikki Jumalalta tullut on lahjaa eikä hänen hyvyytensä ole riippuvainen meistä. Luterilainen opetus siitä, että pelastumme yksin armosta, tuo sydämiin iloa ja rauhaa, mitä omiin ponnisteluihin keskittyvä julistus ei tarjoa.

Jumalan sana antaa ilon

Etiopiassa pakolaisilla on monia samoja haasteita kuin Ugandassa toimeentulon ja koulunkäynnin kanssa. Samalla ihmiset kuitenkin kokevat elävänsä herätyksen aikoja, sillä epävarmuus on ajanut ihmisiä kirkkoihin. Usko on tuonut ihmisille iloa ja luottamusta Jumalan huolenpitoon elämän vaikeuksissa. Näemme, miten Jumalan sana vaikuttaa ihmisissä ja menee jatkuvasti eteenpäin.

Tällaiset kokemukset vahvistavat meille, että Jumalan sana on maailman kaaoksen keskellä pysyvä ja varma. Pelastussanoma Jeesuksesta ja toivo iankaikkisesta elämästä antavat todellisen rauhan ja ilon. Voimme tarrautua siihen synkimälläkin hetkellä, ja se tuo meidät valoon. Lähetystyö on vahvistanut meille sen, että vain Jumalan sana kantaa meidät tämän elämän haasteiden läpi aina perille asti.

“Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.” (2. Kor. 6:2)

Kesäisin Terveisin
Anna ja Taisto Sokka

Rukousaiheita

  • Rauhaa Etelä-Sudaniin ja Sudaniin
  • Apua nälänhätään pakolaisleireillä
  • Pakolaisten koulutus ja työllistyminen
  • Raamattuopettajien valmistuminen ja opetustyön aloittaminen
  • Etiopian seurakunnat ja työntekijöiden koulutus
  • Varjelusta matkoihin ja tuleva loma-aika
  • Kiitos hyvin sujuneista koulutuksista
  • Kiitos Etiopian vierailusta, kasvavasta kirkosta ja uusista ystävistä
  • Kiitos kaikista lähettäjistä ja tukiseurakunnista

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/06/sokkien-lahettikirje-kesakuu-2025


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: