Lisää matkakuulumisia

 

Havukaisten lähettikirje 3/2025

3.7.2025

Lämmin kesäinen tervehdys kirjeemme lukijat!

Tänään ja eilen on ollut kaunis kesäpäivä vaikka tänään satoikin. Kesä on aina kesä vaikka lämpimiä päiviä ei juuri ole ollut. Mutta suvea on vielä jäljellä kaksi kuukautta ja usein syyskuukin on vielä lämmin. Viikonloppuna saimme viettää lauantaipäivän Karkussa valtakunnallisilla evankeliumijuhlilla. Väkeä oli paljon liikkeellä, jopa yhteensä 10 000! Nuoria oli noin 1000! Lapsiperheitä paljon. Evankelisella liikkeellä on valoisa tulevaisuus.

Mutta mennäänpä nyt matkakertomuksemme toiseen osaan. Tokiosta siirryimme 7.4. luotijunalla, Shinkansenilla Nagoyaan. Siellä meitä vastassa oli pastori Tokuhiro, Odottelimme kirkon lastentarhalla kun hänellä oli iltapäivällä vielä työtehtäviä tarhassa. Hän on Nagoyan kirkon lastentarhan johtaja. Illaksi siirryimme pastorin autolla Koozoojin kirkolle, jonne oli noin tunnin ajomatka. Siellä yövyimme vanhan pappilan vierashuoneessa. Seuraava päivä alkoi lastentarhan opettajille pitämällämme aamuhartaudella, jossa lauloimme ja minä (Mari-Liisa) puhuin. Hengellinen sanoma oli tärkeä sillä vain kolme opettajaa 21:stä opettajasta on kristittyjä. Lounaan söimme yhdessä opettajien kanssa ja saimme vastata opettajien esittämiin kysymyksiin Suomesta. Lounaan jälkeen menimme pienellä joukolla puistoon, johon tarhalaiset tekevät retken. Tulevaa retkeä valmistellaan näin huolellisesti, että retki onnistuisi mahdollisimman hyvin. Myös kovaäänisen kuuluvuutta testattiin ja se tietysti raahattiin puistoon mukaan.

Illalla oli raamattupiiri Fukkatsun (ylösnousemus) kirkolla. Timo piti raamattupiirin ja saimme taas laulaa muutaman laulun sekä kahdestaan että yhdessä piiriläisten kanssa. Piirin aikana tuli maanjäristys. On aina pelottavaa, onko se ainoa vai tuleeko toinen isompi. Tämä järistys jäi ainoaksi matkamme aikana.

Seuraavana aamuna kello soi kuudelta ja lähdimme ajamaan kohti Nagoyan kirkon lastentarhaa. Olimme mukana opettajien aamuhartaudessa. Sen jälkeen olimme tarhan portilla tervehtimässä äitejä ja lapsia, oli joukossa muutama isäkin. Haikeana muistelimme aikaa, jolloin veimme omia poikiamme japanilaiseen tarhaan. Tämän jälkeen osallistuimme äideille pidettävään informaatiotilaisuuteen, jonka alussa pidimme hartauden. Jälleen saimme kertoa Jeesuksesta ei-kristityille.

Nagoyasta matkamme jatkui Shinkansenilla Hiroshimaan. Matkasimme lyhyen matkan taksilla Hiroshiman asemalta kirkolle. Siellä meitä oli vastassa pastori Tatenon vaimo Terumi. Pastori Tateno palasi työtehtävästään muualta kirkolle ja pariskunta vei meidät syömään hiroshimalaista herkkua okonomiyakia, kaalilettua. Lettu pitikin tehdä itse kokin opastuksella. Olemme tehneet okonomiyakia usein kotona mutta osakalaista versiota. Meillä oli todella hauska ilta!

Hiroshimassa yövyimme kirkon vierashuoneen tatamilla. Se olikin ainut kerta matkamme aikana. Saimme toisena aamuna herätä urkujen soittoon. Pastori Tateno piti aikaista striimattavaa aaumuhartautta ja hänen vaimonsa soitti urkuja.

Aamulla saimme pitää tarhan lapsille ja osalle opettajista laulu-ja hartaushetken. Lapset kuuntelivat hiljaa ja lauloivat lopussa meille kiitokseksi tarhan tunnuslaulun. Tämän jälkeen Terumi Tateno esitteli meille koko tarhan. Terumi on tarhan johtaja. Esittelyn jälkeen kävelimme kirkolta Rauhanpuistoon, atomipommin muistomerkille. Rauhanpuisto on aina yhtä vaikuttava.

Toisena Hiroshiman aamuna lähdimme aamupalan jälkeen pastori Tatenon autolla Tani no yuri -(laakson lilja)nimiseen lastentarhaan. Lapsilla oli mini jumalanpalvelus, jossa lauloimme kolme laulua. Lapset lauloivat taas kiitokseksi meille tarhan tunnuslaulun. Voi miten reippaasti he lauloivat!

Oli hienoa tavata taas pastori Tokuhiroa ja vaimoaan Yumikoa ja pastori Tatenoa ja vaimoaan Terumia. Olemme saaneet tehdä heidän kanssaan yhteistyötä silloin kuin asuimme Japanissa. He ovat meidän ikäisiämme. Tällä matkallamme meillä oli aikaa myös keskustella työn haasteista, iloista ja murheista. Heillä on paljon työtä, useampi seurakunta vastuullaan ja lisäksi päiväkodit, opiskelijatyötä ym. Saimme olla tavallaan sielunhoitajia, kuunnella heitä, kuormittumatta kuitenkaan itse. Jätämme heidät ja heidän työnsä rukouksessa Jumalan tiettäväksi.

Matkakertomus jatkuu seuraavassa kirjeessämme.

Haluamme toivottaa kaikille hyvää kesän jatkoa, Taivaan Isän siunausta ja varjelusta.

”Tämä valtakunnan evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille todistukseksi, ja sitten tulee loppu.” Matt.24:14

 

P.S. Edellisessä kirjeessä kirjoitimme, että Tokion seurakunnan pastori on Yamamoto mutta hän on Matsumoto

 

Rukousaiheita:

  •  rauhaa maailmaan
  •  voimia ja johdatusta japanilaisille pastoreille
  •  voimia ja johdatusta SLEYn työntekijöille

 

Alkuperäinen kirje kuvineen: https://mediakirjasto.sley.fi/2025/07/havukaisten-lahettikirje-heinakuu-2025


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: