Päivän Manna 6.9.

 


Kristus on tullut meille Jumalalta pyhitykseksi ja lunastukseksi. (1. Kor. 1:30)

Perintönämme on myös, että Kristus on tullut meille pyhitykseksi. Hän pyhittää itsensä meidän edestämme ja antaa itsensä uhriksi sekä myös lahjoittaa meille Henkensä, joka vakuuttaa meitä Jumalan armosta, oikein neuvoo, lohduttaa ja ylläpitää meitä kaikessa hädässä ja kiusauksessa. Syntien anteeksiantamuksen uskominen ja sen rukoileminen on näet Pyhän Hengen työtä. Sen lisäksi hän panee meissä alulle uuden elämän, joka ponnistaa syntiä vastaan ja pakottaa meitä sydämelliseen kuuliaisuuteen Jumalaa kohtaan.

Edelleen Kristus on tullut meille lunastukseksi. Karatkoot kiusaus, hätä, murhe ja vaino kimppuumme parhaansa mukaan, Kristus on kuitenkin luonamme ja varjelee meitä. Näin me vihdoin voitamme ja tulemme tuntemaan sekä täällä ajassa lunastuksen että lisäksi iankaikkisen lohdutuksen. Tosin synti, kuolema, häpeä ja kaikenlaiset heikkoudet pysyvät koko elinaikamme turmeltuneessa olemuksessamme. Niitä meidän on siedettävä. Ne eivät kuitenkaan ulotu luonnollista turmelusta edemmäksi, sillä uskossa eläessämme olemme jo täällä autuaat.

Elämä ja kuolema, synti ja armo ovat Kristuksen varassa. Kun uskon häneen, osallistun yhdessä hänen kanssaan kaikkiin hänen aarteisiinsa. Näin vallitsen hallitsijana kaikkea.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: