Kirkolliskokouksen naispappeuspÀÀtöksestÀ tulee tÀnÀ vuonna kuluneeksi neljÀkymmentÀ vuotta. Asiaa on siksi kÀsitelty julkisuudessa tavallista enemmÀn. Ihmettely on maallisessa lehdistössÀ kohdistunut lÀhinnÀ siihen, ettÀ vielÀ 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella mielipide naispappeudesta oli kirkon pÀÀttÀvissÀ elimissÀ sekÀ Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professorien parissa nykynÀkökulmasta katsottuna yllÀttÀvÀn voimakkaasti kielteinen.
PÀÀtöstÀ tehtÀessÀ pyrittiin etsimÀÀn yhteistÀ tietÀ erimielisyydestÀ riippumatta. TÀstÀ todisteena voidaan mainita, ettÀ pÀÀtöksen jÀlkeen suurella ÀÀnten enemmistöllÀ hyvÀksyttiin ponsi, jossa pappisvihkimys ja kirkolliset virat tahdottiin pitÀÀ avoimina myös naispappeuteen kielteisesti suhtautuville. Piispa Olavi RimpilÀisen siirryttyÀ elÀkkeelle pappisvihkimyksen ehdoiksi ovat kuitenkin vakiintuneet sekÀ osallistuminen yhteisvihkimyksiin naisten kanssa ettÀ yhteistoiminta naispappien kanssa ehtoollisjumalanpalveluksissa. Arkkipiispa Tapio Luoman kirjoitus osoitteessa arkkipiispa.fi on voimakas linjaus nykykÀytÀnnön ja sen jatkuvuuden puolesta.
TÀssÀ yhteydessÀ puutun kirjoituksen sisÀltÀmÀÀn viittaukseen katolisen kirkon torjuvaan naispappeuskantaan. Luoman mukaan katolisen kirkon pappeuskÀsityksessÀ sukupuoli ei ole olennainen ja ratkaiseva.