Vuosikokouksessa summattiin vuotta 2016

 

Sleyn hallituksen puheenjohtaja Ari Kuusela kiitti vuosikokouksen alkuun eri puolilla Suomea ja Sleyn lähetyskohteita vastuuta kantaneita vapaaehtoisia ja työntekijöitä.
– Olette kaikki tehneet arvokasta työtä. Olemme saaneet yhdessä paljon aikaan, Kuusela sanoi.

Toiminnanjohtaja Tom Säilä kiitti samoin kuluneesta vuodesta ja totesi sen olleen tapahtumarikas. Säilä kiinnitti puheessaan katseen tulevaisuuteen.
– Karkun evankelisen opiston majoitusrakennuksen rakentaminen on meiltä panostus tulevaisuuteen. Toinen iso asia meille on toukokuun lopussa tullut selvityspyyntö piispainkokoukselta. Haluamme edetä asiassa mahdollisimman hyvässä ja rakentavassa hengessä.

Säilä kiitti hallitusta, henkilökuntaa, yhteistyökumppaneita ja seurakuntia ympäri maapalloa.
– Erityiskiitos jokaiselle vapaaehtoiselle siitä, että toimitte elävinä kivinä.

Jäsenaloite

Kokouksessa käytiin läpi Sleyn jäsenen Juha-Matti Laurion jäsenaloite. Laurio tiedusteli hallitukselta, onko Sleyn hallintojohtaja ja johtoryhmän jäsen Heikki Kymäläinen osallistunut sellaisten asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen, jossa käsitelty Kymäläisen puolison Maria Ailion yrityksen valintaa Sleyn kiinteistöjen arkkitehtitöiden toteuttajaksi. Lisäksi Laurio tiedusteli, onko hallitus tietoinen jääviydestä Kymäläisen ja Ailion välillä.

Sleyn hallitus totesi, että hallituksen kokouksissa ja saatujen dokumentaation perusteella johtoryhmän kokouksissa Heikki Kymäläinen ei ole osallistunut sellaisten asioiden käsittelyyn ja ratkaisemiseen, joissa on käsitelty Arkkitehtitoimisto Maria Ailion tai Maria Ailion valintaa Sleyn kiinteistöjen tai Helsingin Luther-kirkon arkkitehtitöiden toteuttajaksi.

– Sleyn hallitus on ollut selvillä jääviystilanteesta Kymäläisen ja Ailion välillä ja huomioinut sen päätöksenteossaan, hallitus totesi vastauksessaan.

Tämän perusteella Sleyn hallitus katsoi lausuntonaan, että Juha-Matti Laurion esitys ei anna aihetta toimenpiteisiin. Asian esittelyn jälkeen pidettiin toistakymmentä puheenvuoroa ja jäsenkokous päätyi siihen, ettei ole aihetta toimenpiteisiin.

Hallituksen jäsenten vaali

Erovuorossa oli neljä hallituksen jäsentä. Vuosikokouksen yhteydessä suoritettiin äänestys, jonka tuloksena seuraavaksi kolmeksi vuodeksi Sleyn hallitukseen valittiin: Eija Viisteensaari, Juho Kössi, Mika Latva-Rasku ja Markku Näkki.


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: