-
Connector.
Yleinen
Piispat päättivät: Sleyn työ kirkon virallisena lähetysjärjestönä jatkuu
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous on Ahvenanmaalla pitämässään kokouksessa päättänyt, että Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys jatkaa kirkon lähetysjärjestönä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on solminut lähetystyön perussopimuksen kahdeksan järjestön kanssa.
– Olemme iloisia siitä, että piispainkokous on vahvistanut Evankeliumiyhdistyksen aseman kirkon virallisena lähetysjärjestönä. Tämä päätös antaa meille hyvän tuen jatkaa työtämme lähetystehtävien parissa niin kotimaassa kuin ulkomailla, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä kiittää.
– Työmme kirkon lähetysjärjestönä jatkuu tavallisen arkityön merkeissä. Kansainvälisillä kentillä lähettimme kouluttavat seurakuntien työntekijöitä, pitävät jumalanpalveluksia ja palvelevat ihmisiä Jumalan sanalla ja sakramenteilla. Kotimaankaudella olevat lähettimme kiertävät seurakuntia kertomassa lähetystyöstä ja tapaamassa lähetyksen ystäviä, Sleyn lähetysjohtaja Ville Auvinen kertoo.
Lisää artikkeleita:
- Kanadan viimeinen evankeliumijuhla: Suomalainen evankelisluterilainen missio lopetti toimintansa
- Huomioita Heinosen taustapeilistä: Glow Festivaalissa kiitetään
- Kotimaan kamaralla
- Korvamatojen kuninkaat ja muita tarinoita
- Jäähalliin siirtyvä Maata Näkyvissä Pohjoinen Ulottuvuus kokoaa pohjoisen nuoret Tornioon Jumalan sanan äärelle
- Kuka kantaa ja antaa parhaan elämän?
- Kesän keskeltä
- Kesäleirillä virolaislapsi kuulee Jeesuksesta – usein ensimmäistä kertaa: tee sinä se tänään mahdolliseksi
- Evankeliumijuhlan tavara-arpajaisten voittoluettelo
- Kesäkuu Suomessa

