Terveisiä Saksan lähetiltä!

 

Pasi Palmun lähettikirje 3/2026

2.11.2026

Persialaiskristittyjen yhteyttä

Viime lehdessä kerroin suunnitelmasta järjestää persialaisille yhteinen jumalanpalvelus Hannoverissa. Se onnistui hienosti. Tiews ja minä toimitimme palveluksen ja hannoverilaiset vastasivat puitteista lounasta myöten. Iloitsin siitä, miten persialaiskristityt kohtasivat toisiaan. Joskus tulee mieleen Raamatun kuvaukset pakkosiirtolaisista, jotka kaipaavat ”Siionin virtojen äärelle”. Vaikka isänmaa on menetetty, taivas on auki. Mukaan oli uskaltautunut joitakin saksankielisiäkin. Moni heistä on tehnyt suurella sydämellä työtä pakolaisten hyväksi. Merkillistä, millainen yhteys voi syntyä ilman yhteistä kieltä!

Seminaari sai jatkoa

Innostuimme helluntaiaattona järjestämästämme seminaarista niin, että elokuussa pidimme jo seuraavan. Tällä kertaa aiheena lain merkitys kristitylle. Se onkin islamista kääntyneelle kuuma kysymys. Jokaisen muslimin pyhä velvollisuus on tehdä työtä sen eteen, että Koraanin laki, shari’a, pääsisi kaikkialla voimaan. Pastorit Schütze, Tiews ja minä koetimme opettaa, että Mooseksen ”shari’a” ei ole meille lainkaan pelastustie. Jeesus Kristus yksin on pelastajamme, hänen sovitustyönsä on pelastuksen perusta ja usko omistaa tuon mittaamattoman aarteen. Silti lailla on yhä oma tehtävänsä. – Ei näitä kerralla taideta oppia, mutta ainakin meillä oli tarkkaavaisia korvapareja!

Lisää vierasta kieltä: Muistatteko, mitä on ta’ārof?

Iranilaisessa sielussa elää hienostunut kohteliaisuusetiketti, ta’ārof. Se velvoittaa ottamaan toiset huomioon sekä kunnioittamaan vanhempaa. Parhaimmillaan ta’ārof on hyvin kaunista ja luontevaa, pahimmillaan raskas taakka ja teennäistä mielistelyä. Edellisestä voisimme ottaa oppia, jälkimmäisestä soisi Kristuksen vapauttavan. Kuvassa (löytyy alkuperäisestä kirjeestä: https://mediakirjasto.media.sley.fi/documents/sleysaksapalmu2026_4.pdf ) esimerkki ta’ārofista: Puuskahdin, että helteet ovat minulle jo vähän liikaa. Kohta oli joku tuomassa vettä ta’ārofin edellyttämällä tyylillä!

Lähetysjuhlia

Varsinaisen työni ohella haluan pitää yhteyttä teihin lähettäjiin. Yhteisessä työssä ollaan. Syyskuun alussa pistäydyin Suomessa saakka, kun olin lupautunut Raaheen Oulun hiippakunnan lähetysjuhlaan.

Lähetysjärjestömme asemaa on viime aikoina kyseenalaistettu. Sitä mukavampi oli vastaanotto Raahessa. Puhuin kahdessa tilaisuudessa ja pidin kanavan aiheesta ’Vaikeasti tavoitettavat kansat kotiovellamme’. Lähetystyö Euroopan sydämessä kiinnosti selvästi. Kyllä Saksassakin lähetysjuhlia vietetään. Testasin Raahen esitystäni etukäteen täkäläisessä kotiseurakunnassani. Pastori Christian Rehr oli hoitanut kaiken hienosti. Tapaamme muuten Christianin kanssa keskiviikkoaamuisin vuoroviikoin pappilassa ja minun luonani. Ensin juomme kahvit ja parannamme maailman. Sitten tutkimme seuraavan pyhän saarnatekstin ja lopetamme Lutherin tekstiin sekä yhteiseen rukoukseen.

Pappeinkokouksiinkin joudun tai pääsen

Olen täällä eräänlainen kaksoisagentti: Suomalaisille Sleyn palkkaama lähetti, täkäläisille puolestaan yksi Lutherische Kirchenmissionin (LKM) ulkomaalaisista pastoreista. Joskus muistutan hienovaraisesti, että suomalaiset kyllä palkkani maksavat. Saksalaiset tarkka-markat osaavat sitä arvostaa, varsinkin kun helpotan hiukan heidän pappispulaansa.

Pappeinkokouksiinkin osallistun. Syyskuussa sellainen pidettiin Bleckmarin lähetyskeskuksessa viimeisen kerran. Talo on menettänyt alkuperäistä merkitystään LKM:n lähettien tukikohtana. Patikoimme läheisille Hermannsburgin nummille. Eräässä notkelmassa oli hyvin vuorisaarnamainen paikka. Siellä ”pakanapastori” Louis Harms oli pitänyt lähetysjuhlia 150 vuotta sitten. Ajattelin, että paljon samaa niissä mahtoi olla kuin noihin aikoihin synnyinkaupunkini Kotkan rantakallioilla pidetyissä evankeliumijuhlissa.

Etelä-Afrikan työ on vanhastaan ollut LKM:n lempilapsi. Monilla täkäläisillä onkin sukulaisia Afrikassa. Kirkossamme työskentelee myös joitakin Etelä-Afrikassa syntyneitä pastoreita. Jotkut heistä ovat nuoresta pitäen tottuneet riistan käsittelyyn, ja heidän tehtäväkseen lankeaa aina grillaa jan osa. Älä kieltäydy, jos sinulla on mahdollisuus saada eteläafrikkalaisen grillaamaa lihaa. He ovat siinä lajissa maailmanmestareita!

Lähetysterveisin

Pasi Palmu


Ps. tule mukaan – jaa tämä artikkeli

Osallistu ja anna tärkeälle asialle näkyvyyttä — jaa tämä artikkeli eteenpäin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, WhatsApp -sovelluksella, tekstiviestinä tai tulostamalla se ilmoitustaululle alla olevilla painikkeilla.



Lisää artikkeleita: