Myanmarin aktio: ”Siunattuina saatte lähteä”

 

Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna kokoonnuimme jälleen aktio porukalla Karkkuun. Viimeisen esilähetyskurssin aiheena oli Afrikka. Kuulimmekin paljon mielenkiintoisia tarinoita ja näimme kuvia Afrikka vuosista Antti Saarenkedolta. Erityisesti Etelä-Sudanin hankala tilanne jäi mieleen. Richard Ondicho ja Kirsi Pohjanen kertoivat maahanmuutto työstä sekä sopeutumisesta Suomeen. Oli mielenkiintoista kuulla, miten sopeutuminen uuteen kulttuuriin voi olla haastavaa. Ehkä siinä meille evästä tulevaa aktiotamme varten. Se herätti myös ajattelemaan, miten juuri minä voisin kohdata maahanmuuttajan ja kertoa hänelle Jeesuksesta.

Maahanmuuttaja työ tuli myös konkreettiseksi viikonloppuna kun sunnuntaina messun yhteydessä oli yhden muslimitaustaisen maahanmuuttajan kaste. Oli todella koskettavaa nähdä konkreettisesti kuinka Jumalan Sana oli saanut aikaan muutoksen. Sunnuntain messussa oli myös meidän matkaan siunaaminen. On turvallista lähteä matkaan kun tietää, että ihmiset esirukoilevat puolestamme ja että Herra itse on meidät lähettänyt ja luvannut olla kanssamme.

Kurssin lisäksi aktio ryhmämme keskittyi tiiviisti jo alle neljän viikon päähän häämöttävään lähtöön. Valitsimme lauluja ja harjoittelimme enemmän ja vähemmän toimivia koreografioita. Ehkä ne lennon aikana hioutuvat esityskelpoisiksi. Kävimme myös lävitse erilaisia draama ideoita sekä jotain lasten laululeikkejä. Orpokodin lapsille kehitimme myös erilaisia askarteluideoita.

Yleisesti voi huomata, että lähtö lähestyy ja tunnelma ja ehkä pieni jännityskin tiivistyy. Huomaan kuitenkin, että näiden kolmen yhteisen viikonlopun aikana aktio porukastamme on tullut tiivis ryhmä ja odotamme kaikki innolla tulevaa matkaa.

Suuri rukouksemme onkin, että Jumala siunaisi vielä loppu valmistelut ja valmistautumisen matkaan sekä siellä olomme ja kaikki kohtaamisemme. Rukoillaan Myanmarin kirkon, paikallisen seurakunnan ja kaikkien kristittyjen puolesta siellä.
Siunattua adventinaikaa,


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: