Evankeliumijuhlan haastekeräys käy kuumana

 

Helsingin Evankeliumijuhlan rakentamista tukeva haastekeräys on tuottanut lyhyessä ajassa lähes 10 000 euroa. Keräys jatkuu juhlien alkamiseen asti. 

Evankeliumijuhla on ponnistus, jonka kulujen kattamiseksi on tänä vuonna aloitettu erityinen haastekampanja. Kampanjan idea on, että kuka tahansa voi tukea Evankeliumijuhlan rakentamista haluamallaan summalla. Tämän jälkeen lahjoittaja saa kutsua läheisiään, ystäviään ja ketä tahansa tukijoiden laajenevaan rinkiin.

Evankeliumijuhlan varainkeruutoimikunnassa vaikuttava Hannu Mäkimattila kertoo toimikunnan miettineen aluksi muita keinoja tarvittavien juhla-avustusten saamiseksi.

– Harkitsimme monenlaisten evankeliumijuhlatuotteiden kuten sateenvarjojen myymistä. Erilaisia tavaroita oli pitkä lista. Tulimme kuitenkin siihen tulokseen, että perinteisellä keräyskampanjalla saamme paremmat tulokset, ja niin näyttää käyneenkin.

– Nyt lahjoittajien ketju etenee ja yhä laajempi yleisö tietää mahdollisuudesta antaa lahja Jumalan valtakunnan työn tukemiseksi. Viesti kulkee myös monille sellaisille, jotka eivät muuten Sleyn toiminnassa ole vielä mukana, Mäkimattila otaksuu.

Keräys on lähtenyt käyntiin odotettua paremmin. Mihin lahjoitetut varat menevät?

– Ne menevät kokonaisuudessaan juhlan kulujen kattamiseen. Ensisijaisesti siihen, että meillä on paikka, jossa voimme kokoontua ja juhlat viettää.

– On iloinen asia, että moni kokee Evankeliumijuhlan ja Sleyn työn niin tärkeäksi, että sitä on syytä tukea.

uusia keräystapoja

Suuren haastekeräyksen lisäksi evankeliumijuhlaa tuetaan monin muinkin tavoin. Esimerkiksi juhlaa varten valmistettuja Tässä seison -Luther-sukkia myydään tiuhaan tahtiin. Niitä on tilattu jo uusi erä, koska ensimmäinen myytiin loppuun.

Lisäksi marianpäivänä järjestettiin Helsingin Pyhän Sydämen kappelin yhteydessä sijaitsevassa Kirstin Keidas -ravintolassa erityinen keräyslounas.

– Saimme myös kappelilta messuväkeä mukaan lounaalle, Evankeliumijuhlan varainkeruutoimikunnan puheenjohtaja Marja-Leena Nieminen kertoo.

Näin osallistut:

Evankeliumijuhlan varainhankintaa varten on aloitettu haastekeräys. Ota haaste vastaan haluamallasi summalla ja haasta ystäväsi keräykseen. Summan voi maksaa Helsingin Evankeliumijuhlan keräystilille:

SLEY ry
Tilinumero:
FI13 8000 1500 7791 95
Helsingin ev. juhlien viitenumero:
10078 89200 44001 00516


Jaa tämä artikkeli



Lisää artikkeleita: